Hätä

Kaveri soitti perjantai-iltana. Kertoi olevansa menossa vaimonsa kanssa Kolin maratonille ja yöpyvänsä Joensuussa. Kysyi, että oltaisiinko haluttu vaimoni kanssa käydä nauttimassa heidän seuranaan jossain iltapalaa. Vaimo kertoi, ettei halua lähteä. Viittoi kuitenkin kohti ovea, että mene sinä vain. No minä käytin koiran lenkillä ja sanoin lähteväni moikkaamaan kamuja pikaisesti. Ok, mene vain, kyllä minä tässä telkkua katselen, viestitti vaimo. Kerroin käyväni nopeasti. En ole kauaa. Varmasti tunnissa selviän. Kaikki tuntui menevän ihan hienosti. Kello oli 19.20.

Mukava oli tavata vanhoja tuttuja ja nauttia kupillinen kahvia pakistanilaisittain heidän seuranaan. Tulin kotiin 20.30. Ja vaimo pahalla päällä kuin ampiainen. Huutaa ja rähisee minkä ehtii. Silloin tajusin, että olin huonosti selittänyt, monelta tulen kotiin. Afaatikko saattaa esittää ymmärtävänsä asian ihan loistavasti, vaikka todellisuudessa ei ole tajunnut yhtään mitään. Ja tässä kohtaa oli minulla mennyt pieleen. Olin huolimattomasti selittänyt asian vaimolle ja vielä huolimattomammin seurannut viestin perille menon! Vaimo on tottunut saamaan iltapalan kello 20 ja kun en ollut silloin paikalla. Alkoikin hätä, että missä mies, kun ei tule kotiin iltapalaa antamaan. Vaimo oli tosi vihainen ja viittoi vielä puhelimeen päin. Ihmettelin vähän, että miten tämä nyt tähän liittyy? Onko joku soittanut? En kuitenkaan käynyt tarkistamaan, vaan laitoin sen kauan odotetun iltapalan. Ja vähän kerrassaan rauha palasi maahan.

Hyvä mieli

Iltayhdeksältä soi vaimon puhelin. Vastaan katsomatta soittajaa. No vaimon ensimmäinen mieshän, hyvä ystäni, se siellä soitti. Terve vain. En ehtinyt vastaamaan, kun puhelin reilu puoli tuntia sitten soi. Eikä sen puoleen, oli tämä numerokin poistettu puhelimesta, kun aina sinun kanssasi soitellaan. Minä selittelemään tilannetta ja totesin, että varmaan käynyt niin, että vaimo on yrittänyt soittaa minulle, ja vahingoissa soittanut exälleen, kun nimi vielä on aakkosten alkupäässä. Eihän siinä mitään, todettiin kaiken olevan kunnossa. Vaihdettiin kuulumiset ja toivotettiin hyvät jatkot. Nähdään joulun tietämissä.

Ei mennyt kuin varttitunti, kun puhelimeni soi. Vaimon hyvä ystävä kaupungin toiselta laidalta soitti. Kertoi saaneensa puhelun vaimoni puhelinnumerosta sillä aikaa, kun oli saunassa. Oli kuulemma huomannut vasta nyt ja tiedusteli, että onko ollut joku hätä. Eihän vaimon puhelimesta yleensä soitella. Selitin jälleen tilanteen, mutta nyt heräsi mielenkiintoni. Puhelumme päätyttyä menin ja aloin tutkia vaimon puhelinta. Ensin piti avata näppäinlukko, jotta pääsi pidemmälle. Sitten puhelulokiin, soitetut puhelut. Ja yllätys oli melkoinen! Vaimo, joka ei tähän astisen tiedon mukaan osaa käyttää puhelinta, oli avannut puhelimensa näppäinlukituksen. Sitten kello 20.20 soittanut vanhaan työnumerooni, 20.22 ystävättärelleen ja lopuksi 20.24 exälleen Vantaalle. Ja lopuksi laittanut puhelimensa näppäinlukituksen nätisti päälle, kun kukaan ei ollut vastannut.

Ja se hyvä mieli tuli siitä, kun tajusin vaimon parantuneen taas hieman lisää aivoinfarktistaan. Nyt onnistuu jo puhelimella soittaminen. Kolme loogista puhelun yritystä peräkkäin ei voinut olla sattumaa. Kyllä asiaa on sitten tänä viikonloppuna hehkutettukin. On todella ilahduttavaa huomata, että vaikka aivovaltimon puhkeamisesta ja sen korjausleikkauksen komplikaationa tulleista aivoinfarkteista onkin jo seitsemän vuotta, edelleen tapahtuu paranemista.  Ja ensi viikolla alkaa puhelimella soittamisen  lisäharjoittelu avustajan tukemana. Tavoitteena, että minulle soittaminen onnistuu vaikeuksitta.

Tarinan opetus

Kaikki turhat numerot kannattaa poistaa puhelimesta. Afaatikon soittaminen helpottuu huomattavasti.

Ja aina pitää muistaa tarkistaa, että oma viesti on mennyt afaatikolle perille. Lisätietoa afaatikon kanssa kommunikoinnista ja afasiasta muutenkin löytyy  täältä:  http://www.afasie.nl/aphasia/pdf/19/brochure1.pdf

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com