Kymmenen vuotta sitten blogit olivat muodissa. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti pystytti omat verkkosivut, ja moni loi sivustonsa yhteyteen myös blogialustan. Tavoitteena oli toisaalta vetää uutta yleisöä lehden tuottamien sisältöjen pariin ja toisaalta vahvistaa lukijakunnan yhteisöllisyyttä ja luoda me-henkeä. Toisin sanoen houkutella uusia tilaajia ja pitää ne tilaajat, jotka jo oli saatu.
Lehtien blogikirjoittajat jakautuivat karkeasti kolmeen kastiin. Oli toimituksen oma väki, joka kirjoitti kuukausipalkalla muun työn ohessa pääkirjoituksia ja kolumneja, joita alettiin kutsua blogipostauksiksi. Toinen ryhmä olivat ulkopuoliset, joilta toimitus tilasi tekstejä. He sopivat toimituksen kanssa tekstien julkaisutiheydestä, pituudesta, aihepiireistä ja hinnasta. Ja sitten olivat lukijabloggarit, jotka tuottivat sisältöä ilmaiseksi.
Lukijabloggarille lehden blogialusta tarjosi mahdollisuuden julkaista tekstejä ja kuvia visuaalisesti ja sisällöllisesti miellyttävässä ympäristössä maksamatta siitä mitään kenellekään. Toimitus ei puuttunut aihevalintoihin tai tekstisisältöihin, kun ne pysyivät hyvän maun rajoissa, joten sana oli vapaa. Myöhemmin selvisi myös, että ainakin tämän oman lukijablogini Google-tavoittavuus oli erittäin hyvä. Vanhemmatkin kirjoitukseni saivat sitä kautta jatkuvasti lukijoita.
Tuumin, että ET-lehden blogialusta olisi juuri sopiva ympäristö ikääntymiseen liittyvälle blogille.
Minulla oli kymmenen vuotta sitten Blogger-blogipalvelussa julkisena kaksi blogia, joilla oli tarkasti rajatut aihepiirit. Toisessa kirjoitin parvekepuutarhastani otsikolla Parveke länteen ja toisessa elämästä muistisairaan läheisenä nimellä Dementin omainen. Olin juuri lopettamassa molempia ja mietin, missä muodossa alkaisin kertoa omaa, ikääntymiseen ja terveyden menettämiseen liittyvää tarinaani, kun ET-lehdestä otettiin yhteyttä.
Toimitus etsi omaishoitajaa pitämään blogia. Minä en ollut se, jota he etsivät, koska läheiseni perunkirjoitus oli juuri valmistunut enkä edes ollut ollut virallisesti omaishoitaja vaan edunvalvontavaltuutettu. Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Tuumin, että ET-lehden blogialusta olisi juuri sopiva ympäristö ikääntymiseen liittyvälle blogille.
Olin vasta 55-vuotias, mutta jänneongelmani liittyivät vahvasti ikääntymiseen. Vaivojeni perussyytä ei vielä tiedetty eikä minulla ollut diagnoosia, mutta olin hyvin kipeä ja lähes työkyvytön. Pelkäsin, että joutuisin lähivuosina jäämään sairauseläkkeelle, ja mitä sitten tekisin? Tarvitsin pelastusrenkaan. Ajattelin, että voisin jatkaa blogin kirjoittamista harrastuksena, jos joutuisin lopettamaan ammatillisen kirjoittamisen.
Niinpä päätin määritellä uudelleen sanaparin Tietyssä iässä ja perustaa sen varaan blogin. Kerroin blogissa hamstring-syndroomani synty- ja hoitohistorian, raportoin ikääntymiseni etenemisestä, esittelin vaateostoksiani ja kommentoin lääkkeitä, joita jouduin käyttämään. Ja aina, kun olin tohkeissani jostakin muusta, kirjoitin siitäkin. Ensin bloggasin kaksi kertaa viikossa, sitten tiistaisin ja lopulta vain silloin tällöin.
Viiden viime vuoden aikana kirjoitusteni aihepiiri vaihtui ja yksipuolistui, kun sain hankituksi siirtolapuutarhapalstan ja aloin harrastaa puutarhanhoitoa. Jo sitä ennen olin julkaissut paljon kukkakuvia ja raportoinut retkillä ja matkoilla näkemistäni puutarhoista, mutta nyt en enää innostunut juuri muusta kuin kukista ja kasvimaasta. Olin löytänyt loppuelämäni intohimon kohteen.
Kun nyt lopetan Tietyssä iässä -blogin ja perustan Villa Palanen -blogin, menetän todennäköisesti valtaosan lukijakunnastani.
Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Blogit ovat menneet pois muodista ja lyhytvideot ovat ottaneet niiden paikan sisältötyyppinä, josta kaikki puhuvat. En ole mukana Tiktokissa, joten en tiedä, julkaisevatko aikakauslehtitalot siellä. Sen kuitenkin tiedän, että harvalla aikakauslehdellä enää on omia verkkosivuja ja jos onkin, lukijablogeja siellä ei yleensä ole julkaistu vuosiin.
Olen yllättynyt, että Sanoma säilytti ET-lehden blogialustan näinkin pitkään. Olen harkinnut jo monta kertaa oman, erillisen blogin perustamista Villa Palaselle, mutta olen aina luopunut ajatuksesta ja joka kerta samasta syystä: Tietyssä iässä -blogin ällistyttävän hyvän Google-löydettävyyden takia. Se tuntuu tulevan esiin hakutuloksissa, kun hakee melkein mitä tahansa.
Kun nyt lopetan Tietyssä iässä -blogin ja perustan Villa Palanen -blogin, menetän todennäköisesti valtaosan lukijakunnastani, kun blogin hakukonenäkyvyys romahtaa. Onneksi elantoni ei ole siitä kiinni eikä minulla ole välttämätöntä tarvetta kaupallistaa blogia.
Lopetan tämän blogini, koska en muuta voi. Teen sen kuitenkin kiitollisin mielin. En olisi voinut toivoa blogilleni sopivampaa ympäristöä. Kiitos, Sanoma! Kiitos, ET-lehti!
Sukeltakaa tämän blogin kirjoituksiin, kun vielä voitte, ja liittykää sitten seuraani Bloggeriin.
Villa Palanen -blogi tulee keskittymään puutarhan ja kasvimaan hoitoon sekä siirtolapuutarhaelämään. Olen jo siirtänyt kaikki Tietyssä iässä -blogin Villa palasta koskevat kirjoitukset uuteen blogiin. Koko Palasen historia löytyy siis sieltä. Muut kirjoitukset katoavat bittiavaruuteen, kun tämä blogialusta lähiaikoina lopetetaan.
Kävin läpi blogini sata viimeisintä tykkäystä. Niistä 70 kohdistui Villa Palanen -aineistoon ja loput melko tasaisesti muihin aiheisiin. Tämä tukee päätöstäni, että Villa Palanen jatkaa ja muut aiheet saavat mennä.
Suren sitä, että hamstring-syndrooma tuskin on vieläkään kovin tunnettu oireyhtymä eikä siitä ole paljon tekstiaineistoa verkossa. Facebookissa jatkaa kuitenkin täällä tekemäni aloitteen pohjalta perustettu Hamstring-naiset-ryhmä, jossa on tällä hetkellä 386 jäsentä. Vertaistukea on saatavissa sieltä.
Tietyssä iässä -sanapari viittaa oikeastaan vaihdevuosiin, ja ne ovat minulta olleet jo kauan sitten ohi. Ikääntyminen ei myöskään ole tällä hetkellä aihe, jota pohtisin saati murehtisin. Työyhteisössä olin seniori, mutta siirtolapuutarhayhteisössä kuulun nuorisoon, joka ei vielä oikein osaa eikä ymmärrä. Se on hyvin rauhoittavaa.
Tiedän, että minulla on vähintään kourallinen uskollisia lukijoita. Kiitos näistä vuosista ja antamastanne kannustavasta palautteesta! Sukeltakaa tämän blogin kirjoituksiin, kun vielä voitte, ja liittykää sitten seuraani Bloggeriin. Siellä ei vielä ole uutta sisältöä, mutta se on vain ajan kysymys.
Lue lisää: Villa Palanen Bloggerissa

Tästähän riittäisi kirjoitettavaa ;)
Jo 7. vuotta opastan reheviä ja kookkaita hollantilaisia naisia pukeutumisessa omassa puodissani
De Finse Winkel. Tässäpä joitain havaintoja:
Paras pituus hihoille on tiukahko, ainakin kyynärpäihin asti!
Kaula-aukko V-mallinen tai avarahko jos ihon kunto sen suo.
Vitivalkoinen ja musta vaativia värejä jotka sopivat harvoille. Vaatii meikkiä.
Liian isot löysät vaatteet eivät imartele mutta eivät myöskään liian tiukat. Myönnä että kokosi on muuttunut vuosien kuluessa.
Mitä vanhempi nainen sitä näyttävämmät isot korut pukevat. Samoin silmälasien sangat! Hennot hienot korut neidoille.
Hiusten ja ihon väri muuttuu ikääntyessä. Vaihda täten myös tutuista vanhoista väreistä uusiin pukevimpiin.
Iloisin terveisin Sari
Garry Weber näyttää oleva suosikkisi. Mistä niitä saa parhaiten ?
Kiitos Sari hyvistä vinkeistä! Ostin tällä kertaa Gerry Weberini Stockmannilta, mutta laajempi valikoima löytyy Jokiselta. Saksalainen mitoitus sopii minulle paremmin kuin moni muu.
ihania vaatteita sinulla Maija,minulle ne eivät kävisi,koska olen pullukka ja lyhyt pyöreä .Mutta Sarin antamat vinkit oli tarpeelliset ja saivat minut ajattelemaan yhä enemmän omaa pukeutumista.Nykyisin tuntuu kuin oisin aina "säkissä".Pitäisi saada hyviä neuvoja ja vaatteita halvalla,kun on työttömänä eikä rahaa oikeastaan jää vaatteisiin ollenkaan.
Hei käyttäjä 338, kiitos kommentistasi. En tosiaan antanut neuvoja edulliseen enkä vartalotyypin mukaiseen pukeutumiseen, joten oli hyvä, että Sari täydensi postaustani. Minulla oli painopiste värien ja vaatekappaleiden yhdistelyssä siten, että niistä saa monta töihin ja vapaa-aikaan sopivaa asua. Uskon kyllä, että useimmat vaatteeni sopisivat vähän pyöreämmällekin oikeassa koossa.
Onpa hyvin organisoitu ja kaunis vaatevarasto! Ottaisin itsellenikin mielelläni koko paketin!
Ennen oli niin helppoa kun melkein kaikki vaatteet laskeutuivat nätisti päälläni.
Nykyään kun sovitan vaatteita, jos en pidä näkemästäni, ostan kauniin laukun.
Mulla on aika hurja laukkuvalikoima.
Tosiaan Leila, vaatteet eivät enää istu kuten ennen. Mainio ratkaisu tuo sinun: ohjaat huomion toisaalle 😀
Laukkuja on niin helppo ostaa; ei tule stressiä sovituksesta, ja aina näyttää hyvältä.😊
Mukava lukea tätä kommenttisivua. Itselläni on tilanne, etten ole muuttunut mihinkään suuntaan kymmeneen vuoteen. Eli kaapissani on laadukkaita vaatteita , joita olen hankkinut tarpeen mukaan ja ainoa joka on muuttunut on hameenhelman pituus. En halua näyttää miten polveni ovat muuttuneet, joten helman pitää olla polven päällä jonkun verran. Ja niitäkin hameita on tallessa. Suosin esim. Marimekon trikoopuseroita, niissä on usein kyynärpäähän ulottuva hiha ja kannatan värikkäitä vaihtoehtoja. Olen yli 65 vuotias kuntoileva ja osallistuva mummi!
Onneksi olkoon Vierailija, kateeksi käy tuo vaatekokosi pysyminen pitkään samana. Itse ajattelen, että paksut sukkahousut kätkevät polvien puutteet, mutta on toki pidemmillä helmoillakin etunsa.
Gerry Webwrillä on liike Lempäälän Ideaparkissa. Siellä myydään vain Weberiä. Teen aina edullisia löytöjä heidän alestaan ja mysönorm. hinnalla. Kevättalvellakin he myivät kauden tuotteita -40%.
Kiitos vinkistä Maijatar! Viime kesänä poikkesin Ideaparkissa, mutten huomannut Gerry Weberin liikettä. Tai sitten en vain ollut sillä tuulella.