Lijiang, Yunnan, 7. toukokuuta

Keskiviikkoaamuna vähän yhdeksän jälkeen jalkauduimme bussista, joka oli tuonut meidät Lijiangin turistikaupungista Loikkaavan tiikerin rotkon vaelluksen alkupäähän. Ilma oli vielä viileä, ja olimme ensimmäisen puolituntia tyytyväisiä puserosta ja pitkistä housuista. Monet tulivat lyhyissä shortseissa ja t-paidassa.

Reissu alkoi noin kilometrin mittaisella nousulla pitkin betonitietä. Varsinaisen polun alku meinasi viitasta huolimatta mennä ohi, sillä se oli mutaista hevosten tallaamaan peltoa. Emme vielä silloin tienneet sitä, mutta olimme saaneet lahjaksi ylimääräisiä kilometrejä tällä kuuluisalla Loikkaavan tiikerin reitillä.

Reittiä oli pidennetty alkupäästä, sillä valtava tie- ja rakennustyömaa on sulkenut reitin perinteiseen lähtöpaikkaa, joka on lähellä 28 kahdeksan mutkan nousua. Meille oli siunautunut kokonainen ylimääräinen vuori ylitettäväksi. Suuri osa tästä matkasta oli käveltävä hevosen lannassa. Polku oli täynnä sitä, onneksi suuri osa oli ehtinyt maatua joka jonkin aikaa.

Rakennustyömaan koneiden jyske seurasi meitä kilometrikaupalla. Vastarannan maisemaa hallitsi valtava maanrakennusurakka.

Sää suosi meitä niin, että muutamat matkalaiset onnistuivat polttamaan niskansa ja kasvonsa. Ryhmä saksalaisia, Kiinassa opiskelevia tulevia insinöörejä, onnistui polttamaan nahkansa myös selästä ja sääristä. Lämpötila ei kuitenkaan noussut missään vaiheessa yli 30 asteen, mutta korkealla aurinko polttaa kuumemmin. Yläreitin alku on 1 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkeimmillaan se nousee 2650 metriin. Suuren osan matkaa Jangtse-joen sivujoen kuohuja katsellaan alaspäin yli kilometrin korkeudesta.

Tiger Leaping Gorge on yksi maailman suurimpia rotkoja. Vuoret sen ympärillä nousevat viiteen kilometriin. Se on Amerikan Grand Canyonia suurempi. Suomessa käytetty nimi Loikkaavan tiikerin rotko on vetävä ja kätevä, mutta sekä englannin että kiinan kielinen nimi suomentuu oikeammin Tiikerin loikkarotkoksi. Nimen sanotaan syntyneen rotkossa olevasta suuresta kivestä, jolta tiikeri loikkasi rotkon toisella rannalle. Ajatuksena tiikerin loikkaamine yli mahtavan kanjonin on todella lennokas. Kivelle päästäkseen täytyy maksaa lisämaksuja alueen polkumaksujen lisäksi.

Tuntuu hassulta joutua maksamaan jokaisesta polusta erikseen, vaikka maksut olivatkin vain 10 - 15 juanin luokkaa. Käsinkirjoitetut ja virallisemman näköiset maalatut taulut perustelevat maksuja sillä, ettei valtio on tukenut ollenkaan paikallisia asukkaita, jotka ovat rakentaneet polut ja portaat, joita pitkin pääsee alas lähellä Jinsha-joen rantaa.

Et-lehdessä julkaistiin aikaisemmin mukava kuvaus patikoinnista Loikkaavan tiikerin rotkossa http://www.etlehti.fi/artikkeli/matkaopas/jotain_muuta_kiinasta_loikkaav...). Marraskuisesta reissusta kertovan kirjoituksen mukana on loistavia kaupallisia kuvia alueen luonnosta ja ihmisistä. Vaikka meillä oli molempina päivinä aurinkoinen sää, ilma oli kuitenkin sen verran utuinen, etteivät meidän valokuvamme tee oikeutta jylhääkin jylhemmille maisemille.

Meille puolentoista päivän reissu oli suhteellisen vaivaton. Jyrkkien rinteiden kapuaminen ylös ja alas tietenkin vaati veronsa hikenä ja huohotuksena. Emme suinkaan olleet ainoita eläkeläisiä. Samaa matkaa patikoi muun muassa espanjalainen ja italialainen eläkeläisryhmä, jossa oli sekä naisia että miehiä. Enimmäkseen seuranamme oli kuitenkin 20-jotain porukkaa.

Matkan varrella on paljon majataloja ja välipalan myyjiä. Kolme guest housea on onnistunut markkinoinnissa muita paremmin. Lähtöpaikan Qiaotoun Jane’s, puolimatkan majatalo ja päätepisteenä toimiva Tina’s dominoivat reittiä. Janen vierastalo tunnetaan siitä, että sinne voi jättää matkatavaransa säilytykseen pariksi päiväksi viidellä juanilla ja poimia ne paluumatkalla.

Reitti ei oikeastaan pääty Tina’s Guest Houselle, mutta iltapäivällä Lijiangiin tai Shangri-lahan palaavat bussit lähtevät sieltä. Lisäksi Halfway Houselle ja Tinalle pääsee busseilla, joita kiinalaisturistit suosivat. Patikointiopastus päättyy käytännössä Tinan paikkaan.

Maisemat ovat koko patikoinnin ajan valtavan suuria ja syviä ja korkeita. Rotkon ylle nousevat vuoret ovat välillä syvän harmaita, välillä ne näyttävät olevan sinistä kiveä. Osan päivästä näimme lumihuippuisia vuosia kummallakin puolella, sitten pilvet laskeutuivat alemmaksi ja toimittivat lähempien vuorten hattuina.

Heino vastakohta jyrkkinä ylös nouseville rinteille oli parikymmentä metriä veden yläpuolella oleva kallioluola. Yksityisyrittäjä oli rakentanut sinne kapean ja jyrkän polun, joka päättyi oveen. Päivän ensimmäisille kävijöille oli annettu avain, jolla ovi aukesi jyrkille metallitikkaille. Niiden jälkeen halattiin kalliota lankkupolulla, jonka päätteeksi päästiin luolaan toisia metallitikkaita pitkin. Sanomattakin on selvää, etteivät polut ja tikkaat sulautuneet toisiinsa harmonisesti tai jalkaan sopivasti.

Luolan pinta-ala lienee ollut jotain pari kolme sataa neliötä. Sen joella avautuva suuaukko oli laaja, mutta sisäkierros pani lyhyenkin ihmisen kumartelemaa katosta roikkuvia tippukiviä. Joen puoleisella sivulla kimalteli saniaisten ja sammalten peittämältä “katolta” valuva vesipisaraverho.

Alueella kuuluisa tikasnousu kalpeni luolaretken rinnalla. Nähtävästi muutaman kymmen metrin pituiset, lähes pystysuorat tikkaat on rakennettu vain turistien houkutukseksi. Mitään käytännön merkitystä niillä ei ole, sillä lähes vieressä kulkee osittain kiveen hakattu polku, jonka kautta pääsee samalle tasanteelle, jonne tikkaat päättyvät. Tikapuista oli puhuttu niin paljoa viitaten niiden vaativuuteen, että luulimme päässeemme vain ylös vasta tikasnousun ensimmäisen osan, mutta siihen tikkaat loppuivat.

Loppunousu Tinan majataloon oli arkista aherrusta, sillä vastassa oli koko ajan nouseva rinne eivätkä maisemat avautuneet eteen samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Reissusta jäi vahva hyvän olon tunne. Broidikaan ei ennättänyt kyllästyä siihen. Lijiangin Garden Innistä hän saattoi lähteä hyvillä mielin kohti Kantonia, Shenzheniä, Hongkongia ja Macaota. Minä jatkan matkaani pohjoisen suuntaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Jokainen päivä Kiinassa on seikkailu. Tämän kun pitää mielessä niin omatoimimatkan väistämättömät kompuroinnit eivät pääse pahoittamaan mieltä. Kirjoittaja on tykästynyt Kiinaan asuttuaan siellä yhteensä runsaat kolme vuotta. Tässä blogissa hän raportoi kokemuksistaan kahden kuukauden reppureissulta eri puolilla Kiinaa.