Sivut

Kommentit (3193)

Merja <3

Vielä tuosta kun Päivi oli laittanut miehensä arkkuun kirjeen yms. se oli niin liikuttavaa! Olisinpa itsekin tajunnut. Tosin en tajunnut oikein mitään muutakaan. Hataria mielikuvia sieltä täältä, miten lapseni ohjasivat minua istumaan jne. Muistopuheestakaan en ymmärtänyt mitään, en oikein tajunnut että rakkaani siinä arkussa makaa. Harmittaa, mutta minkäs teet. 

No nyt on täällä etelässäkin lunta. Olisipa oma mielikin yhtä valoisa. Sitä ei näköjään pysty kiirehtimään millään lailla. Olen kyllä ymmärtänyt että aika tätä jotenkin helpottaa, mutta kovin hitaasti se taitaa käydä. 

Suruisin terveisin Merja.

My one and only love

Hei Merja,

 Olen lukenut kirjoituksiasi ja ajatellut sinua paljon ja tuntenut myötätuntoa. En ole kirjoittanut,kun olen ollut itse syvissä vesissä,enkä halunnut masentaa sinua enempää. Rakkaani kuolemasta on kaksi vuotta ja kolme kuukautta ja vielä putoan kuoppaan,josta yritän rämpiä ylös. Viime kesä oli paljon parempi ja toivon kovasti,että kevään ja kesän valo tuo lohtua meille kaikille sureville.

Lohdutan itseäni kuuntelemalla mieheni lempimusiikkia ja käyn   ainakin neljä kertaa viikossa haudalla. Itken melkein joka päivä,mutta tavallaan itkeminen helpottaa.

Ensimmäinen suruvuosi oli sumuinen,enkä muista siitä paljoa. Vielä nytkin välillä tuntuu,ettei tämä ole totta. Jos Merja jaksat tehdä käsilläsi jotakin  esim. kutoa,askarrella ta puuhastella,niin minua auttoi sekin. En ole vieläkään jaksanut keskittyä lukemiseen,vaikka aikaisemmin luin paljon..Meillä on kuitenkin rakkaus ja eletyt päivät,joita kukaan ei voi ottaa niitä meiltä pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Merja <3

Hei "My one and only love". Kiitos sinulle myötätunnostasi. Elämä on nyt kovin vaikeaa, täytyy yrittää uskoa muita saman kokeneita että joskus voi olla paremmin vaikka sitä on nyt niin vaikea uskoa.

Jos ei jaksa kirjoittaa niin ei pidä yrittää sitä( kään ) väkisin tehdä. Annan itselleni täydet oikeudet olla tekemättä vaikka yhtään mitään jos siltä tuntuu. Ei ole väärin surra, se jos mikä on luonnollista kun rakkain poissa, eikä pidä väkisin "reipastuttaa" itseään. Ihan sama mitä mieltä joku ulkopuolinen siitä on. He elävät omaa elämäänsä ja me yritämme elää omaamme.

Ehkä ei kannata vertailla viime vuotta tai viikkoa nykyiseen, vaan nyt on nyt ja toivotaan ja yritetään uskoa että kyllä se vielä joskus helpottaa. En ole varma auttaako kevät vai onko vaan vielä surullisempaa kun joutuu yksin sen kokemaan nyt. Minua ei pimeys ole ahdistanut vaan mielelläni olen käynyt esim kaupassa illalla kun on rauhallista ja vähän ihmisiä ja vähän meteliä. Pimeys jotenkin lohduttaa minua. Tietysti varmaan voi olla eri asia asuuko maalla; itse asun kaupungissa.

Minäkin kuuntelen paljon musiikkia, ihan meidän "omimpia" en ole vielä voinut kuunnella. Niin monista itku tulee väkisin, niin paljon rakkaita muistoja.. Ja taas kyyneleet valuu... Silti ne myös minua lohduttavat. Ja olen samaa mieltä, että itkeminen helpottaa ainakin pieneksi hetkeksi.

Ulkona oleminen tekee hyvää. Sinne vain täytyy saada lähdettyä. Olen aina ollut kova lukemaan mutta nyt se ei vaan oikein suju. Huomaan neljättä kertaa lukevani samaa lausetta enkä sittenkään sisäistä mitä siinä tapahtui. Täytyy yrittää myöhemmin uudestaan. 

Tykkään askarrella ja käsitöistä myös. Ehkä tosiaan yrittäisin tehdä jotain, yleensä aina joku "projekti" meneillään. Jos vaikka jatkaisin kesken jäänyttä kanavatyötä, siinä ei tarvitse liikoja miettiä. Ostin keltaisia ruusuja itselleni. Se on mielivärini. Surullista kun itse pitää itselle niitä ostaa. Mitenkähän tähän kaikkeen tottuu..

Päivä kerrallaan, ystäväiseni. Siinä on jo ihan tarpeeksi.

Kyynelisin terveisin Merja.

Vierailija

Mieheni äkillisen kuoleman jälkeen suurin viholliseni on ollut byrokratia, kaikki viranomaiset ja muut joihin oli pakko ottaa yhteyttä. Mieheni kuoli äkillisesti täysin yllättäen ja heti minun piti osata ottaa yhteyttä oikeisiin virastoihin ja ihmisiin. Vaiheessa jossa itse en edes ymmärtänyt että se vainaja ruumis, tai kuolinpesä josta puhutaan on se rakas mieheni joka juuri äsken oli elossa. Häntä ei ollut yhtäkkiä olemassa muille, hän oli muuttunut vainajaksi tai kuolinpesäksi, nimettömäksi ruumiiksi jota piti käsitellä kuin tavaraa. Ainut keino selviytyä oli sulkea kaikki omat tunteet ja hoitaa asiat ja sen jälkeen katsoa missä ollaan. Ei missään hyvissä oloissa, hengissä kyllä, etsien syytä vielä elää, en kylläkään lopettamassa omaa elämää, lähinnä etsimässä jotain merkitystä tälle loppuelämälle.

Merja <3

Nyt kerroit kyllä meidän kaikkien surevien puolesta juuri oikeat asiat jotka pitäisi saada jotenkin toisella, helpommalla tavalla hoidettua. Tuo työnmäärä ahdistuneessa, epäuskoisessa ja järkyttyneessä mielessä on aivan käsittämättömän kohtuuton. Vieläkin jossakin mielen sopukoissa sitä on vaikea uskoa juuri tuota , että hetki sitten vielä oli siinä ja nyt ei enää olekaan. 

Moni muukin on kertonut samanlaisesta kokemuksesta kun herää ja luulee vähän aikaa, että kaikki olikin painajaista ja kun unenpöpperöisyys häviää, epäusko ja kauhu valtaa mielen, kun tajuaa kaiken olevan totta!

Olen kyllä itkenyt muutaman kerran että mikset ottanut minua mukaasi, mutta lapseni kauhistuivat ja sanoivat että älä sano noin, ajattele kuinka paljon sitten olisi surua. Tottahan se on. Kolme tytärtäni, 26- 33v ja 2,5v ja 7kk lapsenlapseni tarvitsevat minua. En sitä kuitenkaan sillä/ niillä hetkillä osannut ajatella, enkä paljon muutakaan. Ei tästä voi mitenkään kokonaan koskaan varmaankaan toipua. Monethan ovat sanoneet surun muuttavan muotoa. Mitä se sitten tarkoittaneekin. 

Tosiaan sitä elämäntarkoitusta silti kyllä ihmettelen minäkin. Yritän kyllä parhaani mukaan keksiä edes pieniä ilonaiheita, mutta kyllä elämänhalu/ ilo, on tälläkin hetkellä niin kateissa. Aamupäivä meni kahden tyttären ja lapsenlapsien kanssa, mutta nyt taas on sitäkin kurjempi olo, kaikki, ihan kaikki muistuttaa miehestäni, ei tämän yksinäisempää, onnettomampaa  ja hylätympää oloa enää voi olla.

Itkuisin terveisin Merja.

Merja <3

Näin taas unta sinusta, 

että pidät huolta yhä minusta.

Unessani takaisin palasit,

minua niin hellästi halasit.

Olihan se vain taas typerää unta,

kuin pois sulavaa, katoavaa lunta.

Miksei tahdo uskoa mieli,

että päättynyt on sinun tiesi?

Yöstä yöhön, ihan joka kerta,

minun sydämeni itkee verta.

Merja

My one and only love

Hei Merja

Olin iloinen puolestasi,kun olit saanut viettää aikaa läheistesi kanssa. Ilmeisesti sinullakin yöt ovat vaikeat.Minä otan iltaisin 2 kpl 1,9mg melatoniinia ja nukun 3-4 tuntia yössä,mikä ei tietenkään ole tarpeeksi.Unet rakkaastani tekevät seuraavasta päivästä helpomman,vaikka herätessä todellisuus onkin pettymys. Yöt ovat vaikeita,kun iho itkee ikävää ja käsi hapuilee rakkaan kättä,jota en enää koskaan tavoita kuin unessa.

Lohdutan itseäni kuuntelemalla Petri Laaksosen lohdutusmusiikkia "Jäit minuun,,,,,, ja Hyvää matkaa...(esitettiin mieheni siunaustilaisuudessa) kuuntelen ja itken,mutta jollakin tavalla sydämen tuska helpottaa ja pääsen taas vähän eteenpäin.Soitan joka päivä myös minun ja mieheni lempimusiikkia ja ajattelen hänen olevan silloin kanssani, vaikka onkin siellä jossain kaukana. Puhun  vieläkin meistä,vaikka meitä on vain yksi ja se on vaikea asia. Joinakin hetkinä olen kiitollinen, että sain olla rakastettu ja merkityksellinen miehelleni 46 vuotta,mutta välillä  menetystä ei jaksa hyväksyä.Toivon sinulle Merja jaksamista!  Jaksetaan ainakin huomiseen!

Merja <3

Kyllä nyt on taas niin vaikea päivä että ihan ihmettelee ettei suruun ja itkemiseen kuole.

Lääkäri laittoi Imovanea 7,5mg, nukahtamislääkettä, pari yötä ottanut ja ensimmäisenä en enää heräillyt painajaisiin vartin välein ja nukuin yhteensä jo melkein viisi tuntia. Toisena yönä heräsin pari kertaa enää ja nukuin 5,5h. En olisi halunnut mitään lääkkeitä, mutta lääkärin mielestä uni on nyt tärkein.

Yöt ovat pahoja. Ahdistaa jo sänkyyn meneminenkin. Ajatukset eivät jätä rauhaan, ei vaikka olisi kuinka väsynyt. Ja se yksinnukkuminen, tottuko siihen koskaan??? Juuri niin kuin sanoit, ei hellää kosketusta, ei suukkoja, ei rakkaan tasaista hengitystä ja lämmintä kylkeä siinä turvallisena vieressä. Miten toista voikaan kaivata!!! Pelkkää pimeää...

Minäkin puhun aina meistä, en ollut edes ajatellut asiaa ennen kuin kirjoitit siitä. Ei kai siinä ole mitään pahaa. 

Lohduttaa tuo "jaksetaan edes huomiseen". Kiitos sinulle.

Itkuisin terveisin Merja

Solitaire

Rankkoina aikoina minua auttoi se, että joka ilta ajattelin selvinneeni taas yhdestä päivästä ja päässeeni taas yhden päivän poispäin elämäni hirveimmästä tapahtumasta.

Iltaisin oli tosi vaikeaa mennä yksin nukkumaan (onneksi oli koira lohtuna), mutta minulle aamut olivat vieläkin vaikeammat, koska tiesin, että taas on edessä pitkä ja yksinäinen päivä.
Niistä ajoista on jo aikaa, mutta muistan kyllä elävästi ajatelleeni, että eikö tämä suru koskaan helpota ja miten tästä voi koskaan selvitä.
Vertaistukea en saanut mistään; olin ystäväpiirimme ensimmäinen, joka menetti puolisonsa. Kukaan ei osannut auttaa, enkä luultavasti olisi edes pystynyt ottamaan apua vastaan. Minulle sopi parhaiten yksinolo ja vapaaehtoinen eristäytyminen. Lapsia ja lastenlapsia tietysti tapasin, mutta olo oli helpoin, kun sain olla ihan yksin.
Tästä viestiketjusta sain vertaistukea, apua ja vähitellen voimistuvaa uskoa selviytymiseen.
Toivon sydämestäni, että tämä viestiketju pystyy jatkossakin edes vähän auttamaan kaikkia, joiden elämän suru on suistanut raiteiltaan.

Toivon kaikille uskoa parempaan huomisen,
Halauksin

Solitaire

Merja <3

Hei Solitaire ja My one and only love ja kaikki mahdolliset muut joskus sivuilla kävijät!

Tuo on kyllä lohduttava ajatus, yritän ottaa nyt itse sen omaan käyttöön myös. Ei ole väärin olla jollakin lailla "ylpeä" , siis hyvällä tavalla, että on selvinnyt taas yhdestä tuskien täyttämästä päivästä. Olen lukenut koko ketjun ja on vaikeaa toteuttaa vielä kaikkia hyviä neuvoja, mutta tämä varmasti onnistuu.

Pelkään nukkumaan menemistä, mutta aamulla on vaikeaa nousta ylös. Tekisi vaan mieli jäädä peiton alle ja nukkua koko päivä. Kissani onneksi hoitaa tämän puolen. On pakko nousta ylös kun vanha- neiti ilmoittaa nyt olevan aamiaisen paikka. Se pelastaa aamuni. Yhteinen aamiainen ja aamu tervehdykset; juttelen kissalle ja se vastaa, sekä tärkeä noin puoli tuntia kestävä silitys- ja -hyrinä operaatio, kissa myös nuolaisee pari kertaa kättäni. Ja, tietenkin, tarkistaa mitä syön. Puuro ei ole mitään, mutta kalkkunan viipaleet leivällä on jo ihan toinen asia. Joten kunhan saa noustua, niin aamu kyllä sujuu omalla painollaan. 

En jaksanut eilen enkä tänään mennä ulos ja sen huomaa mielialassa. Huomenna on pakko yrittää.

Siis taas yhdestä päivästä selvinneenä Merja.

Vierailija

Hyvää Uutta Vuotta !Olen näitä"vanhoja"konkareita",ja rakkaani poismenosta on 3,5v.Alussa ,kun onnekseni löysin tämän palstan loppukesästä -17,olin ahkera kirjoittaja,koin,että se helpotti ja sain suunnatonta vertaistukea tästä ryhmästä ja pikkuhiljaa alkoi elämä kantamaan ja menin pienin askelin eteenpäin.Yhä minulla on mieheni rakkaimmat vaatteet kaapissa ja hänen monet työkalut ja jotkut työkengät,hanskat yms.niillä paikoillaan,mihin on työpajassaan jättänyt .Kaikki romahti silloin kesällä-17,kaikki unelmat ja toiveet kaatui,meidän piti alkaa nauttia uudesta mieheni juuri rakentamasta kodista,kaikesta siihen liittyvästä maaseudun rauhassa,yhteinen unelma,se vietiin meiltä pois.Eniten minua surettaa se,että tämä oli mieheni unelma,hän oli jäämässä eläkkeelle,kaiken hän teki valmiiksi ja sitten....Olin varma,etten selviäisi ikinä täällä kaiken tämän uuden keskellä ja miten paljon kaikkea vastoinkäymistä olikaan,kaiken piti olla uutta,autosta lähtien,ja niin vaan yks toisensa jälkeen hajosi tai temppuili tms.mutta ajattelin,että minua vaan koetellaan,että pärjäänkö ja osaanko ratkaista kaikki vastoinkäymiset.Ja jotenkin vaan selvisin kaikesta,ja se että moni muu kertoi samoista asioista,että kaikki tuntuu hajoavan tai menevän epäkuntoon,sekin oli vertaistukea,että moni muukin tahii samojen vaikeuksien kanssa ja me selvitään,tuetaan toinen toistamme.Nyt kun aikaa on kulunut tuo 3,5v.olen kiitollinen yhteisistä yli 30vuodesta,,kyllä vieläkin kyyneleet tulee silmiin,ja ikävä iskee,aika ajoin,mutta elän nyt omanlaistani elämää,ja koen olevani onnellinen,nautin monista asioista ja olen iloinen,lapsista,kahdesta pienestä lapsenlapsesta,ystävistä.Alussa mieheni kuoleman jälkeen oli tunne,kuin hän olisi jossain lähellä seuraamassa ja ohjaamassa tekemisiäni,yöllä saatoin herätä siihen,että selvästi hän kääntyi vuoteella vieressäni,tms.Monta kommellustakin on sattunut ja lasten kanssaa ollaan itketty ja naurettu,että kyllä iskä siellä jossain nyt puristaa päätään ja  hymähtelee meille,ja meidän touhuille.

Täällä on monia eri vaiheessa surunpolkua kulkevia,jokaiselle lämmin halaus.Pienin askelin,omaa tahtia toinen toistaan tukien.

Wilma

Vierailija

Viestin aloittaja

Voi miten mukavaa kuulla sinusta Wilma, minä vähän pidempään yksin olleena muistan hyvin kun kirjoittelimme. Minun rakkaan poismenosta on nyt kulunut 4v 3kk ja edelleen hänelle juttelen päivittäin. Suurin suru ja tuska on poistunut ja olen jo oppinut elämään tätä erilaista elämää, nautin lapsista, lapsenlapsista ja koiran kanssa luonnossa liikkumisesta. Monia vaikeuksia tänä aikana on sattunut, mutta olen kaikista selvinnyt, olen ajatellut että koska olen selvinnyt rakkaani poismenosta niin kyllä selviän muistakin asioista. Ajattelutapa on muuttunut- kaikkea ei pidä enää itsestään selvänä asiana, vaan on oppinut ajattelemaan että hetkessä kaikki voi muuttua, elämä voi kääntyä "ympäri" ja on tavallaan aloitettava alusta, silloin ajatteli että on ihan pohjalla josta alkaa nousemaan ylös.

Voimia ja jaksamista kaikille, olkaa itsellene armollisia, antakaa surun näkyä, ei sitä tarvitse peitellä eikä yrittää olla vahvempi kuin onkaan. Aika alkaa hiljalleen "parantamaan" ja on voimia nousta sieltä surun syövereistä ylös.

Vierailija

Viestin aloittaja

Virittelen taas tämän keskustelupalstan esille sitä tarvitseville. Palstalla on nyt ollut hiljaista vähän aikaa. Se on tietysti hyvä asia, jos kaikki ovat löytäneet apua muualta,

Voimaannuttavaa sunnuntaita kaikille.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat