Kirjoitukset avainsanalla palapeli

Nyt korona-aikana on huomannut miten eri tavoin ihmiset viettävät aikaansa kun on pakko pysytellä kotosalla. Yksi suosittu harrastus näyttää olevan palapelit! Törmään nyt omassa Facebookissani melkein päivittäin ystävieni kuviin mitä hienommista palapeleistä, joita nämä ovat rakentaneet. 500 palaa, 1000 palaa, 2000 palaa. Moni rakentaa ihan valtavia palapelejä! Tuollaisen taideteoksen ansaitsee jo kehystää seinälle. Ja moni onkin tehnyt niin! Yksi ystäväni oli jopa laittanut suuren palapelin lasisen sohvapöydän alle. Se näytti todella kauniilta koristeena. 

Itse en ole ollut koskaan kummoinen palapelien ystävä. Kaappien perukoilta löytyy pinosta monta lahjaksi saatua palapeliä. Häpeäkseni myönnän, että kesken ovat suurin osa jääneet. Minulla ei vaan riitä kärsivällisyys palojen lajitteluun, järjestelyyn, pienten värillisten täplien ja kuvioiden etsimiseen, että löytäisi mikä pala kuuluu mihinkin koloon.

Mutta täytyy myöntää, että muidenkin innostus on alkanut tarttua minuun! Kun saa nähdä miten muut iloitsevat omista valmiista palapeleistään, alkaa tehdä mieli kaivaa omatkin palaset esille. Nyt jos koskaan olisi kyllä hyvin aikaa perehtyä noiden kasaamiseen. Ja eihän sitä harrastusta tarvitse aloittaa suuresta 2000 palan urakasta. Josko kasaisin suurimpaan palapelin nälkään ensin helpon 100 palan palapelin ja katson mihin se johtaa. Sen jälkeen näkee tekeekö vielä mieli hypätä haastavampien urakoiden kimppuun!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla