Sivut

Kommentit (706)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mietitäänpä vähän. On hirveän helppo arvostella muiden tekemisiä. Mielestäni välillä tekisi hyvää kuvitella olevansa jonkun päättäjän asemassa. Niin tehden ajatukset ja mielipiteet saattavat muuttua myönteisemmäksi. Minun kohdallani on näin.

Juuri niin, mutta räksyttäjät eivät tiedä, ettei hallitus voi määrätä ykskaks mitä tahansa rajoituksia. Meillä on hyvin tiukka lainsäädäntö ja oikeusvaltiossa pitää toimia sen puitteissa. Keväällä oli poikkeusolot ja saatiin voimaan valmiuslain pari pykälää joiden voimalla esimerkiksi eristettiin Uusimaa. Nyt ei valmiuslakia ole tarvinnut ottaa käyttöön - toistaiseksi.

Ihmiset ihastelevat somessa toisia maita, joissa on maskipakot ja ulkonaliikkumiskiellot. Niiden maiden kansallinen lainsäädäntö sallii jyrkätkin menettelyt. Meillä lainsäädäntö vaatii tietyn prosessin ja se vie aikaa. Olkoonpa meillä mikä tahansa hallituskokoonpano, ei lakeja rustata liukuhihnalla.

Lisäksi meillä on aluehallinto, joka puolestaan voi antaa suosituksia ja määräyksiä omalla alueellaan. Myös kuntien viranomaisten määräysvallassa on puuttua vaikkapa koulujen ja kunnan liikuntapaikkojen sulkemiseen.

Elinkeinon harjoittamisen vapaus ja sitä säätelevät lait taas estävät hallitusta puuttumasta yritystoimintaan. Siksi koulu voi olla kiinni, mutta kauppakeskus auki.

Vierailija

Rokotteen odottaminen on rasittavaa mutta samalla sitä toivoo ettei tarttisi sitä edes ottaa. Alituinen varominen on tarpeen rasituksista huolimatta mutta sosiaaliset aktiviteetit vähänevät minimiin. Kaveritkin soittelee ja pyytävät kylään ja aina pitäs keksiä syy ilman, että valehtelee...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Sanon heti suoraan kutsujille että  näin korona aikaan en kyläile missään. Sovitaan sitten kesän tullen ulkoilma treffit.

Nyt vähän huolettaa kun kutsu kävi Meilahteen tutkimuksiin ja siellähän niitä sairaita riittää. Toivottavasti koronapotilaat ovat jossain kaukana.

Vanhempani ja minä olemme erittäin huolissamme viruksesta. Olemme päässeet jopa siihen pisteeseen, että pystytimme desinfiointikabinetin talon sisäänkäynnille ... Sitten saimme tietää, että isoäitini meni ulos normaalin tapaan. Kyllä, hän uskoo viruksen ... hän ei vain välitä ... hän on 80 !!!

Be still

Vierailija

Lapseni perheineen lähti hiihtolomareissulle Lappiin. Pitkän ajomatkan takia aikovat tullessaan yöpyä meillä. Nyt jo ahdistaa se ajatus että he mahdollisesti tuovat meille koronan tullessaan. Täytynee pitää maskia omassa kodissa.

Eikö etelämpänä olisi ollut lunta =) Lapinmatkaajia kiehtoo pohjoisen luoto maisemineen...

Vierailija

Rokotukset jatkuu hitaina kun niitä ei saada tarpeeksi. Pelottaa ne virusmutaatiot kannattaako enää kohta ottaa sitä rokotetta, onko   enää mitään hyötyä siitä. Voisiko Marin ja Niinistö nyt twiittailla tuonne itänaapuriin jospa rakkaasta naapurista olisi apua! Oli pakko keventää kun niin ahdistaa ja mökkihöperöksi meinaa tulla. Ja juu ei vieraita oteta vastaan eikä missään vierailla.

Karkotetaanko virus keskioluella

Iltasanomissa oli tänään  juttu pietarilaistoimittajasta, joka oli hankkinut Sputnik-rokotuksen ja mainosti laboratoriosta  saamaansa vasta-ainearvoa. Kävi ilmi, että saatu luku ei kuvaa tärkeitä rokotteen suojaominaisuuksia, vaan rokotteen saaneen muita reaktioita.

Kysyn sen vuoksi kirjoittajalta ottaisiko hän itse Sputnikpommin reaktiokauhuineen, jos valtiojohto  onnistuisi Sputnikia Suomeen kerjäämään. Sitä ei taida tulla tänne maksuttomana naapurilahjana, kun niitä omiakin on rajan takana piikitetty vain muutama prosentti.

Donald Trumpilta voisi kysäistä, millä myrkyllä hän toipui tartunnastaan.

Vierailija

Karkotetaanko virus keskioluella kirjoitti:

No jos terve ja vähän nuorempi olisin voisin jonkin venäläisrokoitteen jopa ottaa, mutta huonolla huumorilla tuon kirjoitin. Eeuun kautta rokotteita tulee niukasti ja kun sinne kuulumme emme voi niitä itse hankkia,  huono asia. Trump selvisi niin äkkiä viruksesta että oliko edes koronaa.

Vierailija

”Kansalaisille heikko koronakriisin johtaminen näkyy muun muassa ristiriitaisena ja sekavana viestintänä. Ohjeita esitetään monesta tuutista, ne ovat ristiriitaisia ja tulevat myöhässä.”

”Ikävä ydin on kuitenkin siinä, että myös koronakriisin vaatimat päätökset ja toimet näyttävät olevan usein sekavia, ristiriitaisia ja myöhässä. Poliitikot ja viranomaiset läksyttävät toisiaan.” (IS)

Johtuuko tämä osaltaan tulevista kuntavaaleista? Politiikot haluavat olla mielinkielin ja kielikeskellä suuta ettei vaan äänestäjät koe heidän oikeuksiaan loukattavan. Kaikkein eniten pidetään yllä nuorten pahoinvointia ja ravintoloiden ahdinkoa. Siellähän ne aktiiviset äänestäjät liikkuvat. Vanhusten masentuneisuudesta harva on kiinnostunut. Turhaa joukkoa.  Nyt tarvittaisinn presidentin ehdottamaa vahvaa nyrkkiä ja asiantuntemusta tähän sekasotkuun!

Kathy 

Vierailija

Minä vanhus jätän suosiolla äänestämättä tänä koronakeväänä. Se on ensimmäinen kerta elämässäni. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä vanhus jätän suosiolla äänestämättä tänä koronakeväänä. Se on ensimmäinen kerta elämässäni. 
Anna valtakirja luotettavalle jolla on "oikea" kohde äänellesi! Ääni se yhdenkin ääni...

Vierailija

AstraZenecan rokotetta saadaankin vain puolet luvatuista, mikä mättää? Ensin luvataan ja nyt perutaan toimituksista puolet. Liittyneekö tämäkin Eu:n toimiin. Voiko tässä jopa käydä niin että tulee virusmutaatio johon ei rokoitteesta ole mitään hyötyä, mitä silloin tehdään näille jo hyväksytyille rokoitteille? Eikö tätä jo hyväksyttyä rokotetta nyt pitäisi todella nopeaan saada enempi jakoon, kohta voi olla ettei sitä kannata jakaakaan!

Hyvä kuitenkin että suomessa kehitellään omaa nenäsuihketta, mutta voisiko sen kehittelyä jollain lailla nopeuttaa..

Olen jättänyt joskus ennenkin kuntavaalit väliin, nyt taas välivuosi. Vaalit oli ennen tärkeitä, muistan kuinka huonosti liikkuvaa yli 80-vuotiasta mummuani vietiin vuosikymmeniä sitten äänestämään. Oliko siitä mitään hyötyä en muista! En usko että mummu kuitenkaan oli erityisen innokas äänestäjä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
AstraZenecan rokotetta saadaankin vain puolet luvatuista, mikä mättää? Ensin luvataan ja nyt perutaan toimituksista puolet. Liittyneekö tämäkin Eu:n toimiin.

Mättää se, ettei lääkeyritys pysty tuottamaan lupaamiaan määriä rokotetta. Se taas AZ: n mukaan johtuu siitä, ettei sen tehtaat pysty valmistamaan tarpeeksi paljon tarvittavia partikkeleita tms. En osaa selittää asiaa yksinkertaisesti, mutta jokainen halukas voi itsekin etsiä tietoa THL:n sivuilta. Pähkinänkuoressa: yritys lupaa enemmän kuin pystyy toteuttamaan. Miten se olisi tilaajan vika.

EU tilasi useilta valmistajilta yhteensä pitkälti yli miljardi rokotetta jaettavaksi noin 450 miljoonalle kansalaiselleen. Tarjonta ei vastaa kysyntää. Tällä hetkellä unionin ulkopuolella on maita, jotka eivät ole aloittaneetkaan rokotuksia. Meillä sentään rokotetaan sitä mukaa kuin rokotetta tulee. Koska rokotetta saadaan suhteessa väkilukuun, ollaan meillä jokseenkin samassa rintamassa muiden unionin maiden kanssa.

Miksi tilattiin Astra Zenecaa? Siksikin, että se on halvempaa eikä se tarvitse erikoiskylmää säilytys- ja kuljetuskalustoa.

Vierailija

Joo-o... Vaikuttaa asiat koronaa vastaan taisteluissa asettuneen rokotteiden odottamiseksi. Ihmisten maltti ja kärsivällisyys on kovilla koetuksilla. Toivo on suomalaisuuden perinteissä "yks kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta" on edelleen voimaa nujertamaan paha virus....

Vierailija

Tänään uusi päiväkohtainen korona-tartuntaennätys; 720. Nyt hallitukselta rotia tähän ja ainaiset kokousatamiset, pohtimiset, neuvottelut ja tuumailut sun muut vatuloinnit vähemmälle. Miksi pitää olla näin vaikeaa? Mitä tässä oikein odotetaan, sitäkö että virus katoaa itsestään? 

Vierailija

Ei se koronavirus katoa jos sitä rahan perässä juoksevat ulkomailta hakevat ahneuttaan, uusia versioita riittää!

Vierailija

Missä on suomen hallituksen päättäväisyys ja tietotaito nyt kun sitä todella tarvitaan.  Ministereillä on erityisavustajia ja erityisavustajien avustajia   liki sata ja silti rähmitään kaulaa myöten korona-suossa. Missä on viisaat, pätevät, osaavat neuvonantajat. Kun kuuntelee hallituksen tiedotustilaisuuksia niin täytyy sanoa ettei turhempaa joukkoa voi olla. Tuntuu kuin suomessa ravintolamaailma pyörittää koko kansantaloutta. 

Vierailija

"Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kesken puhkesi perjantaina alkuillasta ilmiriita."

Hyvin menee  päin seiniä!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat