Sivut

Kommentit (3091)

My one and only love

Nyyti ja muut! Voi kuinka hyvin osaatte kuvata tuntojanne. Ne ovat kuin suoraan minun elämästäni. Ihana, että monet ovat päässeet elämässä eteenpäin ja elävät hyvää elämää. Toivon, että kesän valo toisi meille surutien kulkijoille lohdutusta!

Vierailija

Itselleni tämä kevään ja kesän alun aika on vaikeaa, mieheni kuoli kaksi vuotta sitten äkillisesti toukokuun alussa. Tässä on käyty läpi jo niin monia omien ja sukulaisten lasten valmistujaisia ja muita juhlia että luulisi jo tottuvan, mutta ei. Aina on se tyhjä paikka vierellä mikä korostuu näissä juhlissa. Toki onnellinen on kaikkien onnesta ja suorituksista, jotain vain jää puuttumaan ja oma yksinäisyys korostuu vaikkei muuten koe omaa yksinoloa vaikeimmaksi asiaksi tällä hetkellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tiedän, että se on vaikeaa. Monet meistä eivät voi siirtyä eteenpäin. Hyvä muistaa, että meidän ei tarvitse. Haluan kantaa tämän kivun, koska en halua päästää irti hänen muististaan. Voimme elää ja nauttia elämästä perheemme kanssa, kun surumme edelleen puolisonsa suhteen. Meidän ei tarvitse päästää irti. Mielestäni muistan häntä, kun olen yksin.

Be still

Vierailija

Uskoisin että tiedän mitä tarkoitat ja tunnen samoin, en usko että koskaan tulen päästämään irti ja miksi pitäisi. Rakkautemme kesti 29 vuotta ja olisi kestänyt kauemmin, se ei ollut meidän päätettävässämme. Hän kuoli äkillisesti ja sormukset ovat yhä sormessani, en koe että olisimme eronneet, tämä ero ei ollut meidän päätettävässämme siten emme ole eronneet vaikka laki ja pykälät niin minut määrittelelevät. Yhtäkkiä minusta tuli leski ja miehestäni kuolinpesä, niinkuin me emme olisi ihmisiä ollenkaan.

Vierailija

Lisäys edelliseen viestiin, kommenttini ei tule puhtaasti aiempaan, vaan yleisesti, pieni epäilys myös aiempaan kirjoittajaan..

Vierailija

Hei
Toivottavasti huijarit eivät pilaa tätä ryhmää, sillä tuo yksi kirjoitus haiskahtaa vähän siltä. Surun murtama ihminen on hyvä huijauksen kohde.
Jätetään epämääräiset kirjoitukset omaan arvoonsa. Toivon kesän kauneuden helpottavan surusiskojen vointia ja antavan lohtua suruun ja kaupakseen.
💕

Vierailija

Se jota epäilette, laittaa yleensä linkin nettipelisivustolle. On pantu merkille tuolla muissa ketjuissa.
Tämä ihan tiedoksi ohikulkijalta :)

Solitaire

Tänään Hesarin nettisivuilla on pysäyttävä artikkeli surusta. Valitettavasti se on vain tilaajien luettavissa. Tässä muutama rivi artikkelista, joka kylläkin käsittelee surua lapsen kuolemasta, mutta ainakin minä tunnistin kirjoittajan ajatukset (HS / Pahin tapahtui meille / Marjanne Riiali)
.
”Vajosin syvään epätoivoon ja avuttomuuden tilaan. Lapseni oli poissa, enkä voinut tehdä yhtään mitään. Kärsimys oli niin hirveää, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Huusin tuskaani lastenhuoneen lattialla.

Kotimme ulkopuolella ihmiset jatkoivat elämäänsä kuten ennenkin. Autot ajoivat, linnut lensivät. Joku meni töihin, toinen kauppaan. Se tuntui käsittämättömältä, sillä oma elämämme oli pysyvästi muuttunut.

Ymmärsin nopeasti, että kun menettää lapsen, kyse ei ole siitä, että ensin surraan ja sitten toivutaan. Menetyksen myötä koko elämä menee sijoiltaan ja särkyy.

Niistä palasista on rakennettava uudestaan oma minuus ja elämä. Se on hidasta ja vaikeaa, sillä kadoksissa on myös luottamus maailmaan ja kaiken mielekkyyteen.”

.
Vaikka koko elämäni ja tulevaisuuteni tuntui kolme vuotta sitten aivan toivottomalta, olen selvinnyt uuteen elämään ja olen siitä kiitollinen. Silti menneisyys on yhä vahvasti läsnä - haikeana tunteena, jonka kanssa olen oppinut elämään.
Toivon teille, jotka olette vielä syvällä surussa, voimia ja uskoa tulevaisuuteen.

Halauksin Solitaire

Vierailija

Kolme ja puoli vuotta sitten puolisoni kuoli. 

Se aika on pitänyt sisällään runsaasti epäinhimillistä luopumista kodistamme, kesäpaikastamme, ylipäätään oikeuksistani virallisesti vihittynä puolisona ja sietämään puolisoni sukulaisten katkeraa kateutta elämäämme kohtaan. 

Olimme tuikitavallinen aviopari . Ahersimme, säästimme ja teimme paljon itse. Kuitenkin se oli syy ajaa minut oikeuteen riitelemään omaisuudestamme kenelle se kuuluu. 

Tarkemmin menemättä juridiseen puoleen en ole saanut rauhaa surra. Olen joutunut taistelemaan tilaa itselleni. Valvonut ja pelännyt, miten minun käy. Menettänyt kaiken voiman, mitä minulla on aina ollut. Jäljellä vain valju kopio itsestäni, joka koettaa pysyä pystyssä oikeuskäsittelystä toiseen ja kuunnella ne samat ilkeydet kuin alusta asti olen joutunut kuuntelemaan. Ahneita, ikuisessa puutteen tunteessa eläviä mieheni sukulaisia ja joille ei riitä jo se, mitä heillä on. Sieltä omien kotiensa sohvilta pohtimassa, miten minut syöstään tieltä pois,

Nyt kun se kaikki riitely on ohitse  olen totaalisesti riisuttu kaikesta maalllisesta. Uudessa kodissani, jonka sain joltisenkin ostettua ja osin pankin lainarahoilla.  Sekaisena paikkana, jonka remontoimiseen saati järjestämiseen eivät voimani enää riitä.

Olen menettänyt niin paljon . En tarkoita pelkästään maallista, vaan puolisoni, itseni ja kaiken voimani. 

Mietin usein, miten minun olisi ollut helpompaa vain surra toisen kuolemaa. Saada olla kotona ja tietää, että ihmiset sallisivat minun olla siinä tilanteessa. Kokea monenlaisia tunteita, jotka liittyvät puolison menettämiseen.

Hätäapuna kävin lääkärissä ja terapiassa puhumassa. Etten menettäisi edes surun tunnetta. Olisi hetkiä, jolloin en niin pelkäisi ja ahdistuisi. Sain kertoa puolisostani, tunteistani, muistella, itkeä ja taas koettaa pärjätä päiviä eteenpäin. Että jaksaisin sen vihan, mitä minua kohtaan mieheni suvun taholta osoitettiin. 

Nyt en tunne enää itseäni. Kuka olen ja miten minun pitäisi elää?  Nyt vasta minulla on mahdollisuus kohdata itseni ja mitä meistä on enää jäljellä. Ottaa käteeni puolisoni villatakki ja tunnustella sitä niin kuin ottaisin hänestä kiinni. Kokea se totaalinen toisen poissaolon voima, johon minulla olisi pitänyt olla mahdollisuus jo ajat sitten. 

Peilistä näen vieraan ihmisen. En osaa sanoa hänelle yhtään mitään. Toki tiedän hänen selviävän ankarista ajoista ja joiden jakaminen on vaikeaa ylipäätään kenellekään, ei edes toiselle leskelle, joten ehkä hän selviää tai sitten ei. 

Vierailija

Viestin aloittaja

Paljon voimia edelliselle kirjoittajalle - minulla on saman verran aikaa kun menetin puolisoni.

Me emme olleet avioliitossa, joten maallisesta omaisuudesta ei tarvinnut kiistellä kenenkään sukulaisen kanssa, ne kuuluivat hänen lähiomaisilleen ja ei ollut minkäänlaista puhetta että jotain minulle olisi voinut kuulua vaikka olimme kauan yhdessä, onneksi minulla oli oma koti ja ei tarvinnut muuttaa mihinkään.

Surun keskellä ei kukaan kaipaisi lisää "harmia" ja ns kiusantekoa, koska omassa tunnetilassa on aivan tarpeeksi selvitettävää ja siitä että selvisi aamusta iltaan.

Toivon sinulle nyt parempaa jaksoa elämässäsi, pääset nyt suremaan ja opettelemaan erilaista elämään, pääset opettelemaan yksin selviämistä, tutustumaan nykyiseen minääsi.  Aina korostan samaa asiaa - aika auttaa selviämään eteenpäin, surutyötä pitää tehdä vielä nytkin, mutta se polku on helpompaa kulkea, elämässä on vielä paljon iloa ja valoa tarjolla meille kaikille, se vaan pitää pystyä näkemään jossain vaiheessa.

Toivotan teille kaikille kanssakulkijoille hyvää juhannuksen aikaa, nautitaan valosta ja lämmöstä, ihanasta luonnosta joka on parhaimmillaan.

Vierailija

Kesä kauneimmillaan ja kuitenkin maailmani näyttää mustalta.Sydämeni on edelleen täynnä rakastani ja yhteiset kesämuistot suorastaan raastaa tässä yksinäisyydessä. Vuosi ja 8 kuukautta ei ole auttanut minua ja tunnen vieläkin olevani raajarikko ja jotenkin puolikas.Naapurimökeiltä kuuluu iloisia ääniä ja kaikki on kuin silloin ennen,mutta minun maailmassani mikään ei ole kuin ennen.Kaikki on lopullisesti muuttunut ja jäljellä on vain suru ja ikävä.Juhannus tuntui ehkä vielä pahemmalta kuin arki .Olen pettynyt itseeni,kun en osaa nauttia kesästä,vaikka sitä niin kovasti odotin raskaan koronakaranteenin aikana.Ajattelin,että pitää jaksaa kesään niin sitten on paremmin.Tietysti onkin luonto,linnut ja kaunis järvimaisema silmieni edessä, mutta yksi puuttuu ja silloin kaikki...oma rakas lintumieheni,joka sai puhekaverin västäräkistäkin.
On todella brutaalia, kun jotkut sukulaiset,jotka eivät mahdollisesti ole olleet kiinnostuneita vainajasta hänen eläessään,ovat kuin haaskat tunkiolla odottamassa rahaa ja käräjöimässä, vaikka mitään saatavaa ei olisikaan.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat