Chengdu, 11. huhtikuuta

Tunnustan ihan suoraan, että olen ihastunut Hua-vuoreen. Vaelluspäivän ilta viime torstaina tuli aivan liian nopeasti, vaikka reidet olivat huutaneet hoosiannaa jo tunteja ja uhanneet välillä krampeilla.

Huashan on muodoltaan kuin pystyyn nostettu laatikko, siinä on neljä ilmansuuntien mukaan nimettyä huippua ja keskushuippu. Kävelimme juurelta, Huayinin kaupungista, joka on 350 metriä merenpinnasta, pohjoiselle huipulle. Siinä oli nousua noin 1300 metriä 6-8 kilometrin matkalla. Samassa bussissa Xi’anista tullut nuori kanadalainen sanoi kuulleensa, että ensimmäiset neljä kilometriä ovat melko tasaisia ja sitten alkaa kiipeäminen. Tavallaan tuo tieto piti paikkansa, sillä tie on kyllä melko tasaista, mutta se nousee koko ajan ylöspäin. Sillä pätkällä hikoillessa voi ihailla maisemia ja näin keväällä kukkivia puita ja pensaita.

Tämä oli minulle toinen kerta Huashanilla. Ihastuin siihen jo ensimmäisellä kerralla ja pelkäsin vähän, että ihastus oli laimentunut. Ei ollut. Olisin voinut lähteä kiipeämään vuorelle uudelleen vaikka seuraavana päivänä. Suosittelen sitä kaikille, niin kiinalaisille kuin ulkomaalaisille.

Huashanille on suhteellisen helppo päästä ja sinne voi tehdä päiväretken Xi’anista. Vuoren pohjoiselle huipulle voi kiivetä kahta eri reittiä. Me käytimme pitempää reittiä. Se toinen on lyhyempi ja jyrkempi ja koostuu kokonaan portaista. Sitä nimitetään sotilaan reitiksi. Pohjoishuipulle pääsee myös gondolihissillä. Lähelle länsihuippua puolestaan pääsee vuoren toiselta puolelta kulkevalla köysiradalla. Kukin voi valita reitin kuntonsa mukaan.

Pohjoishuipulle nouseminen tuntuu jo melkoiselta suoritukselta, sillä monta kertaa on pakko lepuuttaa jalkojaan lukemattomien, usein eri korkuisten ja kokoisten portaiden välillä. Jyrkimmissä portaissa monet, varsinkin naiset kiipesivät nojaten ylempiin portaisiin käsillään. Miehet hakivat useammin tukea suurilenkkisistä kaideketjuista. Monet olivat varustautuneet ketjujen käyttöön hansikkain. Mutta näin myös eräällä jyrkimmistä osuuksista kiinalaismiehen juttelevan kännykkään portaita kiivetessään.

Pohjoishuippua voi pitää vasta Huashaniin tutustumisen lähtöpisteenä. Sieltä pääsee vain ylöspäin tai takaisin alas. Ylös johtavat portaat tuntuvat loppumattomilta. Ne kulkevat harjanteen päällä. Kiipeämistä palkitaan, ainakin hyvällä säällä, loistavalla näköalalla, joka laajenee laajenemistaan.

Keskushuipun ja muiden kolme huipun välillä löytyy myös muutamien satojen metrien mittaisia oikeasti tasaisia polkuja. Niitä on kevyt kävellä. Eteläinen huippu on 2160 metriä meren pinnasta, joten pohjoishuipulta nousua on vielä noin puoli kilometriä. Kaikki polut ja portaat ovat niin hyvässä kunnossa, että reittien kulkeminen riippuu ihmisen omasta kunnosta. Tosin muutamat porrasaskelmat ovat niin kapeita, että ison jalan voi asettaa niille vain sivuttain.

Muutamin paikoin vuorelle on jätetty muistoksi vanhoja kiveen hakattuja polkuja, sellaisia, jotka oikeasti nousevat suoraa 90 asteen seinää ylöspäin ja joita pääsee ylös vain roikkumalla käsivoimin kettingeissä.

Varmaan samaa perua on suosittu rohkeudennäyttöpaikka, jossa lähes pystysuorassa kallioseinämässä olevaa halkeamaa pitkin kiivetään muutama kymmenen metriä alas ja sitten jatketaan paria lankkua pitkin sivusuuntaan. Reitti päättyy polunpätkään ja pieneen aukioon, jonka jälkeen palataan samaa reittiä takaisin.

Vuorella patikointikumppaneiksi tulleen amerikkalais-kiinalaisen pariskunnan rouva oli kiivennyt tuon reitin 18 vuotta aikaisemmin ja halusi välttämättä kokea sen uudelleen. Hän houkutteli minut mukaan kun mies ei siihen suostunut. 18 vuotta sitten opiskelijat ja muut suorittivat rohkeusnäytteensä ilman mitään turvaköysiä. Nyt kaikilla oli valjaat, jotka piti kiinnittää turvakaapeleihin kahdella linkillä.

Hurjalta näyttävässä reitissä suurin työ oli turvaköysien klipsien siirtämisessä kiinnityspisteiden yli. Kallionhalkeamaan oli kiinnitetty metalli tankoja poikkiaskelmiksi ja välillä oli kiveen hakattu parin kengän kokoinen askel. Lankkusilta oli yli puoli metriä leveä.

Hankalinta oli se, että reitti oli tungokseen asti täynnä kahteen suuntaan kulkevia ihmisiä,  joiden ohittaminen vaati turvaköysien alittamista. Kaikilla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä pois vuoren seinältä. He kuvasivat itseään ja toisiaan ja eräs nuori nainen pysäytti etenemisen syventyessään kännykkäpuheluunsa. Vasta kun toiset olivat huutaneet hänelle tovin, hän päätti puhelunsa.

Muistelen, että edellisen kerran, kun yritin päästä tuolle lankkupolulle, minut tyrmättiin ikäni vuoksi. Onneksi olin nuorentunut riittävästi ja minunkin 30 juaniani kelpuutettiin.

Lankkupolun varrella kallionkolossa oli Huashanin hämmästyttävin liikeyritys. Siellä oli valokuvaaja ja kuvien tulostuslaite. 35 juanilla voi otattaa itsestään kuvan nojaamassa lankuilta syvyyden yllä. Operaatiota hoitavat kaksi henkilöä saattoivat ansaita melko hyvin, mutta helppoa tienestiä se ollut edes aurinkoisena päivänä.

Kommentit (4)

Vierailija

Tällainen korkeanpaikan kammoinen kuin minä ei voi kuin lueskella muiden juttuja korkealle kiipeämisestä. Aika rankalta vaikuttaa Huashanille kapuaminen. Tokko monikaan keskiverto suomalainen eläkeläinen on siinä kunnossa fyysisesti, että kykenisi samaan. Joten hatunnosto sinulle. Mutta eikö siellä ylhäällä ole hapenpuutetta? Mielenkiinnolla luen seikkailuasi Kiinassa.

Vierailija

Huashanilla oli paljon tavallisia ihmisiä ja osa heistä eläkeläisiä, kiinalaisia tietenkin. Muutamilla oli mukanaan pieniä lapsia aina alle parivuotiaista varhaisteini-ikäisiin. Monet etenivät kohtalaisen verkkaisesti, mutta etenivät kuitenkin. Matkathan eivät sinänsä ole kovin pitkiä. Korkean paikan vaikutus on tuttu minulle, mutta eipä se juuri tuona päivänä vaivannut. Uskon, että jonkin verran kuntoileva suomalaiseläkeläinen pystyisi nauttimaan Huashanista. Seinillä kiipeily ei ole pakollista, mutta portaina ei voi välttää.

Elexa

Varmaan turhaa toivoa että tiettyinä päivinä/vuoden aikoina vähemmän tungosta rohkeuden näyttö paikkoihin? Mulla tungoksen kammo enemmän kuin korkeitten paikkojen 😬

Seuraa 

Jokainen päivä Kiinassa on seikkailu. Tämän kun pitää mielessä niin omatoimimatkan väistämättömät kompuroinnit eivät pääse pahoittamaan mieltä. Kirjoittaja on tykästynyt Kiinaan asuttuaan siellä yhteensä runsaat kolme vuotta. Tässä blogissa hän raportoi kokemuksistaan kahden kuukauden reppureissulta eri puolilla Kiinaa.