Lapsuuden malli (11/13)

Tumput sopivat nuoreen tai pienen naisen käteen.
Näiden lapasten mallina ovat olleet omat lapsuuteni lapaset. Lapaset olivat pääväriltään kirkkaansiniset ja kaksi aina oikein kerrosta oli tehty keltaisella langalla, jossa toinen säie oli valkoinen. Mistä lapasmalli oli meidän perheeseemme kulkeutunut, siitä minulla ei ole aavistustakaan, mutta itse olen mallia käyttänyt moniin lapasiin. Värejä vaihtamalla tällä mallilla saa jokaiseen käteen sopivat. Silmukkamäärää muuttamalla mali sopii myös paksuihin lankoihin.
Nyt oli mukava kokeilla miten itsestään raidottuva lanka asettuu tässä yksinkertaisessa mallissa. Lapasten ilme vaihtuu tässäkin väriyhdistelmässä heti, jos tässä neulotun värillisen neulelookin 2 kerrosta oikein ja mustat kerrokset 2 oikein ja 2 nurin joustimena. Silloin värilliset kerrokset uppoavat ja lapasesta tulee mustempi.
Itse olen opetellut neulomaan ala-asteikäisenä ihan itsenäisesti äitini neuleoppaiden avulla. Moni ihminen sanookin ”Ai, se jolla on aina neule kädessä?” Neulominen on minulle tärkeää, siinä näkee heti kättensä työn tuloksen ja neuleilla voi ilahduttaa monia ihmisiä, lähellä ja kaukaa.
Lanka: Novita tico tico musta (099) ja tivo tivo puna-pinkki-keltainen (852), puikot 2,5
Seija Puusaari, Turenki, 42 v