Köntys Pontus Pilatus

Porraatinpa varhaesuamuset pöönät, iha restenttikohveet,

sitä pittää sillon tällö vanahan humelonki naatiskella.

Uamujein ilo ja silimijein valo, vae oljko se toesinpäen,

viipyellöö vieläki kötkällään ja vienosti  hetekassa tuhisoo.

Muistupa mielehein aijjat menneet korvessa mualla,

kun olin kasvattipoekana kaakana kaapunnista.

Olj tallissa luuska ja ometassa monenmoesii kantturoi,

ja minnäe miehuuvesta huaveilin, uottelin partajouhii,

poskilla palo ja kirvels into, houkka elämähimokii,

No, se luuska nääkkäs olokapiästäen, kavijoetaa kalisti,

ja se karvane kanttura potkas maetokiuluin pitki seinii

ku lypsämise mysteeriin alon tutustuu ja nyhtäsin tissii.

Mitähä tälläset uamuset uatokset mahtaaki meinata?

Äskön pullahtivatte mielee, alas könytessäen rappusija.

Uskalsinpa itellein siinä kompuroijjessaen tunnustoo:

Oun minähii aemo köntys pontus pilatus... Ee uhkoo,

armas silti suonsilimää upottoo eekä kallijonkielelt puottoo.

Ee ou kyllä kehunukkaa etteikö sellasta joskus harkihteis...