Kirjoitukset avainsanalla virkkaus

Jokainen matkalle lähtevä käsityönystävä tietää, että yksi tärkeimpiä pakattavia on käsityö. Sen pitää olla pieni, kevyt ja helppo. Olin viikko sitten lähdössä työmatkalle Kreikkaan ja pakkaaminen jäi niin viime tinkaan, että en ollut ehtinyt suunnitella käsityötä. Lopulta keksin, että virkkaan läppärille pussin, se on monotonisen helppoa eikä tarvita kuin virkkuukoukku ja lanka. Otin mukaan kaksi kertää Novitan Aavaa, jossa on 72 prosenttia akryylia ja 10 prosenttia polyamidia, eli kelpaa hyvin läppärin asuksi.

Lento oli ällöttävän aikaisin, kello kuusi aamulla Helsinki-Vantaalta. Siellä ei käsityö vielä 4-5 aikoihin maistunut ja koneessakin torkuin. Mutta odotellessani jatkolentoa Münchenissa aloin virkata yksinkertaista pussukkaa kiinteillä silmukoilla. Aika kului mukavasti ohikulkevia ihmisiä katsellen.

 

Lufthansan jatkolento Ateenaan hämmästytti kovasti: saimme aterian ja kuohuviiniäkin sai, ihan ilmaiseksi. Sitä on niin tottunut jo, että lennoilla ei tarjoilla yhtään mitään, että en ollut silmiäni uskoa. Myös läppärikotelokäsityö eteni hyvää tahtia koneessa.

 

Matkasin Ateenan lentokentältä bussilla Rafinan satamaan ja sieltä laivalla Tinoksen saarelle. Olin nähdäkseni ainoa virkkaaja laivassa... Majapaikkani parvekkeella olisi ollut mahtavaa jatkaa käsityötä iltaisin, mutta työpäivät olivat niin pitkiä, että käsityölle ei juurikaan jäänyt aikaa.

Olin napannut kiireessä kaksi isoa nappia mukaan, jotka päällystin virkaten läppäripussukan langalla.

Sadan gramman liila kerä ei ihan riittänyt, vaan piti jatkaa harmaalla. Aion ehkä ommella sisälle kankaasta vielä pussin.

 

Tämmöinen läppäripussukasta sitten lopulta tuli!

 

Onneksi minulla oli matkassa myös varakäsityö, sillä sitä tarvitsin todella kipeästi matkan loppuvaiheessa. Ostin Tinokselta laivalipun Ateenan Rafinaan, jonka piti kestä kaksi tuntia. Laivassa kävikin ilmi, että se menee kyllä Rafinaan mutta kiertää ensin Mykonoksen ja Paroksen kautta joten kaikki sain olla laivassa viisi tuntia... Mahtavaa, että oli sydänkranssiainekset tyynyntäytettä myöten matkassa mukana. En ollut yhtään hermostunut, kun sain keskittyä käsityöhöni...

Ja yksi tärkeä asia matkakäsityössä on muistot. Tästä lähtien muistan aina läppärikoteloni syntyneet Kreikan matkalla. Sydänkranssi päätyy ehkä Puumalan mökille tuomaan sinne tuulahduksen Kreikan saariston muistoja. 

Kommentit (0)

Moreenin uutuuskirja Kissansilmukat, 25 neulottua lelua kissalle on hauska kirja. Innostuin siitä, vaikka olen kissoille allerginen eikä minulla siten ole mitään lähikontaktia kissoihin saatika niiden sielunmaailmaan. Kirjassa on muun muassa hiiren, takiaisen, heinäsirkan, kotilon, käärmeen, kimalaisen ja pikkulinnun ohjeet.

Kirjan ohjeet ovat kaikki neulottuja, ja pienen lelun neulominen ei innosta minua. Mutta kissalelun idea on niin hauska, että virkkasin kirjan ohjeita mukaellen "katkarapuja" tai miksi näitä voisi kutsua...  Vein ne työkaverilleni Marjaanalle, joka lupasi antaa ne kissoilleen Urpolle ja Huldalla leikittäväksi.

Marjaana kertoi, että kumpikin katti tykkäsi leluista kovasti.

- Saalis tarttui kynsiin helposti ja villalangan tuoksu oli todella kiinnostava. Lelua piti tarkkaan haistella ja vähän maistella, Marjaana nauraa.

Marjaana vei virkatut lelut leikittäväksi myös "Ruotsin serkuille" eli sukulaisten kissoille Batmanille ja Bonsaille. Myös ne tykkäsivät "katkaravusta". 

- Mustavalkoinen Batman, joka on nimestään huolimatta tyttökissa, villiintyi täysin ja luultavasti olisi saanut hiiren pois päiviltä, jos se olisi ollut elävä. Sen sijaan Bonsai, arvokas vanhaherra, vain vähän siirteli tassulla, Marjaana kertoo.

Bonsai ei paljoa suomalaislelusta piitannut

 

Batman sen sijaan kävi apinaraivolla katkaravun kimppuun.

 

Ruotsalaisten hienostokissojen jälkeen Marjaana vei lelun Teuvo Tallikissalle ratsutalli Vivelyyn Kellokoskelle. Teuvoa ei ole paljoa leluilla viihdytetty mutta sekin tarttui innolla katkarapuun kiinni!

 

 

Kirja on mukava lahja kissanystäville. Luulen, että moni lapsi tykkäisi siitä myös ihan kuvakirjana. Leikkivät kissat ovat aika hauskan näköisiä.

 

Kommentit (1)

Kulttuuriretki Keravalle kannattaa.  En ole pitkään aikaan nähnyt yhtä kiinnostavaa näyttelyä kuin Näkyväksi neulottu - yarn visions Taide- ja museokeskus Sinkassa Keravalla. Tämä setti kiinnostaa niin käsityöntekijöitä, lapsia, aikuisia, vanhuksia kuin epäkulturellejakin. Näyttelyssä on kolmessa kerroksessa virkattuja miehiä, graffitiksi puhjenneita ryijyä, kirjottuja seteleitä ja jopa K18-kanavatöitä!

Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Käsintehty tulee iholle, henkilökohtaisen alueelle ja tunkeutuu tunnemuistiimme. Kaikki työt on tehty perinteisistä käsityömateriaaleista, langasta, kankaasta ja kierrätysmateriaaleista.

Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttavan tee-se itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakaminen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. Näyttelyn teokset innostavat tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin, mutta antavat myös paikan pysähtymiselle.

Tekstiilitaiteilija Sonja Salomäkeä inspiroi urbaani ympäristö rakennuksineen, ihmisineen ja ilmiöineen. Hän on myös kiinnostunut taiteen mahdollisuuksista kansalaisaktivismissa, erityisestri ilmastonmuutoksen yhteydessä. Kriittisestä näkökulmasta huolimatta hänen käsin tuftatut ryijynsä eivät lietso tuomiopäivän tunnelmia, vaan pikemminkin vahvistavat uskoa tulevaan. Ja ovat jotenkin lämpimän humoristisiakin.

  Ylempänä Talven ihmemaa - Forumin kauppakeskus. Alempana Jono Myllypurossa. Näyttelyssä on muitakin Sonja Salomäen ryijyjä.

 

Venäläinen kuvataiteilija Tanya Akhmetgalieva maalaa neulalla ja ompelee viivat. Taiteilijaa kiehtoo sairaalaympäristö laitteineen, hajuineen ja äänineen, sekä siellä tapahtuvat kamppailut elämän ja kuoleman välissä. Syntyvä lapsi on arvoitus. Miten hänen elämänlankansa kietoutuvat? Tämän teoksen nimi on The Chrysalis phase.

 

Minna Soraluoma: ikonostaasi, virkkaus, eri liikeketjujen muovikasseja.

Ikonostaasi koostuu hajotetuista muovipusseista virkatuista miniatyyripusseista, tai oikeastaan muovipussien pienistä muotokuvista. Pussien kuviot ja mainokset ovat vielä selkeästi erotettavissa. Tutut tuotemerkit ovat niin selkeästi piirtyneet kuluttajan tajuntaan, että ne tunnistaa vaikka osiin hajotettuna ja miniatyyrikoossa. Materiaalina muovi ja erityisesti erilaiset muovipakkaukset assosioituvat heti roskaan ja kertakäyttökulttuuriin. Soraluoman käsissä lähes arvottomat ruokapakkaukset ovat kuitenkin muuttaneet selkeästi muotoaan ja muuttuneet samalla jopa jollain tapaa arvokkaan tuntuiseksi materiaaliksi.

Minna Soraluoman Leipäkuu-sarja on erittäin kiinnostava. Se on tehty virkkaamalla muovikasseja. 31 henkilöä keräsi taloutensa leipäpusseja kuukauden ajan. Pakkausten mukana leipää kului 94 kiloa ja pakkauksia kertyi 223, taloutta kohden 7-53 pussia.

Hän on antanut teoksille hauskat nimet. Esimerkiksi Kansanlaulu, 32-vuotiaan naisen kuukauden leipäpussit. Tai Viidakkokirja, 41-vuotiaan naisen kuukauden leipäpussit.

 

Liisa Hietasen Veijo on virkattu ja neulottu. Menin pari kertaa sen ohi luullen siinä olevan oikean työ miehen lukemassa! Vaikka olen nähnyt Liisa Hietasen virkattuja veistoksia ennenkin. Ne ovat niin sympaattisia ja arkisen oloisia ihmishahmoja. Sinkan näyttelyssä on monta Liisa Hietasen työtä. Tämän blogin aloituskuvassa on Veijo lähempää.

 

- Virkattujen ihmishahmojen lisäksi teen teoksia arjen aiheista, vaikkapa kylpyhuoneesta tai Alepan muovipussista. Yksittäiset pienet ilmiöt kertovat paljon maailmasta. Virkkaaminen on ak­tiivinen mutta hidas tapa käsitellä maailmaa. Virkkaus korostaa kurinalai­sen suorittamisen mallia, mutta siinä vähemmän ja hitaammin ei välttämättä ole huonompaa kuin enemmän ja nopeammin, Liisa Hietanen toteaa.

Cornellin yliopiston matematiikan professorina työskentelevä, latvialaissyntyinen Daina Taimina mallintaa matematiikkaa virkkaamalla.

 

Tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on uudistanut suomalaista ryijyperinnettä risteyttämällä sen katutaiteen kanssa. Hänen tuftatut graffitiryijynsä ovat taitavaa käsityötä, mutta niiden kuvasto on vahvasti kiinni spray-graffin ilmaisukielessä. Mantsinen on vuosia seurannut katutaidetta.

 

Kuvataiteilija Kaija Papu törmäyttää virkatussa poliisiautossaan pehmeänä ja feminiinisenä koetun käsityön ja kovana ja miehisenä koetun poliisin ammatin. Aikaa tämän pääosin kiinteillä silmukoilla käsin virkatun teoksen toteuttamiseen kului kolmisen vuotta. Villasekoitelankaa autoon tarvittiin yli 20 kiloa.

Kaija Papu on tuonut Sinkan näyttelyyn myös K18-kanavatöitä. Hän toteaa näin: "Kanavatyöt mielletään usein mummojen harrastukseksi: kirkkoja, kukkia ja kansallisromantiikkaa. Porno on kaukana romantiikasta, mutta silti nettipornoa löytyy paljon hakusanoilla romantic ja real-love ja sensual.

Papu on valinnut kanavatöidensä aiheeksi näillä hakusanoilla löytyneitä still-kuvia. Antaako hitaasti tehty käsityö pornolle lisää arvokkuutta? Näyttelyssä on erillinen K18 -osio, jonka sisäänkäynnissä lukee tämä: Kanavatöissä on erittäin yksityiskohtaista seksuaalista sisältöä. Aineisto voi loukata herkimpiä katsojia.

Noora Schroderus kirjoo seteleille. Esilä on monta hauskaa teosta.

Sanni Weckman oli suunnitellut yhteisen ryijyn tekoa Hillevi-mummonsa kanssa. Mummon kunto kuitenkin huononi ja hän menehtyi lyhyen sairauden jälkeen. Niinpä Sanni jatkoi yksin. Edesmennyttä mummoa esittävän kuvakudoksen toteutus muistuttaa räsymaton kutomista. Siinä arkinen saa ansaitsemansa arvokkuuden, vanhat lakanat ja vaatteet uuden elämän.

Mikäli käsityöt eivät koukuta, osalliseksi pääsee muutoinkin; Elina Juopperin Perintö-teos kasvaa koko näyttelyn ajan museovieraiden lahjoittamilla raanuilla.

 

 

Jenni Haili tekee eri tekniikoilla versioita samasta kuvasta.

 

NÄKYVÄKSI NEULOTTU, 26.11.2016-5.3.2017

Taide- ja museokeskus Sinkka

Kultasepänkatu 2

04250 Kerava

www.sinkka.fi

 

Kommentit (0)

Tamperelainen käsityöläinen Annariikka Qvist virkkaa niin upeita nukkeja, että minulle tuli ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden halua leikkiä nukeilla. Ne ovat ihania, persoonallisia, ja tukat ovat mahtavat. Niissä on sekä selkeää muotokieltä että runsaita, lähes barokkimaisia yksityiskohtia. Kaikki virkatut nuket ja eläimet ovat uniikkeja yksilöitä. Kahta samanlaista ei ole.

 

- Idea nukkeihin lähtee aina värien valitsemisella. Rillipäälle halusin ihan ensimmäiseksi mustat silmälasit ja vaatteisiin kirkkaat värit. Sininen tukka valikoitui siksi, etten siihen mennessä ollut vielä tehnyt sen värisiä hiuksia. Ja sattui olemaan juuri sopiva määrä hiuksiksi kelpaavaa ohutta puuvillalankaa. Kävi kuitenkin niin, että hiuslanka loppui kesken ja joudun täydentämään ihan toisella mutta tarpeeksi lähellä olevalla sinisellä langalla, jotta sain valmiiksi kampauksen. Nuket täytän vanulla ja keskivartalon kohtaan saatan laittaa lankarullien hylsyjä vahvistamaan rakennetta, Annariikka kertoo.

 

Nuket syntyvä omien mieltymysten mukaan, mutta Annariikka myy niitä sopivan ostajan löytyessä. Ostajat ovat usein aikuisia naisia, sillä nuket eivät sovellu leikittäviksi. Niitä ihaillaan! Nuket ovat ovat kampauksineen 30-40 cm kokoisia. Hinta on alkaen 150 euroa.

- Koen tärkeäksi kierrätyksen ja materiaalien hyötykäytön, joten  80-90 prosenttisesti nukkien langat ovat muiden jämälankoja, joita olen saanut tai ostanut kirpputoreilta tai nettien huutokaupoista. Käytän 2,5-3 koukkua ja suurin osa langoista on puuvillalankoja. Tukkien muodoissakin käytän hyödyksi kierrätettyjä materiaaleja esimerkiksi  vaahtomuovia ja vanhaa villapaitaa halutun muodon saavuttamiseksi. Kampaukset ovatkin se mielenkiintoisin ja haastavin vaihe, jolloin saa laittaa mielikuvituksen likoon ja toisaalta pähkäillä teknistä toteutusta. Kampauksissa on mahdoton määrä lettejä.

 

Kuvassa olevan nuken nimi on Soturiprinsessa.- Soturiprinsessan tukka oli tähän astisista haastavin muodon puolesta, mutta muuten aikalailla samanlaisella tekniikalla  syntyi kuin aikaisemmatkin kampaukset. Työtunteja en mitenkään pystynyt laskemaan kun tekeminen oli niin pätkittäistä, mutta kyllä niitä meni useampia kymmeniä. Idea soturiprinsessaan lähti historiasta ja oikeastaan alkuajatuksissa oli Englannin Elisabeth ensimmäinen ja toisaalta Dolce & Gabbanan muutaman vuoden takainen käsittämättömän hieno muotinäytös. Siinä oli mm. kultaisia iltapukuja ja kruunuja. Monesti inspiraation puutteessa suuntaan juuri Vogue -lehden kotisivuille selaamaan kuvia muotinäytöksistä. Kaikki soturiprinsessan mekossa käytetyt korut on hankittu kirpputoreilta tai saatu lahjoituksina.

Tampereen kädentaitomessuille18.–20.11.2016 tulee esille 7-8 Annariikan virkkaamaa nukkea. Nukkenäyttely Letit, nutturat & neidot on messukeskuksen tuloaulassa. Annariikka on myös tehnyt messujen mainonnassa käytetyn upean lankaperuukin.

- Ehdottomasti innostavinta tässä projektissa oli tehdä lankatukka paljon suuremmassa mittakaavassa kuin olin tottunut tekemään nukeille! Se oli uutta ja opettavaista. Tällaisia haasteita haluaisin ehdottomasti jatkossakin lisää. Vaikeinta oli miettiä tekninen toteutus kun toisin kuin nukeilla peruukki otetaan pois päästä.

 

 

 

 

 

 

- Nämä kaksoset tein tilaustyönä. Toiveena oli hattupäiset puput pinkillä ja lilalla värityksellä, Annariikka kertoo.

Kukkaistyttöä väkertäessä vierähti taas jokunen työtunti. Paras vaihe on valmistuessa, kun voi fiilistellä tyytyväisenä siihen. Itse virkkaushan menee jo toisella kädellä kun on niin paljon tullut näitä tehtyä, mutta aina tuon kampauksen rakentaminen aiheuttaa pientä päänvaivaa.

 

 

Annariikan blogin osoite on www.roomqvi.blogspot.fi

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 53-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2017
2016
2015

Kategoriat