Kirjoitukset avainsanalla pefletti

Sain tässä taannoin ystävältäni ison pinkan valkoisia vanhoja pitsilakanoita hänen äitinsä jäämistöstä. Hän ei itse välittänyt niistä, mutta arveli minun innostuva. Näin tapahtuikin. Vanha 60-70-luvun puuvilla on pehmeää mutta kestävää useista pesuista huolimatta. Uudet lakanat kuluvat pian puhki.

Aivan ensimmäisenä tein päällyslakanan pitsestä pussilakanan. Se tapahtui niin, että ompelin kahdesta aluslakanasta pussilakanan, ja päällysosaan pääsivät pitsit. Pussilakanasta tuli aika painava, joka on hyvä asia. Näin kesäaikaan käytän sitä peittona, sillä se ei ole yhtä kuuma kuin täkki, mutta nukkujan päällä tulee kuitenkin kevyt paino.

Moniin lakanoihin oli ystäväni äiti huolella kirjonut nimensä, MA. Kuinka paljon tuohon onkaan mennyt aikaa! Halusin ehdottomasti nuo näkyviin johonkin ja niinpä ompelin niistä mökille verhot.

Lakanoista jäi monia pienempiä palasia ja niistä innostuin oikeastaan eniten. Keksin nimittäin, että teen niistä mökille saunapeflettejä. Eikä pelkästään valkoisia, vaan kirjon pumpulilangalla niihin käyttäjien nimet. Niistä tuli todella hauska autokäsityö mökkimatkalla. Lyijykynällä vain nimen hahmotelma ja sitten kirjonta ketjupistoilla.

Nimikoidut pefletit on myös mainio tuliainen tai lahja. Ja vitsiniekka kirjoo niihin jotain hauskempaakin kuin pelkän nimen. Mielikuvistusta peliin vain.

Näitä vanhoja lakanoita on paljon kirpputoreilla mutta aika usein niitä saisi tuttavan tuttavien kuolinpesistä. Tässäkin pätee vanha viisaus, että toisen roska on toisen aarre.

Kommentit (0)

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 55-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat