Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen: "Vanhuksilla on Suomessa hyvä hoito"
klo 10:30 | 27.11.2014
Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen hämmästelee sote-paniikkia ja kritiikkiä vanhustenhoidosta. Hän korostaa myös yksilön vastuuta.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivut
Kuules nyt Kiminkinen ,suu suppuun. Olemme saattaneet Äitimme 87v. hautaan helmikuussa ja tiedän mistä puhun. Meitä oli onneksi seitsemän lasta taistelemassa Äitimme puolesta että Hän sai kohtuullisen hoidon täällä rakkaassa Suomen maassamme.Jos Hän olisi ollut yksin eläjä niin voi kauhistus sentään. Tarkoitan tällä että jos kukaan ei olisi ajanut Hänen etuaan ja asioitaan..En halua kummemmin ruveta ruotimaan asiaa ,mutta sen vaan sanon että usein Äiti soitteli yöllä sairaalaa lähinnä asuvalle lapselleen että tulisiko joku auttamaan kun täällä kukaan ei tule vaikka kelloa soittaisi kuinka..Selityksiä löytyi,voi voi kun häly oli mennyt rikki ja just oli toimenpide jossain muualla niin ei päästy jne.jne.. Sekin hoitaja joka kävi vaatteisiin kiinni ja nosti väkisin Äitiäni pyörätuoliin ,että nyt syömään ja heti.. Kukaan ei huomannut myöskään että Äiti ei kyennyt enää itse syömään ,vaan sanottiin että rouva ei syö.. Eräs siskoni huomasi sitten sen ja aloimme syöttämään Äitiämme.. Siis vanhuksilla hyvä hoito,kukkua kanssa. Minua pelottaa tulla vanhaksi ,ihan aikuisten oikeesti..
Pitäisi olla itsestään selvää, että lapset auttavat vanhuksiaan. Tottakai ajattelevat vanhuksensa etuja ja katsovat että se tapahtuu. Ovat myös vanhusten aivoina, silminä ja korvina, jalkoina ja käsinäkin, eikä siinä pitäisi olla niin uhrautuvainen, että olisi valituselle ja vaivannäölle selittelyjä. Meillä on hyvä hoito vanhuksille, kokemuksesta kerron. Kymmenen viimeistä vuottaan huolehdin, yhdessä kotiavun kanssa Äidistäni, viimeiset yhdeksän kuukautta oli laitoshoidossa.,
eikä siinä ollut mitään valittamista.
Monet ongelmat kasautuvat vanhuksen hoidossa jos lapset eivät anna periksi, että isä tai äiti ei enää ymmärrä ja käsitä asioita, unohtaa, ei tunnista vurokaudenaikoja. Liikkuvat ja häiritsevät öisin muita asukkaita, soittelevat kelloa, muistamatta, että juuri viisi minuttia sitten hoitaja kävi.
On siinä hyvtkin puolensa tuossa vanhuudessa, kun aina ei itse sitä ymmärrä missä mennään, saa olla ja elää onnellisena kun lapset hoivaavat ja auttavat asioiden hoidossa.
Kirjoitin posittivisen kokemuksen vanhustenhoidosta, mutta se menikin vääränmielisenä poisoon.
Siis tänne halutaan vain epäkohtia esille.
Kiminkinen puhuu Suomen tilanteesta, mutta tiivistää esimerkkinsä sinne Saarijärven oloihin. Heillä siellä naapuriapua löytyy ja hän itse on ihmisten käytössä virka-ajan ulkopuolellakin. Hienoa, että heillä toimii, ehkä jotain tuollaista on muuallakin, toivon niin. Noin ruusuinen elämä ei kuitenkaan yllä läheskään joka paikkakunnalle, kaikkien vanhusten kohdalle.
Kiminkisen hurtti heitto, että kaikkien yksinäisten pitäisi tälläytyä tyrkylle tansseihin tms.etsimään jonkinlainen kumppani, en usko, että sekään ihan jokaiselle sopii. Sitäpaitsi sinne "tyrkylle" tulisi laittautua jo hyvissä ajoin, että varmistaa seuralaisen saannin ennenkun menee liian vanhaksi ja huonokuntoiseksi.
Yksinäisyys vaan nykyaikana näyttää olevan muidenkin, kun ihan vanhusten ongelma. Eikä sitä naapuriapua yleisenä voi pitää, kaupungeissa naapurit ei välttämättä edes tunne toisiaan. On toki hyviäkin naapuruussuhteita, mutta ei aivan kaikkialla.Vaikka kukin meistä tekisi parhaansa oman vanhuuden turvaamiseksi, ei taida olla mitään taikatemppua, jolla kuitattaisiin ihmisten hoidon tarve vanhuuden päivinä.
Siinä olen samaa mieltä vierailija 11.11 kanssa, että yksinäisen vanhuksen sairaala- tai yleensä laitoshoito on huonoa. Hoitajat ovat loppuun uupuneita, toisilla ei ole riittävää motivaatiota vanhusten hoitotyöhön, eikä juurikaan näe vanhusten kunnioitusta tai arvostusta, kohtelu vaihtelee melkoisesti eri hoitajienkin kohdalla. Hyviä hoitajiakin on, mutta liian vähän.
Ne vanhukset, joilla ei ole omaisia tai he asuvat kaukana, ovat kurjassa asemassa, kun kukaan ei pidä heidän puoliaan sosiaali-ja sairaanhoitoasioissa.
Seurasin päivittäin äitini hoitoa sairaalassa lonkkaleikkauksen jälkeen viime keväänä. Tiukkaa taistelua oli niin hoidon, kuin mahdollisen uuden asumispaikan järjestyminen. Osa hoitajista kohteli äitiä kuin dementikkoa, toiset taas vaativat nousemaan ylös sängystä ja peseytymään itse, jos kerta itse aikoo jatkossakin pärjätä.
Joku jopa sanoi hänelle, että ei teitä kotonakaan kukaan auta, vaikka minä olin tehnyt selväksi ettei äitiä jätetä yksin. Jatkoihan se hoitaja pelottelujaan vielä sittenkin kun äidille oli jo virallinen hoitorinkikin sovittu. Hoitaja jätti äidin yksin aamupesuilleen ja wc:hen, ei edes kukaan käynyt katsomassa, vaikka olisi kuukahtanut sinne.
Eräällä käynnillä tuo sama hoitaja sanoi minulle "jos äitinne valittaa että täältä on komennettu, niin kyllä onkin. Häntä on kehotettu olemaan reippaampi ja omatoimisempi". Kyllä minusta tuntui pahalta kun menin äidin huoneeseen kun äiti oli itkuinen. Teki mieleni mennä sanomaan hoitajalle tikkukirjaimin että kohtelisi kunnolla vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole huvikseen tulleet hoitoon.
Yhteiskunnan palvelut enimmältä osin saivat meidän osaltamme säästyä, kun äiti kuoli ennenkun pääsimme kokeilemaan taistelemassamme palveluasunnossa pärjäämistä.
Kuolema sattui viikonlopulle, hoitohenkilöstöä oli vähän, lääkäriä ei ollenkaan, ambulanssin väki (!) piti hälyyttää osastolle elvyttämään äitiä, joka kuitenkin menehtyi. Siitä sitten alkoi vielä jatkoselvittelyt jne.
Toivon, etten itse tarvitse vanhuudessa olla toisten hoidettavana paikassa, jossa kunnollista hoitoa ei saa. Paras, kun lähtisi seisovilta jaloiltaan.
-lumihuntu
14.12 En usko, että tänne halutaan vain negatiivisia kommentteja, luulisin melkeinpä päinvastoin. Kuitenkin vaan tuo vanhusten hoito koskettaa monia meistä tavalla tai toisella. Julkisen hoidon piirissä on jatkuva henkilöstöpula tai rahoja ei ole palkata riittävästi hoitajia.
Ei se ole oikein että esim. vuodeosastolla on 1 yöhoitaja koko osastolla. Eihän siinä mitenkään voi auttaa kaikkia tarvitsevia. Onko sitten ihme, että vanhuksille annetaan unilääkkeitä yöksi ?
Onni niillä vanhuksilla, joita joku käy päivittäin syöttämässä. Olen nähnyt kun puolisoa, äitiä, ystävää tai muuta läheistään ihmiset käyvät ruokailuaikoina auttamassa, jos on mahdollista. Surullista katsoa heitä, joille on tarjotin jätetty eteen mutta vanhus ei jaksa tai voi syödä. Kellään ei ole aikaa enempään kuin tarjottimen vientiin ja tuontiin.
Yksilön vastuu, se on hieno asia, josta Kiminkinen mainitsi. Ainoimpia asioita, joista voin kompata häntä. Toinen toisestamme välittäminen, ystävät, läheiset yms. Laitetaan hyvä kiertämään koska ei sitä hyvää näiltä nykyajan sote-säädöksiltä tai hallituksessa olevilta tarvitse odottaa nyt, tuskin jatkossakaan.
Tämän halusin vielä lisätä, ettei minun ed.kirjoituksestani jäisi lukijoille kovin paljon niskavilloja pystyyn. Joskus on vaan pakko päästää höyryjä ulos, mutta eihän katkeroitunut ja negatiivinen asenne ainakaan auta ketään.
-lumihuntu
"Laitetaan hyvä kiertämään koska ei sitä hyvää näiltä nykyajan sotesäädöksillä tai hallituksessa olevilta tarvitse odottaa". Ei todella tarvitse odottaa, että yhteiskunta hoitaa meidät kohdusta hautaa. Kyllä ihmisillä täytyy olla toinen toisistaan vastuu, ainakin omaisistaan. Ei voi kaataa yhteiskunnan niskaan tuollaista asiaa. Herätkää ihmiset pitämään omaisistanne huolta. Ei kenelläkään muulla ole siihen velvoitetta kuin teillä ja meillä omaisilla. Jos rakkautta on maailmassa. Kun valtiovalta on viimevuosikymmenet antanut ja antanut, tulee siihenkin joskus loppu, rahaa ei ole ja hyvä niin. Opitaan uudestaan vastuuta toinen toisistamme.
Entäpä jos on sinkkuna elävä ihminen, jonka ainoa sukulainen on toisella puolella Suomea asuva sisar? Pitääkö muuttaa yhtä huonossa kunnossa olevan siskon hoiviin, kun muita sukulaisia ei ole. Naapuriapu isoissa kaupungeissa on täyttää utopiaa.
Yhden hengen talouksia on jo nyt yli miljoona, luin jostakin sanomalehdestä.
Kärjistät asian negatiiviseksi utopiaksi. Yhden hengen taloudet eivät tarkoita, että ihm inen jätetään heitteille jos asuu yksin.
Jokaisesta pidetään huolta, en ole tähän ikään tavannut ihmistä joka olisi jäänyt hoitoa vaille.
On aivan eri asia he, jotka eivät välttämättä laitoshoitoa halua mistään hinnasta, heille löytyy vaihtoehto elää kotona huolehdittuna kotiavun ja kotihoidon puolesta. Maksikin on tuloihin suhteutettu, muistaakseni.
Molemmat vanhempani joutuivat sairauksiensa vuoksi viettämään viimeiset elinvuotensa terveyskeskuksen vuodeosastoilla. Vuosien mittaan tuli seurattua sitä touhua siis läheltä.
Mielestäni Kiiminkinen on väärässä kun puhuu, että vanhuksilla on Suomessa muka hyvä hoito. Kaikkea muuta. Esim. liikuntakyvyttömiltä vaihdetaan vaipat max. kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Minä niitä sitten vaihtelin väliaikoina kun mielestäni on ala-arvoista makuuttaa vanhusta pissaisissa ja kakkaisissa vaipoissa.
Kerran kun menin käymään äitini vapisi kylmissään pelkkä lakana peittona. Jouduin etsimään sairaalasta varaston, josta löysin peiton äidille. En tiedä, yrittivätkö kylmään hänet tappaa.
Se on kanssa tuttua, että vanhuksien kutsuun ei reagoida, jos hän painaa hoitajan kutsunappia. Ihmettelen, miksi niitä nappeja on sairaaloissa! Näön vuoksi näköjään. Isäni kun valitti asiasta niin hänelle tokaistiin, ettei tämä ole hotelli!
Oishan näitä kokemuksia lisää mutten viitsi kirjoittaa kun tulee paha mieli kirjoittaessa. Terkkarin vuodeosasto on vihon viimeinen paikka viettää päivät ennen kuolemaa.
Entäpä jos...
Isoissa kaupungeissa yksin elelevä ihminen voi olla tosi yksin varsinkin siinä vaiheessa, kun liikuntakyky menee olemattomaksi ja muistisairaus iskee. Kysyn vain, mikä instanssi on siinä huolehtimassa.
Ei ole harvinaista, että kuollut yksinäinen löytyy hajun perusteella jostakin kerrostalosta. Jos liioittelen, kertokaa, missä kohtaa.
Kiminkisen vinkkihän on, että pakkelia naamaan ja tansseihin tyrkylle. Parisuhde tai edes jonkilainen kaveri vierelle. Yhdessä kun vielä tansseissa pyörähtää niin tulee liikuntakin samalla hoidetuksi, ei tule liikaa makailtua paikoillaan. Onkin sitten toinen juttu, moniko tuota vinkkiä omalla kohdallaan kokeilee.
Voi,voi,moni vanhus kärsii yksinään tuvassaan/asunnossaan.
Monellako vanhuksella jalka nousee lähteä tanssimaan? Kun ei aina nouse nuoremmallakaan, vaikka haluaisikin. Odottakoon Kiminkinenkin aikaa tulevaa.
Hiukan ärsyttää Kiminkisen kirjoitus minua, kun hyvin tiedän ja tunnen tapauksia, joissa hoito on ollut hyvästä kaukana.
Ja ihan totta on se, että ilman omaisten apua vanhus on aika avuton, sattuman kauppaa on hoidon taso silloin. On hyviä hoitajia ja huonoja, ja monenlaisia siltä väliltä. Kauhealta kuulostaa tuo, minkä tiedän olevan totta meilläkin päin, että vanhusten ravitsemuksesta ei huolehdita. Ikään kuin toivottaisiin, että pian nääntyy ravinnon puutteeseen ja kuolee pois yhteiskuntaa kuormittamasta. Mitä muuta se on, kun tuodaan ruokalautanen sängyn viereen eikä huolehdita siitä, että vanhus saa ruokansa syödyksi. Omaiset sitten rientävät apuun, kellä onnellisella niitä omaisia lähellä on. - Hoidettavat ylilääkitään tokkuraisiksi, jolloin he helposti kaatuilevat noustessaan ylös. Ulkoiluttaminen ja muu aktivointi jää usein omaisten varaan niin ikään.
Ei ole sivistysvaltion meininkiä tällainen. - Kiminkisen kokemukset kotipaikkakunnaltaan ovat varmaan toisenlaiset. Mutta ei tohtorin silti kannata luulla, että kaikkialla olisi yhtä hyvin.
Helppohan tohtorin on sanoa, että hakekaa kaveri. Miehiä vanhoissa on niin paljon vähemmän, että kaverin löytäminen on melkoinen lottovoitto vanhalle naiselle.
Täälläkin jos katselee Ystävänhakupuolta, suurin osa siellä on naisia. Samoin täällä kirjoitteijoista.
Vaikka hyväksyttäisiinkin avioliitto samaa sukupuolta olevien kesken, vanhat naiset tuskin hakevat kumppanikseen toista naista. Joskus voi naiskaverin löytää, mutta sekin on hyvin epätodennäköistä. Jos on muuttanut paikkakuntaa usein eikä niin useinkaan, kaverit ja tuttavat ovat saattaneet jäädä jonnekin.
Elämä vie monia puroja pitkin eikä siltoja aina ole.
On yhtä monta tarinaa kun on vanhuksiakin.
En vaan ymmärrä miksi pitää aina tuijottaa niihin tapauksiin missä omaiset ovat tyytymättömiä. Koska niin tulee aina olemaan omaisten kohdalla ja tekijä tässä on huono omatunto. Terveen järjen ja hyvän itsetunnon omistavat pääsevät vähemmällä. Varsinkon kun ajoissa tajuavat pitää vanhasta vanhuksestaan huolta. Ei tarvitse kuolemansa jälkeen kärsiä ja katua. Vaan on hyvä ja antoisaa itsellekin toimia silloin kun asia on akuutti. Kuin minun kohdallani tyttärenä kesti kymmenen vuotta intensiivistä hoivaa. Siitä olen ollut onnellinen, että kaikki tuli selväksi ja yhteytemme muuta kuin parani, kun äidin vointi huononi.
Yksinäinen vanhus tai muistisairas, jolla ei ole omaisia/tai asuvat toisessa päässä Suomea, on TÄYSIN tuuliajolla, kun ns. huonot päivät koittavat. Kerronpa teknologiankehto-Oulun menettelystä :
Muistisairas 73 v sisareni pantiin kotihoitajan toimesta taxiin 09.00 yhden kahvikupin voimalla. Sisar asui yksinään, ja hoitaja oli huomannut hänellä aivoverenkiertoon liittyviä oireita. Taksi vei tk:een.Sieltä oli soitettu 700 km päässä asuvalle ainoalle tyttärelle asiasta.
Iltapäivällä tämä tytär ilmoitti minulle, ettei saa enää tietoja äidistään. Asun 140 km Oulusta, mutta lupasin lähteä katsomaan tilannetta. Tk:ssa kerrottiin, että sisko oli pantu ambulanssiin OYS:in päivystykseen. Ajoin sinne ja rupesin etsiskelemään. Löysin viimein paarisängystä makaamassa peloissaan ja puolialastomana. Kukaan hoitohenkilökunnasta ei kiinnittänyt häneen, eikä muihinkaan samassa tilassa oleviin vanhuksiin, huomiota. Ympärillä oli melkoinen meno ja mölinä !
Sisko kertoi, että hänellä on hirveä nälkä ja jano. Kello oli jo neljä iltapäivällä. Hain eri käytävällä olevasta automaatista juotavaa ja leivän. Kukaan vanhuspotilaista ei pystynyt/osannut hakea evästä ko.automaatista. Hoitajat juoksivat edestakaisin, mutta onneksi muutama ystävällinen vartija kävi silloin tällöin kävelemässä ja rauhoittelemassa pahimpia levottomuuden aiheuttajia.
Eipä olisi uskonut olevansa huippu-yliopistosairaalassa ! Paremminkin olo oli kuin kauhufilmissä.
Sisaren oikea käsi ja jalka roikkuivat hervottomina. Siitä huolimatta hän yritti nousta paarisängyltä ja halusi kotiin. Koetin rauhoitella ja saada hänet torkkumaan edes hetkeksi. Ympäristö oli niin levoton, että hän pelkäsi ja oli myös levoton.
Kuuden, siis 18.00 maissa häntä käytettiin topografia-kuvauksessa. Käskettiin vain odottaa lääkärille pääsyä. Olin käynyt tiedustelemassa useasti, eikö halvausoireet edellyttäisi nopeammin pääsyä tutkimuksiin.
Neurologi otti hänet vastaan 19.00 ja teki tutkimuksia. Sisareni oli jo niin väsynyt ja sekava kaikesta, että ilman minua hän ei olisi muistanut mitään.
Osastolle hänet siirrettiin kello 21.30.
Molemmat olimme aivan lopussa silloin. Enpä olisi uskonut, ellen olisi nähnyt ja kokenut. Tarinani jatkuisi muutaman kuukauden kuluttua, kun siskoni oli kuudessa (6) eri "hoito"paikassa kahden (2) viikon aikana tämän ököilevän teknologia-Oulun vanhuksena. Mutta se onkin jo eri juttu.
Olen hieman tohkeissani enkä kirjautunut, mutta olen Vanhe elli "Entäpä jos" takana.
SE ON HELPPOA SANOA NAAPURI ASIASSA KUN ASUU PIENELLÄ PAIKKAKUNNALLA, EI SUURKAUPUNGEISSA OLE NAAPURI APUA EIKÄ VANHUKSET OLE MUUTA KUN NAURUNAIHEENA JA KOETAAN KIUSALLISEKSI JOS PYYTÄÄ APUA.
Saarijärvellä kaikki hyvin; televisiolääkäri tulee kotiin virka-ajan jälkeen hoitamaan kynsiongelmasi. "Pakkelia naamaan ja markkinoille!" ja "vanhuksilla on Suomessa hyvä hoito". Asenteestahan se vain on kiinni, jos Kiminkistä on uskominen.
Olen valitettavasti joutunut läheltä näkemään hyvin toisenlaista totuutta suomalaisesta vanhusten hoidosta. Monet ovat sitä jo täällä kuvailleetkin; pitkäaikaishoitoon joutuneet vanhukset makaavat ulosteissaan ja nälissään (kun ei ole sitä henkilökuntaa tarpeeksi) ja heille tiuskitaan, kun pinna on kireällä (kun ei ole sitä henkilökuntaa tarpeeksi).
Nyt kun toimituspäälliikkö Leena Tanskanen on tenhyt näin positiivisen jutun suomalaisten vanhusten hyvästä hoidosta maalaislääkäri Kiminkisen lausuntojen perusteella, niin suosittelisin hänelle tutkivan journalismin ja tasapuolisuuden nimissä sukellusta muutamaksi päiväksi vaikkapa Laakson sairaalan vuodeosastolle. Sieltä voisi vanhuksilta, heidän omaisiltaan ja hoitohenkilökunnalta saada hieman erilaisen otsikon aikaiseksi.
Sivut