Mitä tehdä, kun aikuinen lapsi ei halua pitää enää yhteyttä? ”Poikani katkaisi välit tekstiviestillä”

Anja, 85, ei ole nähnyt tytärtään kolmeen vuoteen. Tapion, 69, poika taas katkaisi välit viisi vuotta sitten. Asiantuntijat kommentoivat, onko mitään tehtävissä.Lue koko juttu

Kommentit (14)

Sara

Asiantuntijan kommenteissa on kaunistelua. Anteeksiantaminen on vaikeaa ja joskus mahdotonta jos kokee tulleensa syvästi loukatuksi. Toisen osapuolen käytöksen aiheuttama kärsimys on voinut olla niin suurta että siitä ei pääse yli. Neuvo "anteeksi kannattaa pyytää ja antaa" on tällöin sanahelinää. Varsinkaan jos loukannut osapuoli ei näe tehneensä mitään väärää.

Tuija-66

Äitini viimeiset sanat olivat minulle:älä näytä naamaas minulle koskaan enää. Olen pyrkinyt kunnioittamaan hänen toivettaan ja pysynyt pois hänen elämästään. Syy, minkä takia sanoi näin oli se, että itse suutaahdin siitä, kun äitini tuli kotiini, jossa työskentelen päivisin hierojana ja veti pienet päiväkännit solkottaen asiakkailleni diippadaappaa. Olen perheen nuorin kolmesta lapsesta ja koko ikäni ollut alempi arvoinen kuin muut. Äitini myötä, myös veljeni, sisareni sekä isä katkaisivat välit minuun.

Vierailija

Elämässä on hyvä hakea ympärilleen niitä positiivisia ihmisiä joiden lähellä ja vuorovaikutuksessa on hyvä olla ja luopua alistavista, negatiivisista, rakkaudettomista ihmisistä.

Miniä259

Olen naimisissa miehen kanssa, joka ei voi sietää äitinsä käytöstä. Tämä tilanne on kuormittanut miestäni koko avioliittoamme ajan. Hän olisi katkaissut tyystin välinsä äitiinsä ellen minä olisi pyytänyt toisin. Pyysin häneltä, että pyrkisi säilyttämään edes jonkinlaiset välit lapsiemme takia. Oma isäni oli jo kuollut ja vanha äitini asui toisella puolella Suomea. Lapsillamme ei ollut muita isovanhempia kuin mieheni vanhemmat. Itse olen kasvanut ilman isovanhempia ja olen kokenut sen suurena menetyksenä. Vaikka suhde on hankala, lapset ovat toisinaan nähneet mummoansa ja oppineet myös ettei ihmissuhteet ole aina helppoja.

Vierailija

Miniä259 kirjoitti:
Olen naimisissa miehen kanssa, joka ei voi sietää äitinsä käytöstä. Tämä tilanne on kuormittanut miestäni koko avioliittoamme ajan. Hän olisi katkaissut tyystin välinsä äitiinsä ellen minä olisi pyytänyt toisin. Pyysin häneltä, että pyrkisi säilyttämään edes jonkinlaiset välit lapsiemme takia. Oma isäni oli jo kuollut ja vanha äitini asui toisella puolella Suomea. Lapsillamme ei ollut muita isovanhempia kuin mieheni vanhemmat. Itse olen kasvanut ilman isovanhempia ja olen kokenut sen suurena menetyksenä. Vaikka suhde on hankala, lapset ovat toisinaan nähneet mummoansa ja oppineet myös ettei ihmissuhteet ole aina helppoja.

Hieman itsekkäistä syistä mutta silti kauniisti hoidettu asia,olet hyvä ihminen.  Ehkä se että olet elänyt ilman isovanhempia on todella vaikuttanut sinuun ja haluat tietysti lapsillesi täydemmän lapsuuden,elämän yleensä. Kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija

Samaa mieltä. Miksi pahoittaa mielensä joka kerta ihmisten lähellä, jotka eivät välitä. Välttelen tarkoituksella omien vanhempieni näkemistä. He eivät ole koskaan tukeneet tai auttaneet minua missään, niinkuin vanhempien pitäisi.
Ei oman vakavan sairastumisen aikana tai muutenkaan. He eivät ole halunneet olla lapsilleni isovanhempia. Etusijalle on aina mennyt ja menee edelleen minua paljon nuorempi sisareni, joka on tänä päivänä ihan aikuinen nainen.
Hän on saanut vanhemmiltani niin taloudellista apua,aikaa ja kannustusta elämään. Sisareni on aina voinut luottaa vanhempiensa apuun, minä en. Myönnän, että olen katkera. Mutta itse teen kaikkeni,että omat lapseni tuntevat olevansa tärkeitä ja tasavertaisia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Miksi pahoittaa mielensä joka kerta ihmisten lähellä, jotka eivät välitä. Välttelen tarkoituksella omien vanhempieni näkemistä. He eivät ole koskaan tukeneet tai auttaneet minua missään, niinkuin vanhempien pitäisi.
Ei oman vakavan sairastumisen aikana tai muutenkaan. He eivät ole halunneet olla lapsilleni isovanhempia. Etusijalle on aina mennyt ja menee edelleen minua paljon nuorempi sisareni, joka on tänä päivänä ihan aikuinen nainen.
Hän on saanut vanhemmiltani niin taloudellista apua,aikaa ja kannustusta elämään. Sisareni on aina voinut luottaa vanhempiensa apuun, minä en. Myönnän, että olen katkera. Mutta itse teen kaikkeni,että omat lapseni tuntevat olevansa tärkeitä ja tasavertaisia.

Luulen kyllä että kaikki vanhemmat haluaa tasavertaista kohtelua lapsilleen, mutta kun lapset ovat erilaisia. Toiset pärjää hyvin omillaan,toisia on taas pakko jelppiä koska ovat jollain lailla heikompia tai herkempiä. Oletko ajatellut tätä,sinä olet ehkä ollut vahva jo lapsena,ja myöhemmin pärjännyt hyvin itsenäisesti,se ei silloin herätä vanhemmissa auttamishaluja kun niitä ei tarvita. Muuten tuntuu oudolta jos vain kuopusta autetaan. Kirjoitat että teillä on sisaresi kanssa suuri ikäero,ehkä vanhemmillasi on nykyisin enemmän mahdollisuuksia auttaa kuin silloin kun sinä olit lapsi ja olisit tarvinnut apua. Ja kaikkihan me vanhemmiten viisastutaan,sitä nuorempaa jo senkin takia osataan auttaa paremmin. Silloin kun sinä synnyit vanhempasi olivat nuorempia,ja ehkä aikakin oli silloin toisenlainen. Tuntuu kyllä oudolle ettei vanhempasi halua olla lapsillesi isovanhempia ,siihen täytyy olla joku syy.

Vierailija

Jos joku katkaisee välit ja et koe itse olevasi siihen mitenkään syypää, niin käy asia mielessäsi läpi ja jätä sikseen. Aikuisiässä on niin paljon asioita "lapsilla" elämässään, että on mahdoton tietää mitä heillä on menossa. On hyvä pysyä itse tyynenä ja levollisena.

Vierailija

Mun isä (69v) on väkivaltainen narsisti, joka pieksi lapsiaan ja uhkaili jatkuvasti väkivallalla. Ollessani aikuinen, on myös hyökännyt pari kertaa kimppuun. Lapsena aina kaikin tavoin nujersi, alisti, nöyryytti.
Välit on poikki ja pysyy, ikinä en tule tuota paskiaista laskemaan elämääni tai lapseni lähelle. Jotkut ihmiset vaan on läpeensä pahoja. Sellaisen kanssa ei voi eikä kannata ”neuvotella tai sopia”.Ja sekin on paskapuhetta että vanhempi aina rakadtaa lastaan. Narsisti ei rakasta, hän osaa vain vihata, ja vihaa kaikkia ympärillään.

Vierailija

Tuttavani ratkaisi tuollaisen ongelman kirjoittamalla testamentin ja lähettämällä kopiat kahdelle lapselleen. Sitten syntyi suhde.....

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuttavani ratkaisi tuollaisen ongelman kirjoittamalla testamentin ja lähettämällä kopiat kahdelle lapselleen. Sitten syntyi suhde.....

Jotain tuon kaltaista olen mietiskellyt,mutta toisaalta joka syyttä suuttuu se yleensä lahjatta leppyy,siinä vain saattaa aikaa kulua . Toisen lapsen kanssa ei ongelmaa,toisen kanssa on,ja se lellipentu tässä on se vaikea.Eli mitä opimme tästä ,joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee. En tarkoita väkivaltaa mutta lapselle pitäisi rajat laittaa,rakastaa ja ei vapaata kasvatusta.Pettymyksiä pitäisi antaa lapsen kokea jo lapsena. Lapsi joka on lapsena paljon saanut,vaatii sitä myös aikuisena.

Vierailija

Nyt on kyllä erittäin puolueellinen artikkeli, varsinkin noiden vanhempien suuntaan. "Kumpikin osapuoli voi olla omassa näkemyksessään sokea, sanoo psykoterapeutti Heli Vaaranen ­Väestöliitosta." Voi olla, mutta harvemmin oma vanhempi hyljätään ilman todella painavaa syytä. Artikkelin haastattelukohteet, vanhemmat, voivat hyvinkin olla valehtelia marttyyreitä. Rukoileva äiti syyttää lastaan siitä, että huonot piirteet ovat periytyneet isoäidiltä ja kummallisesti hypänneet yhden polven yli. Alkoholisoitunut isä taas listaa hirveyksiä ja silti odottaa, että poikansa antaisi anteeksi. Hän vähättelee poikansa päätöskykyä väittämällä, että omien lasten saaminen toisi perspektiiviä.

Anteeksi antaminen ei ole aina vapauttavaa lapselle, varsinkin, jos vanhempi on ollut ja on edelleen alkoholisti, hakkaaja, vaatija, hylkääjä, marttyyri, homofobi, hyväksikäyttäjä, raiskaaja jne. Minä en tule ikinä antamaan anteeksi, koska 1) anteeksi ei ole pyydetty 2) vanhempani eivät ole muuttuneet eivätkä aidosti rakasta minua omana itsenäni. En usko, että vanhempani todella ymmärtävät, mitä pyyteetön rakkaus on. Puhuminen ei ole johtanut mihinkään muuhun kuin uusiin pettymyksiin, ja heidän läsnäolonsa elämässäni aiheuttaa vain syvenevää masennusta ja ahdistusta. Tulen jo nyt korjaamaan heidän aiheuttamiaan vahinkoja pitkän aikaa terapiassa.

Tällainen artikkeli yrittää salakavalasti esittää vanhempien ja lasten välien rikkoutumisen ongelmana, jossa molemmilla osapuolilla on tasapuolisesti valtaa ja vastuuta. Artikkeli näyttää myös väittävän, että sovinto ja anteeksi antaminen ovat ainoat ja parhaimmat vaihtoehdot. Tämä tekee hallaa henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisien vanhempien uhreille.

Anteeksi anto pitää ansaita ja sittenkään kukaan ei ole velvollinen antamaan anteeksi, varsinkin kun taustalla on mahdollisesti vuosien väkivalta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä erittäin puolueellinen artikkeli, varsinkin noiden vanhempien suuntaan. "Kumpikin osapuoli voi olla omassa näkemyksessään sokea, sanoo psykoterapeutti Heli Vaaranen ­Väestöliitosta." Voi olla, mutta harvemmin oma vanhempi hyljätään ilman todella painavaa syytä. Artikkelin haastattelukohteet, vanhemmat, voivat hyvinkin olla valehtelia marttyyreitä. Rukoileva äiti syyttää lastaan siitä, että huonot piirteet ovat periytyneet isoäidiltä ja kummallisesti hypänneet yhden polven yli. Alkoholisoitunut isä taas listaa hirveyksiä ja silti odottaa, että poikansa antaisi anteeksi. Hän vähättelee poikansa päätöskykyä väittämällä, että omien lasten saaminen toisi perspektiiviä.

Anteeksi antaminen ei ole aina vapauttavaa lapselle, varsinkin, jos vanhempi on ollut ja on edelleen alkoholisti, hakkaaja, vaatija, hylkääjä, marttyyri, homofobi, hyväksikäyttäjä, raiskaaja jne. Minä en tule ikinä antamaan anteeksi, koska 1) anteeksi ei ole pyydetty 2) vanhempani eivät ole muuttuneet eivätkä aidosti rakasta minua omana itsenäni. En usko, että vanhempani todella ymmärtävät, mitä pyyteetön rakkaus on. Puhuminen ei ole johtanut mihinkään muuhun kuin uusiin pettymyksiin, ja heidän läsnäolonsa elämässäni aiheuttaa vain syvenevää masennusta ja ahdistusta. Tulen jo nyt korjaamaan heidän aiheuttamiaan vahinkoja pitkän aikaa terapiassa.

Tällainen artikkeli yrittää salakavalasti esittää vanhempien ja lasten välien rikkoutumisen ongelmana, jossa molemmilla osapuolilla on tasapuolisesti valtaa ja vastuuta. Artikkeli näyttää myös väittävän, että sovinto ja anteeksi antaminen ovat ainoat ja parhaimmat vaihtoehdot. Tämä tekee hallaa henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisien vanhempien uhreille.

Anteeksi anto pitää ansaita ja sittenkään kukaan ei ole velvollinen antamaan anteeksi, varsinkin kun taustalla on mahdollisesti vuosien väkivalta.

(Jatkan)

Olen myös hyväksynyt sen, että minun osuuteni testamenteissa tulee olemaan erittäin pieni. Hyvä niin, sillä rahan lisäksi periytyisivät mökit, joista on vain huonoja muistoja, ja räikeistä talouspäätöksistä johtuvat lainat. Tähän asti vanhempien rahat tai rahan puute vaihtoehtoisesti ovat olleet kiristysvälineitä, joten olen onnellinen, kunhan olen vain vapaa heistä. Mieluummin elän köyhyydessä loppuelämäni kuin kuuntelen jatkuvaa haukkumista ja manipulointia.

onneton mamma

Toisaalta voisi olla tyytyväinenkin jos/kun aikuinen lapsi katkaisi välinsä itse, loppuisi siten jatkuva kerjääminen ja huonojen asioiden tietoon tuleminen heidän elämästään. Rasittavaa on jatkuva huolen aihe.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat