Qingdao, Shandong, 13. toukokuuta

Olen aina pitänyt meren ja vuorten välissä olevasta Qingdaon kaupungista, mutta silti olen oikein hämmästynyt kuinka paljon paluu tänne lämmittää mieltäni. Asuin täällä kolme vuotta ja viimeksi vierailin täällä pari kuukauden ajan vuoden 2014 syksyllä. Kaupunki tuntuu edelleen tutulta, vaikka paljon on muuttunutkin.

Ikuisuusprojektiksi juuttunut metron kaivaminen jatkuu edelleen. Tunneleita tehdään suoraan pääkatujen alle ja keskelle katuja aidatut työmaat hankaloittavat liikennettä. Yksi pätkä metrosta on jo toiminnassa, mutta se ei ulotu kaupungin ytimeen.

Puolitoista vuotta katselin ihmetellen kuinka ihan keskustaan rakennettava tornitalo, kaikkia muita korkeampi, seisoi aavemaisena runkona. Siellä ei tapahtunut mitään. Talo on saanut lisää kuorotetta päälleen, mutta vieläkään se ole valmis. Eivät kaupungin rakentajat silti kokonaan toimettomina ole olleet. Moni viisi vuotta sitten kaivettu rakennusmonttu on nyt 20-30-kerroksinen, tylsä, ruskeanharmaa kolossi muiden joukossa.

Vanhan kokemuksen perusteella voi sanoa, että Kiinan talouden tyhjäkäynti jatkuu edelleen sekä täällä Qingdaossa että muissa kaupungeissa. Maansiirtoautojen rallista ei ole tietoakaan. Monessa kaupungissa olen nähnyt niitä parkattuna pitkiin riveihin kadun varsille tai tyhjille tonteille. Rakennustyömailla ei näytä olevan kummoistakaan kiirettä. Ne hiljenevät illaksi eikä niillä ole ketään ahertamassa öisin tai viikonloppuisin kuten takavuosina.

Kalastajat sentään lähtevät aikaisin aamulla merelle ja heidän veneidensä puksutus kuuluu tähän Hostel Marinan huoneeseen samaan tapaan kuin se kuului ensimmäiseen Qingdaon asuntoomme.

Tässä vieressä on elämyspuisto, jonka nimi on Polar Ocean World. Se rakennettiin vetonaulaksi hotelli-, ravintola-, kahvila- ja baarikeskittymälle, joka ei oikein koskaan ole onnistunut vetämään asiakasjoukkoja. Ainakin seitsemän vuoden ajan se on käynyt läpi jatkuvaa myllerrystä. Jokin osa kiinteistöistä on aina ollut remontissa tai muuten tyhjinä. Edelleen siellä on tyhjiä paikkoja, mutta se näyttää olevan nyt terveemmässä tilassa kuin mitä olen sen koskaan nähnyt. Sijainti ja merimaisema ovat mitä parhaimmat, joten en oikein ymmärrä miksi menestys on ollut heikkoa.

Vajaan kilometrin päässä idempänä sijaitsee Qingdaon patsaspuisto. Siellä paljon patsaita, jotka vaihtuvat lähes kuukausittain, vain muutama harva on saanut siellä pysyvän paikan. Siellä on kohtalaisen suuri, ilmainen näyttelytila, jossa on pienoispatsaiden lisäksi paljon upeita maalauksia. Kokonaisuus on mielestäni erittäin onnistunut ja olisi mukava jos Helsingin seudullakin olisi vastaava paikka.

Patsaspuistoa seuraa rannalla vähemmän onnistunut taidehanke. Se käynnistettiin silloin kun olympialaisia ryhdyttiin hommaamaan Kiinaan. Vuoden 2008 olympialaiset purjehduskisathan pidettiin Qingdaossa. Kun päätös olympialaista oli tehty, suurimittainen taidehanke kuivahti paikalleen.

Moneen kertaan elvytetyssä hankkeessa ehdittiin pystyttää joukko mielenkiintoisia, länsimaisten arkkitehtien suunnittelemia rakennuksia. Välillä rakennukset olivat melko pahasti rappiolla, mutta sitten niitä taas korjattiin. Päärakennus on saatu melko harvalukuisten joukkokokousten tapahtumapaikaksi. Sen yllä on kaatuvalta mastolta näyttävä vino torni, jonka oli määrä pystyä kolmiulotteisiin esityksiin.

Pienemmät rakennukset näyttävät mielenkiintoisilta suurine, kummallisen muotoisine, merelle katsovine ikkunoineen. Ilmeisesti arkkitehti ei ollut suunnitellut tai rakentajat toteuttaneet kunnollista ilmanvaihtoa rakennuksiin, jotka kuumenevat armottomasti mereltä paistavassa auringossa. Niiden oli määrä olla taiteilijoiden studioita, joihin yleisöllä olisi vapaa pääsy.

Pari vuotta sitten hyvään kuntoon trimmatut rakennukset ovat taas tyhjillään. Ainakin kahden rakennuksen ikkunoiden läpi näkyy, että niiden sisälle on jouduttu rakentamaan parakit.

Rapistuvan taidekuskuksen kunnostaminen liittyi viereen nousseen Hyatt Regengy Hotellin valmistumiseen. Hotellin merenpuoleiset ikkunat avautuvat parin kilometrin mittaisella Shilaorenin hiekkarannalle. Se on sekä paikallisten että turistien suosiossa. Auringonoton ja uimisen lisäksi siellä harrastetaan, vene-, vesiskootteri- ja mönkijäajelua, onkimista, leijasurfausta, pallo- ja frisbeepelejä.

Tämä pätkä merenrantaa ei ole ihan keskeistä Qindaota, mutta se on elävästi mielenkiintoinen jakso. Muualla Qingdaossa riittää uimarantoja niin, että niitä on oikein pitänyt numeroida.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Jokainen päivä Kiinassa on seikkailu. Tämän kun pitää mielessä niin omatoimimatkan väistämättömät kompuroinnit eivät pääse pahoittamaan mieltä. Kirjoittaja on tykästynyt Kiinaan asuttuaan siellä yhteensä runsaat kolme vuotta. Tässä blogissa hän raportoi kokemuksistaan kahden kuukauden reppureissulta eri puolilla Kiinaa.