Emeishan, 17. huhtikuuta

Jiuzhaigoun kuuluisan kansallispuiston portilla meitä odotti lähes pelottava sateenvarjojen meri muutama päivä siten. Useat sadat kiinalaisturistit jonottivat siellä vuoroaan päästääkseen ihailemaan värikkäitä lampia ja monihaaraisia vesiputouksia. Tyhminä ulkomaalaisina menimme jonojen välisestä kujasta lähes suoraan portille. Siellä jo olevat jonottajat tekivät meille ystävällisesti tilaa ja toivottivat hyvää vierailua. Tiedän että etuilimme, mutta valtaosa jonottajista kuului ryhmiin ja pelkäsin, että niiden keskuudessa voisimme todella jäädä jalkoihin.

Lipun ostaminen oli käynyt helposti, sillä yksittäisiä matkaajia oli vähän ja ryhmien johtajat olivat hoitaneet liput omilleen. Sisäänpääsylipun saimme eläkeläisinä puoleen hintaan. Se ja kaikki puiston sisäiset matkat sisältävän bussilipun hinnaksi tuli 200 juania eli noin 30 euroa.

Monet ajoivat busseilla laakson yläpäähän ja palasivat sieltä kohde kerrallaan laaksoa alas. Valitettavasti niin teimme mekin. Se oli minulle suuri pettymys.

Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin. Silloin pääsin kävelemään näköalakohteiden väliset matkat lankuista rakennettuja, pari kolme metriä leveitä polkuja pitkin luonnon keskellä vain ajoittaista tungosta tavaten. Tällä kertaa ainakin kaikki yläosan polut oli suljettu, ne olivat “korjauksen alla”. Kokemus oli aivan erilainen.

Vaikka päivä oli pilvinen ja välillä sateli vettä, järvien värit olivat upeita. Vesiputouksissa oli riittävästi vettä niin, että sitä riitti syöksymään samanaikaisesti alas kymmeninä suihkuina. Mutta luontokokemusta siitä ei päässyt syntymään kun jonotti bussiin, ryntäsi sisälle ja kohta ulos seuraavan polun pätkän päässä odottavalle näköalalaiturille ja sitten taas bussiin.

Jiuzhaigoun kaupunki oli valtava turistirysä. Hotelli toisensa perään. Värikkäät rakennukset ja mainokset kilpailivat keskenään. Kaupunkiin virtasi bussi toisensa jälkeen. Hotellien parkkipaikoilla niitä seisoi kymmeniä. Länsimaisia turisteja näkyi vain harvoja, kaikki oli viritetty kiinalaisen massaturismin ehdoilla.

Nimi Jiuzhaigou tarkoittaa yhdeksää kylää. Nimen takana olevista yhdeksästä tiibetiläiskylästä kaksi on jo kadonnut, loput elävät turismista, sillä maataloutta on rajoitettu rankasti laakson luonnon suojelemiseksi. Tiibetin buddhalaisuus näkyy vahvasti koko lähialueella. Vasta sadan kilometrin päässä Chengduun päin ilmestyvät Kiinan liput tiibetiläisten lippu-, viiri- ja rukousnauhamerien rinnalle.

Kansallispuiston portti sijaitsee 2 000 metrin korkeudella ja laakso nousee yli 3 000 metriin saakka. Siinä korkeudessa jo lyhytkin ponnistelu aiheuttaa hengästymistä.

Valokuvista saatte ehkä jonkinlaisen käsityksen Jiuzhaigoun ihmeellisestä luonnosta. Ja jos pääsette kulkemaan vapaasti sen polkuja, voitte nauttia ainutlaatuisesta luontokokemuksesta. Mukana on myös pari kuvaa tiibetiläiskylästä, jossa ravintolan emäntä laittoi meille sapuskaa, vaikka ei enää ollutkaan Kiinassa yleisesti noudatettava aika syödä lounasta ja oli vielä liian aikaista illalliselle.

Kommentit (0)

Seuraa 

Jokainen päivä Kiinassa on seikkailu. Tämän kun pitää mielessä niin omatoimimatkan väistämättömät kompuroinnit eivät pääse pahoittamaan mieltä. Kirjoittaja on tykästynyt Kiinaan asuttuaan siellä yhteensä runsaat kolme vuotta. Tässä blogissa hän raportoi kokemuksistaan kahden kuukauden reppureissulta eri puolilla Kiinaa.