Minä hankin seurakunnan vaihtokirppikseltä pehmolelun viime vuonna. Se on vanhaa mallia, mutta hyvin säilynyt. Ajattelin antaa sen lahjaksi kohta lapsenlapselleni Eemelille tai jollekin muulle tutulle lapselle. Lelut kannattaa pestä hyvin, ennen kuin ne lahjoittaa eteenpäin.
Olen ommellut nuken kansakoulun seitsemännellä luokalla,Istunmäen koulussa lukuvuonna1961-62.Vietimme koululla myöskin nimenantojuhlan ja koulumme johtajaopettaja oli kummina nukkevauvoillemme. Minun nukkeni nimeksi tuli Ulla-Maija.Silloin olin jo niin iso etten enää leikkinyt mutta sängyn päällä Ulla sai olla maskottina.Nukke seurasi minua koko nuoruuteni kun olin töissä ja opiskelemassa ja vaihtelin paikkakuntaa.Sitten sain 3 lasta ja he ovat jokainen leikkineet Ullalla.Myöhemmin olin 12 vuotta perhepäivähoitajana ja kaikki hoitamani lapset ovat hoivanneet ja hellineet nukkeani.Nyt meillä on 7 lastenlasta ja sama Ulla on yhä mukana jokapäiväisessä touhussa.Kankaasta tehdyt jäsenet ovat kuluneet ja likaantuneet.Osa jäsenistä on irronnutkin ja ommeltu uudelleen kiinni.Vaatteet ovat alkuperäiset,puuvillalangasta neulotut.Niissä on jo ajan patinaa,lanka on haurastunu teikä oikein kestä pienten leikkijöiden käsittelyä.
Olin 90-luvulla hoitamassa vanhuksia ja näin silloin kuinka monille dementoituneille henkilöille nuket ja nallet olivat parhaita ystäviä.Ne saivat kuunnella päivän ilot ja surut ja nukkua saman peiton alla omistajansa kanssa.Silloin päätin että minäkin haluan nuken jos olen joskus samassa tilanteessa.Olen sen kertonut lapsilleni,toivottavasti he muistavat jos oma muistini pettää.
Ullan tulevaisuudesta olen ajatellut että otan hänet huoltoon.Päällystän rikkinäiset osat ja pesen kumisen pään,sitten kokoan hänet uudelleen .Ehkäpä neulon ja virkkaan samanlaiset vaatteet,vanhoista saa vielä mallia.Siinähän on sitten tarvittaessa valmiina tuttu ystävä.Lapsuuden aikaiset muistothan säilyvät parhaiten mielessä.
Olisi mukava tietää montako nukkea on vielä jäljellä tästä porukasta.Nimijuhlassa otetussa kuvassa heitä on 14.
Löysin tämän ihanan kesäauton kerran kirpparilta ja oli pakko ostaa se. Silloin se vielä oli kirjahyllyssä, mutta on sittemmin siirtynyt myös leikkeihin
tällä on menty,niin että pyörä,eräs niistä neljästä, on vieläkin vinksallaan.
Vanhan talon yllättävä vinttilöytö ja ikiomaksi ja perintöjakoon pojanpojalle.
Sain tämän nallen 7-vuotiaana 60-luvun lopussa. Halusin ison nallen, melkein itseni kokoisen, mutta kotikaupunkimme kaupoista ei sellaista löytynyt. Niinpä lähdimme nallenhakumatkalle Joensuuhun, josta tämä löytyi. Nalle on seurannut minua kaikkialle, ja hän asuu nyt Keski-Euroopassa. Nalle on vielä täysin ehjä, äänimekanismikin toimii. Kukaan muu ei ole koskaan saanut leikkiä sillä, eivät edes omat lapseni.
