Sivut

Kommentit (2825)

Tuulia

Surullisissa tunnelmissa täälläkin ollaan. Tulin tyttäreni kanssa mökille ja kaikki muistot ja ajatukset nousevat pintaan vuosien ja vuosikymmenten takaa. Huominen äitienpäivä tulee olemaan erilainen kuin ikinä 34:ään vuoteen... Sää on harmaa, lähes syksyinen ja taivaskin itkee kanssamme... Kuitenkin luonto näyttää heräävän talviunestaan viheriöivien nurmikoin ja pienten hiirenkorvien muodossa ja runsas linnusto kiireisinä pesänrakennuspuuhissa. Järven pinta on peilityyni. Tästähän pitäisi osata nauttia. En pysty - vielä tänään - ehkä ja toivottavasti joku toinen päivä tai joku toinen kevät. Nyt on oltava kärsivällinen itselleen, surulle on annettava aikaa ja tilaa, ei pidä kiirehtiä. Ja loppujen lopuksi ihminen on aika sopeutuvainen eläin- ajan kanssa.

Nyt havahdun todellisuuteen ja tulevaan Tampereen matkaan. Minunkin mielestäni asu saa olla vapaa, mutta suotava :-)
Vieläkö tarjous kyydistä linja-autoasemalta Tallipihaan on voimassa? Bussimme on Tampereella klo 11.20, majoitus Koskipuistossa, mutta ilmeisesti emme pysty vielä kirjautumaan hotelliin, joten joudumme kulkemaan pienet kapsäkit mukanamme, ellemme jätä hotellin säilytyslokeroihin. Onkohan hotelli matkan varrella?
Mukavaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa kaikille, yritetään selvitä eteenpäin kukin omalla tavallaan ja ajallaan!

Tarja

Hei kaikille 💕 ja taas kerran , on tämä palsta tärkeä olemassa . On niin lohdullista tabu lukea etten ole ainoa , jota tunteet heiluttelee . Minä olen ollut mökillä melkein viikon , päivien tunnetilat vaihtelevat , mutta enimmäkseen on ollut levollinen ,hyvä olo . Tunteet nousevat pintaan kun katselen järvelle jossa linnuilla on kevättä rinnassa , tätä näytelmää me yhdessä seurattiin aina ..ja oli onnellinen olo.

Tuulia , minullekkin oli viimekesä , se ensimmäinen yksin mökillä ,todella raskas ja vaikea , itkua oli enemmän kuin ilon aiheita . Mutta nyt koen selviytyneeni ... edelleen muistot koskettavat ja herkistävät , mutta olo on jo tasapainoinen . Ole armollinen itsellesi , aika auttaa.
Aloitin viimekesänä täällä mökillä päiväkirjan jonka alkulehdellä lukee : Tämä on terapiapäiväkirja . Haluan oppia olemaan täällä mökillä , olemaan tunteitteni kanssa yksin , haluan oppia kohtaamaan itseni ,täällä rakkaassa paikassa , missä jokainen hetki muistuttaa poissaolostasi. Suru muuttaa ihmistä , tekee olon epävakaaksi .
Matka itseni kohtaamiseen alkakoon.

Olen kirjoittanut paljon ja ajatukset sellaisena kuin miltä on tuntunut .
Nyt olen lukenut päiväkirjaani ja ymmärrän minkä tuskan olen läpikäynyt ja selvinnyt tähän hetkeen . Kuulen korvissani mieheni äänen ja tutut sanat ..olen ylpeä sinusta ,rakas .

Olemme urheita jokainen omalla polullansa.
Viestin aloittaja ,kirjoitit niin tutusti taas ajatuksistasi ja tunteistasi. Hyvä kun kysyit tuota vaatetusasiaakin.
Ilman rakkautta ei olisi muistoja , niitä kantavia.
💕 Tarja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastettu

Hei Tuulia,

voin tulla linja - auto asemalle klo 11.20.

Luulisin, että paras tapaamispaikka on asemalla sisällä jossain ovien luona.. .. voin ottaa lapun mukaan, missä lukee Tuulia, jos sattuu ettemme tunnista toisiamme... voihan niinkin käydä 🤗

Voittehan pitää tavaranne minun autossani ja soittaa hotelliin, että myöhemmin sisään kirjautuminen... vai onko teillä klo 18.00 mennessä kirjautumisaika?

Tarja, haleja sinne mökille ❤️

Nähdään.

Rakastettu

Rakastettu

Tuulia,

jatkan sen verran, että hotelli on matkan varrella, mutta Tampereen raitiovaunu remontti sotkenut koko kaupungin, joten en ole varma miten sinne pääsee, osutaanko?
Katsotaan tilannetta silloin.

Rakastettu

Vierailija

Voimia teille kaikille!

Mieheni menehtyi vuosi ja neljä kuukautta sitten. Olimme avioliitossa melkein 50-vuotta.

Vaikka tiesin surun saapuvan, vaikeaa on ollut sopeutua hänen poismenoon.

Mutta, elämä voittaa kuitenkin.

Nyt olen löytänyt vierelleni sattumoisin ystävän. Hän kannattelee minua-kiitos.

Elikkä, elämä kantaa, annetaan sille mahdollisuus.

Rakastettu

Vierailija,

sinulla kuukausi pitempi matka kuljettuna, kuin minulla.
Hienoa, että olet löytänyt ystävän, sellaisen joka kannattelee sinua. Niin minäkin toivon, että jonain päivänä kohdalleni osuu joku jakamaan elämääni. Uskon ja tiedän, ettei rakkaani haluaisi minun olevan yksin.

"Elämä kantaa, annetaan sille mahdollisuus"

Rakastettu

Anja b

Hei kaikki kanssa kulkijat.Äitienpäivä vietetty lasten perheiden kanssa.Ja sitten äitini vuoteen vieressä kävimme hoivakodissa siskojeni kanssa viimeisiä kertoja.Äidin dementia edennyt loppuvaiheeseen.Ei enää oikeastaan hereillä ole ja ei meitä tunnista jos vähän hetkeksi heräilee.Päivittäin käydään hänen luonaan.
Odotin niin Tampereen matkaa.Poikani perheineen piti lähteä mukaan mutta tässä tilanteessa jää Tampereen matka väliin😥
Haluan olla äidin luona lähtöhetkellä jos suinkin mahdollista.Soittavat hoivakodissa heti kun tilanne vielä huononee ja onneksi ollaan kaikki lähellä toisiamme ja äidin hoivakotia.
On taas kyyneleet vuotaneet ja elävästi tullut mieheni lähtö mieleen.On kuin palaisi taas alkuun.Silloinhan menetin ensi anopin ja sitten mieheni.ja anoppi oli minulle kuin toinen äiti kun 15v häneen tutustuin.
Hyvää Tampereen reissua teille jotka olette menossa ja jaksamista tällä surutiellä kaikille surusilmille🌹💗

anopin

Anja b

Vielä tuosta mun Luumu kaunista kun aiemmin aattelin et kanit ei ymmärrä mitään niin kun itkua tässä tuhertanut niin Luumu tulee kainaloon ja yrittää lohduttaa nuolemalla ym.
On ihanaa kun on joku jonka takia on noustava sängystä vaikka kuinka tekisi jäädä sängyn pohjalle.Koiraahan en voinut ottaa kun mulla aika paha nivelrikko.Siis kanista kun padi muuttaa sanoja.
Kyllähän tämä suru muuttaa muotoa kun aika kuluu.Ikävä nyt tosi kova kun ilmat lämpenee ja paljon oltiin menossa ja kun itse en autoa aja ja kävely vaikeeta niin iso muutos.Eniten sitä suren kun
mies liian aikaisin lähti ja hänen elämänsä jäi täysin kesken kun oli koko ajan mukana lastenlasten elämässä harkkoihin viemässä ym ja yhtäkkiä hänet pois otettiin.Välillä iskee itsesäälikin.Mutta kesken jäänyt elämä on pahinta.Eihän kukaan voi kohtaloaan saa valita ja kaikkea pahaa tapahtuu mutta ainahan ihminen kuvittelee et eihän se meille tapahdu.Ja nyt vielä äiti😢

Vierailija

Viestin aloittaja

Voimia sinulle Anja b, tällä hetkellä sinulla on taas vaikeaa aikaa äitisi huononemisen vuoksi. Onneksi sinulla on hyvä ystävä siellä kotona, oma tuhertaja kani- Luumu. On se vaan niin että eläinkin voi olla tueksi ja turvaksi silloin kun yksin jää.

Harmaan sateista viikonalkua teille kaikille, toivotaan auringonpaistetta ja lämpöä tähän viikkoon.

Tuulia

Kiitos Rakastettu ystävällisyydestäsi. Nähdään linja-autoaseman ovien luona.
Tosi mukava nähdä teitä kaikkia!
Tapaamisiin lauantaina!

Rakastettu

Rutistus sinulle Anja B❤️

elämä on luopumista, joillain kasaantuu ehkä liikaakin.
Minä olin 2017-2018 seitsemässä siunaustilaisuudessa kymmenen kuukauden sisään. Viimeinen oli mieheni, rakkaani... oli isä, appiukkoni ja muita sukulaisia.
Hyvä asia, että pystytte olemaan äitisi vieressä.
Se tuo, jossain vaiheessa myöhemmin, lohtua.
Luumu - kanin rapsutus myös.

Toivottavasti saamme aikaan toisenkin tapaamisen, mihin sinäkin pääset mukaan. Nyt sinulla on tärkeämpi tehtävä olla äitisi vieressä
❤️

Voimahalaus kaikille surusilmille.

Rakastettu

Orion

Kiitos vastauksista ja myös kutsusta tapaamiseen, sinne en kuitenkaan nyt pääse. Toivon ja uskon teille tulevan antoisan tapaamisen, ehkä toisen kerran pääsen mukaan.
Itse teen yhä tällä hetkellä paljon työtä kuoleman äkillisyyden vuoksi. Toisaalta olen alkanut hyväksyä sen etten kaikkea pysty enkä tule koskaan ymmärtämään. Se konstrasti vain oli niin suuri, toinen rakas ihminen on tässä ja seuraavan kerran puolen tunnin päästä siinä on käytännössä ihmisen kuori mitä yritetään elvyttää, itse et saa enää mitään kontaktia. Eikä se rakas ihminen ollut enää siinä, kyllä sen tiesi heti vaikka yritti pitää toivoa yllä.
Toinen tai monesko nyt olisi asia mikä yllätti, oli se miten paljon asioita joutui heti hoitamaan pakosta ja miten yhteiskunta tai joku oletti että pystyt ne tekemään. Ei siihen apuja löytynyt ja toisaalta ei niitä voi kuin "asianomainen" hoitaa. Itse jouduin psyykkaamaan henkisesti asiakaspalvelukeskusteluja, sitten törmäsin automaattivastaajiin, ja ehkä sitten pääsin odotusajan jälkeen oikean ihmisen puheille, joka pahimmillaan itse alkoi itkeä kuultuaan asian. Näitä puheluita pystyin hoitamaan parhaimmillaan yhden päivässä, koin ne fyysisestikin niin rankkoina. Kehitysideana ajattelin usein kun kuuntelin sitä automaattilistaa mitä puhelu koskee, että olisipa yksi vaihtoehto puolison kuolema, pääsisi helpommalla moniin laskutus ja asiakkuus ongelmiin.
En tiedä onko muilla sama kokemus mutta itse törmäsi yllättävän usein asiakaspalvelijoihin joille tämä oli joko ensimmäinen kerta tai heille oli muuten vaikea käydä asiaa läpi. Itse yritti psyykata itseä vahvasti ennen tapaamisia tai puhelinsoittoja että pystyy esittämään asiat niin kuin ne ovat, sitten kaikki kaatuu siihen kun vastapuoli murtuu itkemään ja huomaat että olet itse se kuka hokee että kaikki on ok, kunhan saadaan tämä asia hoidettua.
Elämä silti jatkuu ja vaikka se on kuinka vaikeaa pitää yrittää etsiä niitä hyviä asioita, kevät ja kesän herääminen tavallaan pakottaa itsensäkin huomioimaan kaikki muutokset, loppujen lopuksi sitä samaa muutosta olemme kaikki.

Trinity761

Melko t ja muut ovat uoreena leskenä haluan myös kirjoittaa siitä ja yhtyä orionin kommenteihin, samat kokemukset täälläkin. Heti oli pakko pystyä hoitamaan asioita, itse ei vielä edes tajua että toinen ihminen on kuollut, automaatti ohjauksellla on pakko hoitaa asioita. Sinulle vain puhutaan vainajasta ja ruumiinavauksesta ja hautajaisista ja itse vain yrität ymmärtää mikä vainaja kun istut miehesi ruumiin vieressä ja silität niitä kylmeneviä kasvoja ja ymmärrät että joudut hänet jättämään tämän lattialle.
Siitä kaikki vasta alkaa, se epäusko, oikeasti voiko tämä olla totta, miten toinen voi kadota näin täysin, yllättäen ilman mitään ennakkooireita, toinen ihminen on tässä ja yhtäkkiä häntä ei ole olemassa. Ja sinun pitää muka jatkaa elämää niin kuin ennenkin.
Mieheni kuoli äkillisesti ja täysin yllättäen. Sen verran nuorena että yllätti kaikki ja se teki sen että suurin osa ihmisistä kaikkosi, ilmeisesti vaikea oli käsitellä asiaa. Yritän ymmärtää ihmisiä. Mutta en ymmärrä sitä miksi minun pitäisi nyt olla ok kaiken tämän kanssa ja valmiina eteenpäin.

Vierailija

Minun mieheni myös kuoli yllättäen, otin yhteyttä työterveyshuoltoon seuraavana päivänä ja sain ajan yleislääkärille viiden päivän päähän, suru ei ole sairaus oli diagnoosi, voisin saada 5 päivää sairaslomaa mitä ei kuulemma työpaikka edes hyväksyisi. Reseptin rauhoittaville sain kylläkin heti. En oli kyllä vieläkään testannut..

Vierailija

Viestin aloittaja

Muistuu mieleen ja tuntuu tutulta edellisten kirjoituksen, puolison kuolema äkillisesti ilman ennakkovaroitusta ja nuorena, ei sitä vaan pystynyt käsittämään ja uskomaan että sellainen voisi olla mahdollista.

Minulla oli toisin kuin edellä kirjoittaneilla, minä muutin heti ulkopuoliseksi henkilöksi, koska emme olleet naimisissa, kaikki asiat päätti toiset. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli tosi kummallinen asia, olimme viettäneet 14, 5 vuotta tiiviisti yhdessä ja kuoleman jälkeen minuakaan ei sitten ollut. Ei kysytty mitään olisiko minulla jotain toiveita hautajaisten suhteen ym. minulle tuli tieto ilmoitusluoteisena että näin on päätetty.

Mutta yhtäkaikki ei sillä ole enää merkitystä, asiasta on kulunut jo 2v7kk, joten olen tervehtynyt myös tuosta asiasta.

Se vain tuntui vieläkin tosi kauhealle kun löytää toisen lattialta makaamasta ja ei voi eikä pysty auttamaan mitenkään, "peli oli menetetty".

Olen päässyt elämässäni eteenpäin, pystyn jatkamaan tätä, puolikkaana.

Rauhallista ja hyvää keskiviikko aamua teille kaikille.

Kuutamo

Minulla vaimoni menehtyi pitkällisen sairauden murtamana. Se oli kuitenkin shokki, mutta ei tietenkään sellainen kuin jos menettää yllättäen puolison. Minulla sattuu olemaan kaksi naista esimiehenä ja hoitivat tilanteen loistavasti.

Olin ensin töistä poissa viisi päivää ihan ns. ylimääräisellä vapaalla. Tämän jälkeen he kävivät välillä huoneessani juttelemassa ja useasti sanoivat, että ymmärräthän, että sinun ei tarvitse olla töissä, vaan menet oman jaksamisen mukaan. Olenpa kiitollinen heille.

Oli kyllä rankkaa hoitaa hautajaisjärjestelyjä, vaikka tyttäret olivat apuna. Ehkä hyvä tässä oli, ettei jäänyt sängyn pohjalle suremaan, mutta raskasta se oli.

Olipa tosi törkeää, että voidaan noin jättää ulkopuolelle henkilö, joka oli vainajan kumppani😢

Vierailija

Viestin aloittaja

No en kanna enää murhetta siitä kuinka minua kohdeltiin, ihminen on anteeksiantavainen.

Omalle kohdalle sattui tosi ihana työterveyslääkäri, hän ymmärsi tilanteeni hyvin ja toimi erinomaisesti, olin 6 viikkoa sairauslomalla ja lääkärini ei pakottanut minua henk.kohtaisesti käymään välillä vaan hän soitti ja kyseli tilannettani, olen hänen toimintatapaansa tosi tyytyväinen, hän oli inhimillinen ihminen. Eli jotain hyvää ja jotain huonoa tapahtui.

Vierailija

Minustakin tuntui että,ainut hyvä puoli oli niissä puheluissa se että,kun joutui niin moneen kertaan hokemaan että,mun mies kuoli niin,johan se alkoi itselläkin menemään perille kun sitä sillälailla hokemaan joutui.saisi kyllä olla joku palvelu siihen.

Ikävä

Kun luin aikaisemmat kirjoitukset, niin itkuhanat taas aukenivat, niin tutun kuuloisia tuntemuksia nuo ovat. Minunkin mieheni menehtyi äkillisesti  noin 10 kk sitten ja tuntuu kun en vaan meinaa saada elämän syrjästä kiinni, vaikka kuinka yritän. Iloa vaan ei löydy!  Minustakin tuntuu, että jäin aivan yksin, toki lapset ja omat vanhemmat ovat jakamassa surua, mutta mieheni   lähipiiri ei ole juurikaan missään tekemisissä kanssamme (eivät olleet kyllä aikaisemminkaan?). Apuja kyselin perunkirjoitusten ja muiden eteen tulevien asioiden kanssa anopilta, johon he  jotenkin liittyivät, mutta mitään apua sieltä en ole saanut, päinvastoin... Raskasta oli hoitaa kaikki asiat yksin ja selvitellä, kun mieheni oli vielä isänsä kuolinpesän osakas, mistä löytyy tietoa ja papereita piti tilata ja soitella joka paikkaan, kun omaankin  perunkirjaan verottaja niitä vaati. Minulle nuo kaikki oli aivan vieraita asioita, en ole koskaan aikaisemmin törmännyt tällaisiin asioihin. Viime syksy ja kesä ovat olleet elämäni raskainta aikaa ja taitaa vaan jatkua jollain tasolla vieläkin. Eivät myöskään ole kiinnostuneet, kuinka  mieheni perhe jaksaa, aivan kuin meitä ei olisi olemassakaan. Anoppini ei ole koskaan halunnut olla poikansa ja hänen perheensä elämässä mukana, syytä emme tiedä, mitää ristiriitoja ei ole ollut ja mieheni hoiti ja autteli häntä tarvittaessa, mutta toisinpäin ei mitään yhteyttä! Myös eräät ystäväni  eivät alkukyselyn jälkeen ole ottaneet mitään yhteyttä, aivan kun minun suruni voisi tarttua heihin  tai mitä lie pelkäävät, sekin on ollut vaikeaa ymmärtää, kun aikaisemmin soiteltiin ja tavattiin ja olisi tarvinut sitä tukijaa ja kuuntelijaa? Itse pyysin tapahtuman jälkeen sairauslomaa kaksi viikkoa ja jäinkin siitä "kesälomalle", jonka jälkeen olen ollut töissä! Teen lyhennettyä työaikaa, joten olen jaksanut käydä töissä säännöllisesti, mutta sen olen päättänyt, että jos voimani ehtyvät, niin jään kyllä  sairauslomalle tarvitaessa!  Tuleva kesläloma pelottaa, ei ole mitään odotuksia tai suunitelmia kuten aikaisemmin! Tulipa nyt pitkä tarina, mutta kun tämä elämä on vaan nyt niin vaikeaa!

My one and only love

Hei!

Minun mieheni kuolemasta on nyt 7 kuukautta ja  kolme päivää. En enää pelkää makuuhuonetta ja voin olla siellä muutoinkin kuin nukkuessa. Olen syönyt muutaman kerran ruokapöydässä, kun hoksasin syödä mieheni paikalla. Olin  vähän aikaa sitten oikein syvissä vesissä kolme päivää, mutta siskoni innosti minua lähtemään mökille siivoamaan perusteellisesti puuvaraston. Teimme 10 tuntia ja tyhjensimme koko varaston ja olin aivan uuvuksissa, mutta se teki hyvää mielelle. Ajattelen, että elämä olisi helpompaa, jos olisin vielä työelämässä. Olisi syy nousta sängystä ja ajatukset  olisi  pakko suunnata muuallekin kuin menetykseen. Olen kutonut sukkia 20 paria ja antanut niitä ystävilleni.Eilen luonani kävi kaksi ystävääni, jotka olen tuntenut ainakin 50 vuotta. Olemme viettäneet kesäisin mökillämme "terapiapäivää" saunoen ja hyvin syöden   ja nyt kutsuin heidät useammaksi päiväksi ja  lupasivat tulla mielihyvin . Nyt on taas mieli maassa ja ikävä,mutta taidan lähteä kiviliikkeeseen katsomaan lintuja kiinnitettäväksi mieheni hautakiveen, sillä mieheni oli "lintumies", joka rakasti lintuja.

Tampereelle menijät, muistakaa kertoa sitten ,miten teillä meni! Antoisaa tapaamista ja terveisia ja halauksia kaikille!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat