Kunming, Yunnan, 1. toukokuuta

Toinen päivä riisiterasseilla valkeni sateisena ja jatkui sellaisena. Välillä sade muuttui tihkuksi ja aina joskus lakkasi kokonaan. Välillä kävelimme pilvessä, välillä pilvien yläpuolella Ping’anin kylästä Dazhain kylään.

Polku miellytti meitä molempia, sillä se ei ollut betonoitu eikä tasaiseksi laatoitettu kivitie. Suuri osa kapeasta polusta oli rakennettu epätasaisilla luonnonkivillä, osa siitä kulki punaisella savipohjalla, joka kuitenkin oli melko kiinteää niin ettei kenkä uponnut märkään saviliejuun. Kahden suojellun alueen välillä oli vapaita alueita ja yksi yao-vähemmistön kylä.

Yao-naiset tunnetaan värikkäistä, kirkkaan punaisista asuista ja pitkästä pikimustasta tukasta. He pitävät tukkaa päälle päälle käärittynä, mutta ovat valmiita maksua vastaan poseeraamaan valokuvissa nilkkoihin asti roikkuva tukka vapaana. Naiset ansaitsevat myös tekemällä perinteisiä koristekäsitöitä, liinoja, seinävaatteita ja pussukoita. He toimivat myös kantajina turistille. Alueelle saapuvaa bussia on vastassa ryhmä naisia kantokorit valmiina.

Saimme huomata, että ovat myös sitkeitä kauppiaita. Jo useita kilometrejä ennen yao-kylää meitä vastassa oli polulla nainen, joka alkoi ehdotella, että söisimme lounasta kylässä. Hän kulki edellämme vähän turhan hitaasti, mutta kun huomautin, että halusimme kulkea vähän nopeammin, hän pisti vauhtia kinttuihin. Hokien nopeasti, nopeasti, nopeasti hän hypähti eteenpäin ja katsoi taakseen nähdäkseen kuinka pian jäämme kyydistä.

Pian tuo nainen kuitenkin kyllästyi seuraamme ja salli meidän ohittaa. Hän jäi soittamaan kännykällä. Arvelimme, että hän raportoi meistä eteenpäin. Olimme oikeassa. Lähempänä kylää vastassa oli toinen keski-ikäinen nainen. Lieneekö ollut hänen sisarensa.

Lounaspuhetta riitti kylään saapumiseen saakka. Emme millään saanet häntä vakuuttuneeksi että syömme vasta seuraavassa, Tiantoun kylässä. Lopulta hän päätti ryhtyä meille oppaaksi. Hänen johdollaan kävelimme kylän läpi ja varsinkin parin yksinkertaisen kaupan kohdalla vauhti oikein kiihtyi. Kylään nousevalla polulla nainen oi hidastanut vauhtia selittämättömästi, sillä oli selvää, hän käveli noilla epätasaisilla poluilla huomattavasti meitä varmemmin ja keveämmin. Syy hidasteluun selvisi kun olimme päässeet muutamia satoja metrejä kylän ohitse.

Hän pysähtyi polulle jyrkän rinteen kohdalla ja alkoi myydä meille selkäkoristaan esille kaivamiaan valokuvia ja käsitöitä. Emme halunneet ostaa niitä ja tarjosimme niin alhaista hintaa, ettei kauppoja tullut. Sitten nainen halusi meidän maksavan opastuksesta. Hän sanoi tuoneensa meidät tänne Tiantoun kylään johtavalle polulle ja olevansa ihan väsyksissä jouduttuaan ponnistelemaan polulla ihan läkähdyksiin asti. Hän oikein läähätti esittäessään miksi hänelle pitäisi maksaa opastuksesta, jota emme olleet pyytäneet. No, lopulta annoimme hänelle 10 juania, vajaat puolitoista euroa, päästäksemme jatkamaan matkaa.

Pihistelyymme oli hyvä syy. Meillä ei ollut juuri yhtään käteistä eikä alueella kelvannut luottokortti yhdessäkään paikassa ja lähin pankkiautomaatti oli Longshengissä. Rahanhakumatka taksilla olisi maksanut ainakin 200 juania, jos taksin olisi jostain löytänyt. Lisäksi 60 kilometrin edestakaiseen matkaan olisi mennyt monta tuntia kapeilla vuoristoteillä.

Sateesta huolimatta neljän tunnin kävelylenkki oli nautittava, vaikka harmaa keli ei ollut suotuisa valokuvaamiseen. Paremmalla kelillä olisimme ehkä kävelleet myös takaisin, mutta lähes läpimärkinä, päätimme palata bussilla. Mutta eihän niitä bussiyhteyksiä enää sille päivälle löytynytkään. Mutta, ei mitenkään yllättäen, meille tultiin tarjoamaan kyytiä. Pystyimme tinkimään hinnan sataan juaniin, johon meillä oli juuri ja juuri varaa. Muuten olisimme joutuneet kävelemään vesisateessa kuusi kilometriä jyrkästi ylämäkeen nousevaa Ping’anin tietä. Hätätilassa sen olisi toki voinut tehdä, mutta onneksi ei ollut pakko.

Valokuvista saatte jonkinlaisen käsityksen riisipengerrysten upeudesta. Kuvat eivät kuinkaan pysty kertomaan maiseman laajuudesta. Siinä katse matkaa syvälle laaksoon ruohon tai veden peittämien terassien ylitse ja nousee sitten kohti taustalla nousevien vuorten huippuja.

Kasvava turismi hallitsee Lohikäärmeen selkärangan alueen elämää, mutta riisinviljely, kasvimaat, siat ja kanat kuuluvat myös niiden asukkaiden jokapäiväiseen elämään. Hevoset kuljettavat selässään kaasupulloja, tiililasteja ja muita rakennustarvikkeita ylös kylien ylärinteille nouseviin uusiin turistihotelleihin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Jokainen päivä Kiinassa on seikkailu. Tämän kun pitää mielessä niin omatoimimatkan väistämättömät kompuroinnit eivät pääse pahoittamaan mieltä. Kirjoittaja on tykästynyt Kiinaan asuttuaan siellä yhteensä runsaat kolme vuotta. Tässä blogissa hän raportoi kokemuksistaan kahden kuukauden reppureissulta eri puolilla Kiinaa.

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla