kahden ihanan lapsenlapsen onnellinen mummu

Isovanhemmuus on itselleni ollut mullistava kokemus. Kaiken sen mukanaan tuoman ihanuuden lisäksi olen alkanut paljon aiempaa enemmän miettimään kuolemaa. En varsinaisesti pelkää sitä, mutta mieleen on tullut huolenaiheita siitä, kuinka kauan saan heistä nauttia ja saanko nähdä heidän kasvavan aikuisiksi.
Olen vasta viisikymppinen, joten huoli ei ole ihan relevantti. Omat vanhempani ovat kuolleet, joten tiedostan myös olevani "vanhin sukupolvi".
Onko teillä muilla samanlaisia tuntemuksia? Tai mitä muutoksia uusi elämänvaihe isovanhempana on tuonut sinun ajatuksiisi?

Kommentit (1)

Vierailija

Tulin isovanhemmaksi 65-vuotiaana. Se ei muuttanut ajatusmaailmaani tai muutakaan elämää paljon mitenkään. Nyt ainoa lapsenlapsi on 11-vuotias. Tiedän olevani lähtevää sukupolvea, mutta niinhän on jokainen, jos elää tarpeeksi kauan. En pohdi sitä, koska kuolema tulee aikanaan jokaiselle ennemmin tai myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat