Kymmenen vuotta sitten blogit olivat muodissa. Jokainen itseään kunnioittava aikakauslehti pystytti omat verkkosivut, ja moni loi sivustonsa yhteyteen myös blogialustan. Tavoitteena oli toisaalta vetää uutta yleisöä lehden tuottamien sisältöjen pariin ja toisaalta vahvistaa lukijakunnan yhteisöllisyyttä ja luoda me-henkeä. Toisin sanoen houkutella uusia tilaajia ja pitää ne tilaajat, jotka jo oli saatu.
Lehtien blogikirjoittajat jakautuivat karkeasti kolmeen kastiin. Oli toimituksen oma väki, joka kirjoitti kuukausipalkalla muun työn ohessa pääkirjoituksia ja kolumneja, joita alettiin kutsua blogipostauksiksi. Toinen ryhmä olivat ulkopuoliset, joilta toimitus tilasi tekstejä. He sopivat toimituksen kanssa tekstien julkaisutiheydestä, pituudesta, aihepiireistä ja hinnasta. Ja sitten olivat lukijabloggarit, jotka tuottivat sisältöä ilmaiseksi.
Lukijabloggarille lehden blogialusta tarjosi mahdollisuuden julkaista tekstejä ja kuvia visuaalisesti ja sisällöllisesti miellyttävässä ympäristössä maksamatta siitä mitään kenellekään. Toimitus ei puuttunut aihevalintoihin tai tekstisisältöihin, kun ne pysyivät hyvän maun rajoissa, joten sana oli vapaa. Myöhemmin selvisi myös, että ainakin tämän oman lukijablogini Google-tavoittavuus oli erittäin hyvä. Vanhemmatkin kirjoitukseni saivat sitä kautta jatkuvasti lukijoita.
Tuumin, että ET-lehden blogialusta olisi juuri sopiva ympäristö ikääntymiseen liittyvälle blogille.
Minulla oli kymmenen vuotta sitten Blogger-blogipalvelussa julkisena kaksi blogia, joilla oli tarkasti rajatut aihepiirit. Toisessa kirjoitin parvekepuutarhastani otsikolla Parveke länteen ja toisessa elämästä muistisairaan läheisenä nimellä Dementin omainen. Olin juuri lopettamassa molempia ja mietin, missä muodossa alkaisin kertoa omaa, ikääntymiseen ja terveyden menettämiseen liittyvää tarinaani, kun ET-lehdestä otettiin yhteyttä.
Toimitus etsi omaishoitajaa pitämään blogia. Minä en ollut se, jota he etsivät, koska läheiseni perunkirjoitus oli juuri valmistunut enkä edes ollut ollut virallisesti omaishoitaja vaan edunvalvontavaltuutettu. Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Tuumin, että ET-lehden blogialusta olisi juuri sopiva ympäristö ikääntymiseen liittyvälle blogille.
Olin vasta 55-vuotias, mutta jänneongelmani liittyivät vahvasti ikääntymiseen. Vaivojeni perussyytä ei vielä tiedetty eikä minulla ollut diagnoosia, mutta olin hyvin kipeä ja lähes työkyvytön. Pelkäsin, että joutuisin lähivuosina jäämään sairauseläkkeelle, ja mitä sitten tekisin? Tarvitsin pelastusrenkaan. Ajattelin, että voisin jatkaa blogin kirjoittamista harrastuksena, jos joutuisin lopettamaan ammatillisen kirjoittamisen.
Niinpä päätin määritellä uudelleen sanaparin Tietyssä iässä ja perustaa sen varaan blogin. Kerroin blogissa hamstring-syndroomani synty- ja hoitohistorian, raportoin ikääntymiseni etenemisestä, esittelin vaateostoksiani ja kommentoin lääkkeitä, joita jouduin käyttämään. Ja aina, kun olin tohkeissani jostakin muusta, kirjoitin siitäkin. Ensin bloggasin kaksi kertaa viikossa, sitten tiistaisin ja lopulta vain silloin tällöin.
Viiden viime vuoden aikana kirjoitusteni aihepiiri vaihtui ja yksipuolistui, kun sain hankituksi siirtolapuutarhapalstan ja aloin harrastaa puutarhanhoitoa. Jo sitä ennen olin julkaissut paljon kukkakuvia ja raportoinut retkillä ja matkoilla näkemistäni puutarhoista, mutta nyt en enää innostunut juuri muusta kuin kukista ja kasvimaasta. Olin löytänyt loppuelämäni intohimon kohteen.
Kun nyt lopetan Tietyssä iässä -blogin ja perustan Villa Palanen -blogin, menetän todennäköisesti valtaosan lukijakunnastani.
Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Blogit ovat menneet pois muodista ja lyhytvideot ovat ottaneet niiden paikan sisältötyyppinä, josta kaikki puhuvat. En ole mukana Tiktokissa, joten en tiedä, julkaisevatko aikakauslehtitalot siellä. Sen kuitenkin tiedän, että harvalla aikakauslehdellä enää on omia verkkosivuja ja jos onkin, lukijablogeja siellä ei yleensä ole julkaistu vuosiin.
Olen yllättynyt, että Sanoma säilytti ET-lehden blogialustan näinkin pitkään. Olen harkinnut jo monta kertaa oman, erillisen blogin perustamista Villa Palaselle, mutta olen aina luopunut ajatuksesta ja joka kerta samasta syystä: Tietyssä iässä -blogin ällistyttävän hyvän Google-löydettävyyden takia. Se tuntuu tulevan esiin hakutuloksissa, kun hakee melkein mitä tahansa.
Kun nyt lopetan Tietyssä iässä -blogin ja perustan Villa Palanen -blogin, menetän todennäköisesti valtaosan lukijakunnastani, kun blogin hakukonenäkyvyys romahtaa. Onneksi elantoni ei ole siitä kiinni eikä minulla ole välttämätöntä tarvetta kaupallistaa blogia.
Lopetan tämän blogini, koska en muuta voi. Teen sen kuitenkin kiitollisin mielin. En olisi voinut toivoa blogilleni sopivampaa ympäristöä. Kiitos, Sanoma! Kiitos, ET-lehti!
Sukeltakaa tämän blogin kirjoituksiin, kun vielä voitte, ja liittykää sitten seuraani Bloggeriin.
Villa Palanen -blogi tulee keskittymään puutarhan ja kasvimaan hoitoon sekä siirtolapuutarhaelämään. Olen jo siirtänyt kaikki Tietyssä iässä -blogin Villa palasta koskevat kirjoitukset uuteen blogiin. Koko Palasen historia löytyy siis sieltä. Muut kirjoitukset katoavat bittiavaruuteen, kun tämä blogialusta lähiaikoina lopetetaan.
Kävin läpi blogini sata viimeisintä tykkäystä. Niistä 70 kohdistui Villa Palanen -aineistoon ja loput melko tasaisesti muihin aiheisiin. Tämä tukee päätöstäni, että Villa Palanen jatkaa ja muut aiheet saavat mennä.
Suren sitä, että hamstring-syndrooma tuskin on vieläkään kovin tunnettu oireyhtymä eikä siitä ole paljon tekstiaineistoa verkossa. Facebookissa jatkaa kuitenkin täällä tekemäni aloitteen pohjalta perustettu Hamstring-naiset-ryhmä, jossa on tällä hetkellä 386 jäsentä. Vertaistukea on saatavissa sieltä.
Tietyssä iässä -sanapari viittaa oikeastaan vaihdevuosiin, ja ne ovat minulta olleet jo kauan sitten ohi. Ikääntyminen ei myöskään ole tällä hetkellä aihe, jota pohtisin saati murehtisin. Työyhteisössä olin seniori, mutta siirtolapuutarhayhteisössä kuulun nuorisoon, joka ei vielä oikein osaa eikä ymmärrä. Se on hyvin rauhoittavaa.
Tiedän, että minulla on vähintään kourallinen uskollisia lukijoita. Kiitos näistä vuosista ja antamastanne kannustavasta palautteesta! Sukeltakaa tämän blogin kirjoituksiin, kun vielä voitte, ja liittykää sitten seuraani Bloggeriin. Siellä ei vielä ole uutta sisältöä, mutta se on vain ajan kysymys.
Lue lisää: Villa Palanen Bloggerissa
Nyt on ihan pakko kommentoida, mitä en yleensä tee. Minulla tiputettiin Lyrica hiljalleen pois, lähinnä nesteen kertymisen vuoksi, mutta epäilin myös tehoa. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut kipeämpi kuin aikoihin, en pysty liikkumaan kuin minimimäärän ja kiukuttaa. Jos ainoana inhottavana jatkuvasti läsnä olevana sivuvaikutuksena oli nesteen kertyminen kroppaan, ei minua oikeastaan muutama kilo tai turvonnut keho niin haittaa. Kun pääsisi näistä kivuista!
Olen syönyt Lyricaa jo vuosikaudet ilman mitään sivuvaikutuksia. Minulla se toimii hyvin ja olen ollut siihen tyytyväinen. Kaikki lääkkeethän ovat myrkkyä ja olen kuullut kauhukertomuksia siitä mitä Lyrica on aiheuttanut ihmisille joille se ei ole sopinut.
Kiitos kommenteistanne Vierailija ja Mökin muori. Kipupotilas on tosiaan valmis tekemään melkein mitä tahansa päästäkseen kivuistaan eroon. Ylimääräiset kilot eivät siinä vaa'assa paljon paina, jonka toisessa kupissa on kivuttomuus. Ja on kerrassaan inhottavaa, kun ei pysty liikkumaan yhtään ylimääräistä.
Lyrica ei auttanut minua kivuttomaksi, mutta monia se nähtävästi auttaa. Painoa lisäsivät minulla Ketipinor ja kortisoni, ei niinkään Lyrica. Niin on yksilöllistä tämä lääkehoidon vaikuttavuus.
Hankalaa on sekin, kun kivut aaltoilevat, eikä aina voi tietää, mikä on kivun yltymisen tai leppymisen takana. Johtuuko parempi päivä siitä, että on onnistunut välttämään kipuja pahentavaa rasitusta vai siitä, että lääkitys on kohdallaan? Tätä pähkäilen usein. Ainoa lääke, joka minulla lievittää kipuja 100 % varmasti, on Panacod. Ja tiedän, ettei sekään kaikilla auta.
Mulle ei Lyricasta ollut muuta kuin haittaa: näköhäiriöt, kaksoiskuvat, tasapainohäiriöt.. Ne kestivät n.2-4 h. Sitä kokeiltiin epiin, mutta ei auttanut eikä auttanut kipuihinkaan. On paljon kipuja.
Sain Lyricaa vyöruusun aiheuttamiin hermokipuihin. Annostusta nostettiin astettain ja juuri mitään apua lääkkestä ei ollut. Haittoja taas sitä enemmän. Tuntui kuin olisi kävellyt pumpulin päällä, hirveitä painajaisia, tietoisuuden hämärtymistä ja ahdistuneisuutta. Lääkäri suostutteli jatkamaan lääkitystä, koska vyöruusu puhkesi pari viikkoa mieheni kuoleman jälkeen. Löysin hänet kuolleena kodistamme. Lääkärin mukaan kaikki kokemani sivuvaikutukset johtuivat kokemastani traumasta ja olikin varmaan osittain oikeassa. Nappailin Lyricaa 4 kuukautta ja sitten lopetin sen kuin seinään, koska olo oli aivan hirveä. Pää selkeni aika nopeasti ja tunne, että on aika tukevassa humalassa lakkasi myös. Ikinä en laittaisi enää yhtään Lyricaa suuhuni. Kuulin tuttavaltani, että tätä lääkettä käytetään viihdekäytössä. En voi ymmärtää, miten se on mahdollista. Minulla ei varmaan ole koskaan ollut niin hirveää oloa kuin Lyricaa syödessäni.
Nähtävästi todellisuus on joidenkin mielestä niin kauhea, että mikä tahansa pään sekoitus on parempi kuin se. Mutta en minäkään Lyricaa viihteekseni nappailisi.
Kiitos myös teille kommenteistanne, KK ja Kokeilija. Harmi, että ette saaneet Lyricasta apua. Kyllähän sitä aina toivoo, että kun lääkettä määrätään ja sitä alkaa ottaa, siitä olisi hyötyäkin eikä pelkästään haittoja. Lääkekehityksessäkin pyritään samaan, muttei valitettavasti aina onnistuta. Mitä hankalampi vaiva, sitä enemmän sen lääkkeelle "sallitaan" haittoja ja käyttäjiä, jotka eivät saa apua.
Puolitoista vuotta sitten käteni hermot vaurioituivat pahasti ja hermosärky oli jotain ihan kauheaa, välillä jopa lamaavaa. Sain käsikirurgin määräämänä Lyricaa kipuihin, jotka maximi annoksella aamuin illoin helpottivatkin. Sivuvaikutuksina tuli aivan hirveä kiertohuimaus ja pää oli välillä ihan kuin pumpulia. Kävin hitaalla ja pystyssä pysyin, jos pysyin silloinkaan, niin nojaamalla seiniin tai taluttamalla. Kävelykepit olivat myös koko ajan käytössä. Puoli vuotta jouduin syömään kyseistä lääkettä, kun muut lääkkeet eivät tehonneet kipuihin. Kun vihdoin pärjäsin buranalla, niin oli kuin olisin saanut elämäni takaisin. Minua varoiteltiin alkuun, että aiheuttaa riippuvuutta, mutta minun kohdallani siitä ei ollut kyllä pelkoa. Toivoin koko ajan pääseväni takaisin normaaliksi, liikkuvaksi äidiksi. Onneksi lapseni ovat jo isoja (teinejä), että pystyivät hoitamaan arjen pyöritystä melko itsenäisesti.
Juuri noin, Lyricaa syönyt. Kyllähän sitä syö vaikka Lyricaa, jos vaihtoehto on vielä huonompi. Hermosärky on nähtävästi jotakin niin hirveää, etten ole itse moista kokenut. Mahtavaa, että sait elämäsi takaisin!
Käytin Lyricaa n.3kk hermokipuun.Tuona aikana en juurikaan jaksanu olla valveilla ollenkaan.No sitten päätin että tuo lääkitys pitää lopettaa. Ei sitä todellakaan voinu noin vain lopettaa, tuli kauheat ahdistuksen tunteet. koin että tuossa ajassa tulin riippuvaiseksi .onneksi kipukin jäi sillä kertaa.Kyseistä lääkettä ei todellakaan ota huvikseen.