Jouluna 1983 löysin lahjapaketista Commodore 64 -tietokoneen. Menin sekaisin. Ikävä kyllä tilanteesta on videotallenne, jonka sisarukseni kaivavat yhä esiin silloin tällöin. Ikäviä ihmisiä.

Kun rauhoituin, aloin pelata. Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, pelaan yhä.

Kasettinauhurin ulinaa

Commodoren pelit ladattiin kasettinauhurilta, joka piti ikävää ulinaa ja toimi epävakaasti. Toisaalta pelejä oli helppo kopioida, eikä keskenkasvuisilla pojilla ollut minkäänlaisia tunnontuskia asian suhteen. Pelikokokoelmani oli äkkiä valtava.

Keskenkasvuisilla pojilla ei ollut tunnontuskia kopioida pelejä

Omat suosikkini olivat enimmäkseen urheilu- tai autopelejä, mutta pidin myös erilaisista räiskinnöistä ja tasohyppelyistä.  Näin jälkikäteen tarkasteltuna pelimakuni on säilynyt samanlaisena. Osa kavereistani rakasti Elite-avaruuspeliä, mutta minuun se ei vedonnut. Se vaati liikaa paneutumista ja aikaa. En edelleenkään pidä peleistä, joiden pelaaminen muistuttaa työntekoa. Jos haluaisin opetella lentokoneen jokaisen nippelin toiminnan, menisin lentokouluun, enkä istuisi lentosimulaattorin ääreen.

Commodoren pelit ovat nykymittapuulla arvioituna yksinkertaisia ja rumia, mutta monissa oli yksi tärkeä ominaisuus kunnossa: niitä oli kiva pelata.

Tietokoneuskovainen

Seuraavat 20 vuotta olin tietokoneuskovainen. Pelasin vain ja ainoastaan tietokoneella vielä siinäkin vaiheessa, kun erilaiset pelikonsolit alkoivat valloittaa olohuoneita. Tosiharrastaja ei Playstationiin koske.

Olihan tietokonepelaamisessa omat hankaluutensa. Koneet vanhenivat käsiin, kun uudet pelit pelit vaativat aina vain enemmän konetehoa toimiakseen kunnolla. Rahaa paloi – ja hermot – mutta ei harrastusten kuulukaan olla helppoja. Jossain vaiheessa osasin vaihtaa tietokoneen prosessorin vaikka silmät sidottuina.

Uusi tekniikka myös palkitsi. Muistan vieläkin sen tunteen, kun sain ensimmäiset 3D-kiihdytetyt pelini toimimaan. Quake-räiskintäpelissä oli kohtaus, jossa luolan pohjalle jäätynyt vesi peilasi ympäröiviä maisemia tavalla, joka sai leuan loksahtamaan. Asiaan vihkiytymättömälle hetken suuruus ei ehkä aukea, mutta minulle kokemus oli mieleenpainuva.

Konsolien kaveriksi

Iäkäs sukulaismies tutustutti minut konsolipelien maailmaan. Super Mario ja Zelda tulivat väkisin tutuksi, kun hän tahkosi niitä läpi Nintendollaan. Nintendo 64 -konsolille ilmestynyt Super Mario 64 oli silti ensimmäinen peli, joka sai minutkin vakuuttumaan. Pelin maailma oli valtava, ja se oli täynnä yllättäviä pelllisiä elementtejä.

Kun jää minun konsoleiden väliltä oli murrettu, huomasin pian omistavani Playstation 2 -pelikoneen. Sen kuvanlaatu ei yltänyt tietokonepelien tasolle, mutta pelaaminen oli muuten helppoa: telkkari päälle, levy pelikoneeseen ja pelituokio oli käynnissä. Lisäksi Pleikkari toimi hyvin dvd-soittimena, mikä lisäsi sen viihdearvoa entisestään. Hiljalleen tietokone alkoi pölyttyä.

Iäkäs sukulaismies tutustutti minut konsolipelien maailmaan

Lopullinen siirtymiseni konsolipelaajaksi tapahtui lasten saamisen myötä, jolloin pelien parissa vietetty aika väheni merkittävästi. Tietokoneen kropaaminen ei siinä vaiheessa tuntunut enää järkevältä.

Kaksi ilman kolmatta

Tällä hetkellä kotoani löytyy kaksi pelikonetta: Playstation 3 ja Xbox One. Masiinat ovat eri huoneissa, joten perheen teini voi pelata omia, hiukan hurjempia pelejään samaan aikaan, kun minä seikkailen eskarilaisen kanssa Sly Cooperin maailmassa.

Koska jokainen mies on pohjimmiltaan hamsteri, haluaisin minäkin hankkia vielä Playstation 4:n, vaikkei siihen oikein järkiperusteita olekaan. Toisaalta joitain pelejä ei saa kuin Pleikkarille, joten ehkä siinä olisi riittävä syy konsolin hankkimiseen...

Entä ne pelit

Lyhyt sukellus pelihistoriaani onnistui välttämään lähes kokonaan ne pelit, joiden parissa olen vuosien varrella aikaa viettänyt. Tulen palaamaan asiaan myöhemmin. Sitä ennen luvassa on kuitenkin arvioita syksyn uutuuspeleistä.

Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta ja kehittämistoiveita. Kerro mitä sinä pelaat tai mistä peleistä haluaisit lukea. Vallan mahtavaa olisi, jos saisimme tähän blogin yhteyteen kiinnostavaa pelikeskustelua.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa tarkastellaan pelimaailmaa kaksiteholasien läpi – ja välillä tutkitaan muutakin tekniikkaa. Tietokone- ja konsolipelien lisäksi pohditaan pelikulttuuria ja pelaamista laajemminkin.

Ilja Ojala on ET-lehden toimittaja, joka on pelannut aktiivisesti vuodesta 1983.