Ihmisen ikävä

Päivä on tänään hämärän mailla,

taivas on harmaa – pilveen jää.

Ihminen kerran on huolia vailla,

kun maiset kahleet jäävät taa.

Kynttiläin liekit valoa tuottaa,

hämärän varjot jo katoaa.

Ikuiseen valoon saan jo luottaa -

jossa päivä ei sammu milloinkaan.

Katson liekkien lepatusta,

sisimpään uuden valon saan:

Vaikka ois päivä sysimusta,

niin taivaan valo sen kirkastaa.

Harmaiden pilvien takana tuolla,

ikuinen valo jo sarastaa.

Taivaan tähtien tuolla puolla,

koskaan ei päivä pilveen saa.

Taivaan valoa ihminen kaipaa,

sitä jokaisen sydän janoaa.

Hämärän mailta – kotiin taivaan,

on ihmisen ikävä ainiaan!