Kettu Repolainen

Oli kesän myöhäinen ilta,

hämy hiipi jo hiljalleen.

Vielä pienoinen auringon silta,

loi järvelle kuvakkeen.

Minä seisoin ikkunan luona

ja katselin pihalle päin.

Silloin lauantai-iltana tuona,

jonkun eläimen vilahtavan näin.

Se oli punaruskea väriltänsä

ja pitkä, tuuhea häntäkin.

Se juoksi sukkelasti,

sitä kissaksi epäilin.

Hiivin nurkalle varovasti

ja siellä se istuikin.

Se katsoi minua silmiin -

katsein niin tutkivin.

Minä sille kuiskasin jotain,

se sanojani säikähti.

Tuo Kettu Repolainen,

metsän siimekseen pakeni.