Elämäni nainen

Olit pitkätukkainen, hienostunut,

jota elämäni ajan olin odottanut,

olit läheisyys, hetki hurmioitunut,

täyttä elämää, elämään rakastunut.

Kielo ja koti kalliolla sinä minulle olit.

Hatarimmat, kauneimmat unetkin

katoavat, haihtuvat helpoimmin.

Kolkosti kaikuvat kadut kaupungin,

puun lehdet tuulten uhreina syksyisin.

Harha ja hautausmaa sinä minulle olit.

Kaihisin, sairain silmin sinua katselin,

naista, Afroditea, sinussa himoitsin -

itseäni itkin, kaikkia peilejä kirosin,

mielin mustin mustaa talvea odotin.

Kirous ja kyyneleet sinä minulle olit.

Sinut, elämäni nainen, kerran löysin,

kerran kadotin, kait ikävöin ikiajatkin.

Kanssa syysöisten viimojen ja sateiden

on helpompi voihkia ihmisen yksinäisen.

Usko, toivo ja rakkaus sinä minulle olit.