Evakko Eeva (47/80)

Vierailija

EEVA
Minä olen Eeva. Minulla on Pikkuäiti ja myöskin Isoäiti. On minulla muutakin perhettä. Elämäni varhaisessa vaiheessa perheeseen kuului Pikkuäidin siskoja. Tässä vaiheessa perhettä on niin paljon etten kaikkia edes tunnista. Mutta aloitetaan alusta.

Putkahdin maailmaan pukinkontista, vuosi oli joko 1940 tai 1941. Pikkuäiti ei muista sitä varmasti, koska hän itse oli vasta ehkä viiden vanha. Sain Eeva nimen jouluaaton kunniaksi. Tiedän Isoäidin minut valmistaneen, salassa tietysti. Paitsi hienoa kuttaperkka päätäni lukuun ottamatta. Ylpeyden aihe oli loistavan siniset lasisilmäni. Vartaloni oli kankaasta tehty. Minulla oli kaikki asiaankuuluvat varusteet. Alusvaatteet, tossut, sukat ja tietysti kaunis mekko. Pikkuäiti ihmetteli, kun mekko oli samasta kankaasta, kuin Isoäidin paras mekko. Vaatevarastoni karttui huomattavasti, kun sain ”perintönä” Isoäidin helsinkiläisen Aira serkun nukenvaateita. Ne vasta hienoja olivat. Oli lierihattua ja karvasomisteista päällystakkia, puhumattakaan niistä mekoista.

Tämä auvoinen onnenaika päättyi kuitenkin pian. Aikuiset puhuivat siitä asemasota aikana. Yhtenä päivänä kuulin Isoäidin puhuvan Pikkuäidille, että pitää ruveta pakkaamaan, oli lähdettävä evakkoon. Ihmettelin, mikä se sellainen paikkakunta on. Minä en tunnistanut muita paikkoja kuin Melkkolan ja Simolan, missä pikkuäiti oli aloittanut alakoulun. Silloin tällöin kuulin puhuttavan Lappeenrannasta, sehän oli hirveän kaukana, matkaa oli melkein 20 kilometriä. Kuulin Pikkuäidin anelevan hartaasti, että saisi ottaa minut, Eevan, myös mukaan sinne evakkoon. Isoäiti antoi periksi hiukan äreänä, ”no ota nyt, jos se kerran on niin tärkeä”. Pikkuäiti helli ja hoivasi minua hyvin. Hän piti minua uskottunaan, kertoi monta asiaa ainoastaan minulle.
Aikanaan palasimme evakosta vanhaan kotiimme.

Vuodet kuluivat, Pikkuäidistä varttui neiti, hän oikeastaan unohti minut. Olin monta vuotta Isoäidin kotona melkein unohdettuna. Sitten alkoi jälleen tapahtua. Minun Pikkuäidistäni oli tullut tällä välin kahden pikkutytön äiti. Hän päätti antaa minut omille tytöilleen. Luultavasti hän antoi minut heille liian aikaisin. Tyttöjen leikit olivat liian rajuja. Minulle sattui monta tapaturmaa. Kaunis nenäni lytistyi hiukan, onneksi ei pahasti. Mutta pää parkani sai kovan tällin jossain vaiheessa, siihen tuli kunnon reikä. Silloin Pikkuäitini havahtui ja korjasi minut vinttiin talteen. Vietin siellä luultavasti 40 vuotta. Kunnes. Pikkuäidin kolmas tytär löysi minut. Minut palautettiin kunniaan. Sain uudet vaatteen, vaurioituneeseen päähäni virkattiin myssy suojaksi. Kotini on nyt Pikkuäidin tyttären kotona. Istun kaapin päällä seuranani tyttären Lenita nukke ja tyttärentyttären Kiharapää nukke, meitä on siis kolme polvea. Minulla on ikää noin 65 vuotta, se ei ollut kuitenkaan este matkustamiseen. Minähän olen tottunut siihen, kai muistatte. Kerran Pikkuäiti, josta on tullut itsestään isoäiti ja kuulemma kohta isoisoäiti, vei minut mukanaan Savonlinnaan. Menimme katsomaan hänen oikein vanhaa äitiään. Oli tosi hauska kuulla vanhan rouvan heleä nauru ja tunnistus ”sehän on Eeva”.

Kommentit (0)