Tunnenko_Enään_Itseäni

Kirjoitan tästä täällä, koska aihe on sellainen, ettei siitä puhuta kuin ammattilaisille, nettikavereille, tai ei kellekään. Haluan kuitenkin myöhemmin elämässäni mahdollisuuden tullen hankkiutua ammattilaisen puheille. Nyt kuitenkin alkaa kysymyksiä olla liikaa, ja haluaisin tässä välissä yrittää saada vastauksiakin. Olen siis vasta 17-vuotias, jonka takia en oikein voi vielä lähteä ammattilaisen juttusille jos haluan pitää sen meidän välisenä. Kiitos jo valmiiksi lukijoille ja mahdollisille vastaajille.

Aloitetaan vaikka siitä mistä kaikki on alkanutkin. Ensinhän ajattelin, että minulla olisi vain vihanhallintaongelmia, mutta aloin huomata käyttäytyväni omituisesti ja monet kaverisuhteet hajosivat tai loppuivat lyhyeen. Olin ja olen kuin kaksi ihmistä, tai yksi ihminen jolla on kaksi persoonallisuutta. Tämä "toinen puoli" ei onnistu pitämään mitään kasassa.

Yleensä outo käyttäytyminen tuli esiin pienistäkin asioista, jotka aiheuttivat minkä tahansa laisia negatiivisia tunteita. Tällaiset olivat yleensä viha, pettymys ja suru. Tämä ei saanut minua niinkään aggressiiviseksi, vaan enemmäkin käyttäytymään kuin joku muu, joka halusi vinoilla kavereilleni tarpeeksi rikkoakseen kaverisuhteet. Kaverisuhteet hajosivat siihen, että minun luultiin olevan vihainen ja nätisti sanottuna kettuilevan. Kadun aina sanomiani asioita vain kymmeniä minuutteja tai tunteja myöhemmin, mutta anteeksipyynnöt ja selitykset eivät auta ensimmäisten kertojen jälkeen.

Siitä on noin 2 vuotta. Nykyään minulla on kavereita oikeastaan vain netissä. Netissä olen perustanut yhteisön jossa kaikki voivat olla avoimia, joten tulemme siellä hyvin toimeen, ja mahdollinen ongelmani tiedostetaan. Olen kuitenkin huomannut uuden puolen itsestäni jota en ymmärrä. Minun on lähes pakko olla kaksi ihmistä yhtä aikaa, koska se tuntuu helpommalta. Aina kun negatiivisia tunteita ilmenee, olen joku muu yhtäaikaa, ja puolustan itseäni jonain muuna. Minun "toinen puoli" on parissa vuodessa saanut oman mielikuvitteellisen identiteetin, omat kaverinsa yhteisössä, ja oman persoonallisuutensa. "Toinen puoleni" tunnetaan oikein hyvin ja "hänestä" tiedetään paljon, paitsi se, että se olen minä.

Tänään olen pystynyt kertomaan kaikille totuuden, samalla helpottaen oloani huomattavasti, sillä siitä tuli lähinnä iso salaisuus, joka oli vain taakka. En tiedä miten tästä eteenpäin, mutta yöunien jälkeen olo tuntuu muuttuvan hurjasti, johonkin suuntaan.

Kommentit (5)

Tunnenko_Enään_Itseäni

Kommentoin, koska kaikki ei sopinut tekstiin. Tässä jatkuu, hieman eri asiasta, mutta samaan liittyen.
 

Uusin kysymys on, että kuinka te ihmiset ajattelette? En tiedä toimiiko minun ajattelumaailmani kuin normaalin ihmisen. En tiedä olenko koskaan ajatellut kuin normaali ihminen. Minulla on kaiken aikaa jonkinlainen keskustelu käynnissä pääni sisällä. Keskustelen joko itseni kanssa, tai sitten ikään kuin toisen persoonallisuuteni kanssa. Erotan tämän itselleni puhumisesta sillä, että en tunne puhuvani itselleni, vaan toiselle puolelle itsestäni. On vaikea edes pidätellä tuollaisia keskusteluja syntymästä pääni sisällä, sillä aina kun ajattelen jotain, mitä tahansa, keskustelu alkaa. Olen kuvaillut sitä sittä, että se on kuin kaksi persoonaa yhdessä ihmisessä keskustelisivat, tai kuin aivopuoliskot keskustelisivat keskenään, ja mieleni olisi ikään kuin vain toisessa niistä. 

Ainoat hetket jolloin tuollaisia päänsisäisiä keskusteluja ei käydä, ovat ne kun teen jotain mikä ei tapahdu kuin itsestään, tai alitajunnassa. Jos esimerkiksi olen töissä, tai pelaan videopelejä, teen sen ikään kuin tämä työnteko tai pelaaminen olisi tallennettu lihasmuistiin tai alitajuntaan, ja rehellisesti sanottuna tuntuu kuin puolet minusta olisi jossain ihan muualla kuin läsnä. Noh, puolet minusta keskustelee jostain yleestä minua kiinnostavasta aiheesta itseni kanssa. Tuore esimerkki olkoon se, kun tänään töiden jälkeen istuin noin 20 minuuttia, ihan vain keskustellen itseni kanssa siitä, miten plasmapallo vaikuttaa digitaalaisiin laitteisiin sen lähellä. 

En edelleenkään koe puhuvani itsekseni. Jos alan puhua kaiken ääneen tai kuiskaten, siitä tulee sotkua, sillä en tosiaankaan koe varsinaisesti itse olevani molemmat keskustelevat osapuolet, vaikka tiedän olevani. Koulussa vietin jälki-istunnot keskustellen kiintoisia. Joillakin menisi varmaan sekaisin, että kenen vuoro on sanoa ja mitä. No minulla ei, koska enhän minä täysin itselleni puhu, ainakaan omassa mielessäni. 

Viimeiset kolme kappaletta ennen tätä, on minun hyvin suuri pohdinnan aihe. Käyvätkö muut sellaisia keskusteluita itsensä kanssa päässään, että ne kävisivät kiintoisina podcasteina jos ne voisi mielestä nauhoittaa? Tämä on ollut ainoastaan hyödyksi elämäni aikana, koska se selkeyttää ajatuksia paljon, auttaa ratkomaan henkisiä ongelmia itsenäisesti kuin puhuisi jollekin muulle, ja vähentää yksinäisyyden tunnetta. Oikeastaan, viihdyn yksin koska koen, että muut olisivat vain minun ja mieleni tiellä. 

Erotan tämän tiukasti myös mielikuvituskaverista, joka minulla on joskus alakoululaisena ollut ja sen muistan. Tällä mielensisäisellä keskustelukumppanilla ei ole minkäänlaista identiteettiä, enkä osaa sellaista sille kuvitella. Toivon saavani jonkinlaisia vastauksia, olen aika hukassa kunnes pääsen siihen tilanteeseen, että voin lähteä selvittämään tätä ammattilaisen kanssa. Kiirehän ei ole, mutta kysymyksiä alkaa olla paljon.

Vierailija

Normaali murrosikäinen tarkkailee liian syvälliseti itseään. On erittäin hyvä mielikuvitus ja sen kautta keskittynyt itseensä ja käytöksensä tarkkailuun joka on hyvin tyypillistä murkkuikäisen käytöstä.

Olet hyvä analysoimaan ja kirjoittamalla itsestäsi siivoat mielikuvitustasi.

Jokainen me olemme yksilöitä ja me ikäihmisetkin olemme käyneet läpi samoja tuntemuksia ikäisenäsi. Kuitenkin minäkin olen kehittynyt ihmisenä kaikenaikaa ja vanhemmiten löytänyt sen aidon minän vapauden ja rauhan joka minussa kuin sinussakin on ollut alusta asti.

Ota iisisti ja huomaa, että sinusta taitaa tulla kirjailija:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulostaa aika normaalilta.

Olemme erilaisia ja niin kuuluu olla.

Harmi, että kouluissa ei ole mentaalivalmennusta ja ravitsemuksen perusteita.

Parasini moni nuori ja kaikki olisi hyvin.

Vierailija

Nimeton1245 kirjoitti:
Kuulostaa aika normaalilta.

Olemme erilaisia ja niin kuuluu olla.

Harmi, että kouluissa ei ole mentaalivalmennusta ja ravitsemuksen perusteita.

Parasini moni nuori ja kaikki olisi hyvin.

Perusopetukseen kuuluu pakollinen oppiaine terveystieto luokilla 7 - 9. Lukiossa on pakollinen kurssi, voi suorittaa lisäksi vapaaehtoisia kursseja terveystiedossa. Oppiaineen sisältöihin kuuluu henkinen ja ruumiillinen hyvinvointi. Ei nuorisolla pitäisi olla tiedonpuutetta aiheesta.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat