/etlehti.fi/s3fs-public/discussion_topic_image/1415557769_original_sibelius_003.JPG?itok=u_Xw-njv)
Taiteiden ja erityisesti kuvataiteen ystävänä kaipaan edelleenkin erillistä kulttuuriosiota jonka alla kulttuuri aiheiset jutut voisi jutustella. Avaan nyt kuitenkin aivan oman ketjun taiteelle ja museoille, muissa ketjuissa kun ne tahtovat hukkua muiden asioiden alle. Eli juttuja taiteesta, esim. minne näyttelyihin aiotte mennä ja mitä siitä piditte. Onpa hauska nähdä haluaako kukaan näistä aiheista keskustella vai keskitytäänkö näillä palstoilla vain pelkästään runoiluun ja riitelyyn.
Onko kukaan käynyt Ateneumin Sibelius ja taiteen maailma näyttelyssä ja mitä piditte siitä? Oli mielenkiintoista nähdä niin monien eri taiteilijoiden näkemyksiä Sibeliuksesta hänen eri ikävaiheissaan. Näissä laajoissa näyttelyissä on vain haittapuolena että Ateneumin omat kokoelmat ovat silloin hyvin suppeana esillä.
Tätä Simbergin Haavoittunutta enkeliä en koskaan väsy katsomaan, maalauksen tarinaa ja symboliikkaa on varmasti moni pyöritellyt mielessään. Mitä maalaus tuo sinulle mieleen?
Sivut
Viime vuosikymmenen aikana olen käynyt Helsingissä vain ohi ajaen matkalla satamaan, joten ei ole mitään kerrottavaa siltä suunnalta. Asian vierestä sen verran, että nuorena maalta tulleena luulin työmatkani varrella olevaa Kansallismuseota kirkoksi ja ihmettelin, ettei tornissa ollut ristiä. Selvisihän erehdys aika pian.
Simbergin Haavoittunut enkeli on freskona Tampereen Tuomiokirkossa. Sen sanotaan olevan miltei samanlainen kuin öljyvärimaalaus, jota en ole nähnyt. En ole pohtinut maalauksen merkityksiä. Kirkon koristelu on muutenkin Simbergin. Olen katsellut maalauksia silloin, kun Tampere taloa ei vielä ollut. Nythän melkein kaikki konsertit ovat siellä.
Katselen kyllä mielelläni kuvataidettakin, mutta mielenkiinto on enemmän musiikin puolella.
Vanha ellli
Muori on aloittanut hyvän ketjun mutta lukijamääristäkin näkee ettei täällä kulttuuri kiinnosta. Saa muori höpötellä iteksiään.
Kiinnosti tai ei, mutta tänään kävin Postimuseossa ja höpöttelen siitä vaikka itsekseni, vaikken aloittaja olekaan.
Postimuseo on ollut Helsingissä, mutta tullut nyt Tampereelle Vapriikkiin, joka on vanhaan tehdasrakennukseen muodostettu museokeskus useine osastoineen. Oli ryhmällemme opastettu kierros, joka voittaa aina itsekseen tutustumisen.
Jotkut olivat käyneet jo Helsingissä samaa näyttelyä katsomassa, mutta mielenkiintoa riitti vielä toiseen vierailuun. Hyvä opastus meille oli ja mielenkiintoisia asioita vanhoista postiasioista selvitettiin.
Mukana oli iäkäs rouva, jonka vaari oli ollut postipoikana Ruoveden ja Tampereen välillä. Sillä matkalla on n.s. Ryövärinkuoppa. Se on ollut rosvojen oleskelupaikka aikoinaan. Luonnonmuodostelma, joka hyvin puoltaa nimeään. Olen itsekin joskus käynyt tuohon rosvojen piilopaikkaan tutustumassa.
Ei ollut lainkaan hassumpi museokäynti.
Vapriikissa on aina ollut hyvät näyttelyt. Innokkaasti odotan seuraavaa vaihtuvaa näyttelyä, Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla. Aihe on mielenkiintoinen ja kiehtova, uskonto, pyhiinvaellus ja pimeä keskiaika.
Kun kysyy ulkomaalaisilta vierailta keitä suomalaisia kulttuuripersoonia he tuntevat nousee melkein poikkeuksetta ensimmäisenä esiin Sibelius ja Finlandia, onpa joku joskus luullut Finlandiaa jopa kansallislauluksemmekin.Ei sinänsä huonompi kansallislaulu tuo olisikaan.
Nyt kun meillä on jouluvieraita ulkoisilta mailta niin sopivasti on Ateneumissa tuo Sibelius ja taiteen maailma näyttely.Siellä kuluikin päivä mukavasti, minä olin näyttelyn jo kertaalleen nähnytkin mutta se ei yhtään vähentänyt näyttelyn tuomaa mielihyvää. Positiivista on myös tuo että Ateneumin kirjakaupassa on myynnissä englanninkielisiä näyttelyä sivuavia teoksia.
Kun syksyllä näin näyttelyn ensi kertaa niin se aiheutti myös kerrannaisvaikutuksia. Luin uudestaan ja aivan eri tavalla Enni Mustosen kirjan Piikatyttö ja kirjan jälkimainingeissa luin teoksen Kotini vuosisadan lopun Helsingissä. Ja jos oli Sibelius nuorena komea niin on Ainokin ollut kaunotar, ei ihme että hänellä kilpakosijoita riitti.
Enpä ole aikoihin nauranut niin pitkään ja makeasti kuin tänään elokuvissa. Vatsalihakset ovat kipeinä vieläkin. Olin ystäväni kanssa kuin yksityisnäytöksessä, olimme salissa aivan kahden. Maanantai on hiljainen päivä.
Jatkanpa vain sinnikkäästi yksinäistä höpinääni. Tätä elokuvaa voin suositella, se kestää reilut kaksi ja puoli tuntia mutta pitää koko ajan tiukasti otteessaan. Historiasta ja uskonnosta löytyy mielenkiintoisia aiheita mistä ammentaa.
Kyllähän tällä sivustolla sinnikkyyttä tarvitaan. Etenkin kun aihe on vähän sivistystä tarvitseva. Sivuston kävijämäärä on lähellä nollaa joten mitään säpinää ja mielipidekirjoittelua ei tahdo syntyä.
Itse olen etsinyt mukavia aiheita FB sivustoilta ja haku jatkuu lähes joka viikko vihjeiden perusteella.
Täällä ei "täti" yleensä hyväksy muiden aloituksia. Joten ainakaan minä en ole elvyttämässä ennenkuin naakka lentää.
Matkoilla olen pyrkinyt kameralla kalastelemaan kaikenmaailman patsaat. Museot paikkakunnalla kierrän huolella enkä hosu poislähtöä.
Kuljin eilen Katri Helenan kanssa kappaleen matkaa taivastietä. Tiesittekö ettö Katrin kappale Johtotähti on tehty Kari Tapion muistolle...ja uskoisitteko että kuvassa laulaa kohta seitsämänkymppinen nainen?
Käyn teatterissa hyvin harvoin. Tänään pääsin ryhmän mukana kurkistamaan myös näyttämön taakse.
Sepä olikin valaiseva kokemus. Siellä aukeni aivan eri maailma. Oli lavastevarastoja, iso ompelimo, jossa ompelijat työssä tulevan syksyn näytöksiin pukuja valmistamassa, pesula ja ties mitä tarvikkeita aivan valtavat määrät
Hämmästytti sekin näyttämön syvyys ja korkeus. Ei niitä sillai katsomosta osaa hahmottaa, en ainakaan minä. Siellä miehet olivat laittelemassa kulisseja seuraavaan esitykseen. Vähän pelottavaltakin tuntui, kun ajattelin työturvallisuutta korkeiden elementtien ja muiden liikuteltavien vempainten keskellä. Kaikkiin sokkeloissa sijaitseviin osastoihin emme päässeet tutustumaan, mutta melko moneen paikkaan kyllä.
Saimme kuulla myös monenlaista taustatietoa. Enää en ihmettele teatterilippujen hintaa. Se ei todellakaan sisällä pelkkiä näyttelijöiden palkkoja.
Lopuksi istahdimme henkilökunnan ruokalaan kahvittelemaan ja jo vähän keskustelemaan kokemuksestamme.
Pentti Hietanen on jäänyt minulle jotenkin vieraaksi, silloin tällöin olen häntä radiosta kuullut. Kun sitten lavalle asteli rento, farkkuihin ja mustaan nahkaliiviin pukeutunut laulaja niin en tiennyt mitä odottaa. Letkeästi hän kuljetti yleisön italialaisten käännösiskelmien kautta Deep purplesin ja CCR:n komeinpiin kappaleisiin. The Holliesin He´s my brother soi jopa komeammin kuin alkuperäinen, ääntä ja keuhkojahan tällä laulajalla riittää. Onneksi netistä löytyy vielä Hietasen äänitteitä, nyt vain Visa vinkumaan..
Eihän välttämättä tarvitse Visaa vinguttaa. Youtubella on Hietasta vaikka kuinka paljon.
Mikään ei kuitenkaan voita paikalla oloa , siis live-esitystä. Olen kuunnellut Pentti Hietasta livenä ja yksi parhaista oli joulukonsertti varuskuntaorkesterin kanssa ja hänellä oli mukanaan tyttärensä. Se oli kirkkokonsertti ja iso kirkko oli ääriään myöten täynnä ihmisiä. P-kolli
Pienempien taidemuseoiden tarjontaa ei voi verrata esim. Ateneumiin mutta niidenkin näyttelyiden joukosta saattaa löytää helmiä. Yksi tälläinen helmi on Riihimäen taidemuseon Kolmen Kopla, jossa on esillä noin viitisenkymmentä Jalmari Ruokokosken, Tyko Sallisen sekä Eero Nelimarkan teosta. Kaverukset Sallinen ja Ruokokoski ovat tavallaan oman kylän poikia, rakensivathan he 1916 kummatkin itselleen vierekkäin olevat asuin ja ateljeerakennukset, Humalan ja Krapulan. Humalassa asui Ruokokoski vuoteen 1918 ja Krapulaa isännöi Sallinen vuoteen 1950. Kaikenlaisia tarinoita kerrotaan noista ajoista, kerrotaan että mm. Sallisen teos Jytkyt olisi maalattu Hyvinkäänkylän Työväentalolta. Jytkyt on minusta Hihhuleiden ohella ehkä parasta Sallista, miten selvästi noiden "seinäkukkasten" ajatukset kuvastuvatkaan heidän kasvoiltaan.
Kolmen Koplan lisäksi Riihimäen taidemuseossa on myös esillä ikoneja Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmista. Ikonit ovat peräisin Venäjältä1700-1800 luvulta. Esillä on yli neljäkymmentä erityyppistä ikonia sekä myös venäläisiä posliinimunia.
Tämän viikon taidepläjäytys oli Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius näyttely. Ainon merkitys Jean Sibeliuksen luomistyöllehän on kiistaton. Aino oli vahva nainen joka jaksoi seistä miehensä rinnalla myös taloudellisten ahdinkojenkin aikana. Musikaalisuutensa ansiosta hän ymmärsi myös miehensä luomistyöhön liittyvan levottomuuden vaikka kerrotaankin Ainolla olleen useankin kerran matkalaukut pakattuina Ainolan portailla.
Näyttelyssä on esillä Ainon koruja, käsitöitä sekä Ainolasta lainattuja esineitä. Kaikkein parasta antia oli mielestäni dokumentit joissa Sibeliuksen kolme lastenlasta kertovat lapsuusmuistojaan Ainolasta sekä isovanhemmistaan. Kertomuksista välittyy rakkaus isovanhempiin kuin myös Ainolan keittäjättäreen Helmiin ja taloudenhoitajaan Aino Kariin. Pienen taidemuseon pienimuotoinen näyttely erittäin kiinnostavasta aiheesta.
Kuvassa Eero Järnefeltin maalaus sisarestaan.
Tänään oli vuorossa Riihimäen lasimuseo jossa on esillä Muranon lasituotannon huippusaavutuksia 1800 luvulta. 1800 luvun alussa lasinvalmistus Muranossa oli aallonpohjassa ja vaaraassa loppua kokonaan mutta n. 1860 alkoi elvytys. Kehitettiin uusia tekniikoita ja löydettiin uusia lasimassan sävyjä, esineet muuttuivat värikkäimmiksi.
Yksi suosikeistani, Kala, avventurina lasia ja lehtihopeaa.
Suuressa salissa on Suomen lasi elää näyttely joka esittelee vuosien 2010-2014 lasimuotoilua. Esillä on yli 120 lasitaiteilijan teosta. Minua viehättivät teoksissa kirkkaat värit, osataan sitä Suomessakin. Sitten tuleekin näyttelyiden suhteen osaltani pitkä tauko sillä mökkikausi alkaa ensi viikolla, silloin keskitytään aivan toisenlaisiin asioihin.
Ou Jess!!
Salon Taidemuseossa on toukokuun puoliväliin asti auki oleva valokuvanäyttely Afrikan villieläimistä.
Todella vaikuttavia kuvia, suosittelen
-Pelle Svanslös-
Sivut