suru, kuinta tästä selviän?

Vierailija

Kuinka selvitä puolison äkillisestä poistumisesta ajasta ikuisuuteen? Tuntuu ettei tästä selviä. Tukea minulla on kyllä koko ajan, mutta omasta itsepäisestä tahdostani vietän kolmatta yötä yksin, koska pakkohan minun on opetella yksin oloon kotona, koska se on minun tulevaisuuttani ja tuntuu helpommalta opetella olemaan yksin, kun on valoisaa. Olo on sekava, kaikki energia menee nyt hautajaisten jäjestämiseen. Tuossa illalla minulla oli fyysisestikin niin huono olo, jotta ihmettelin miten selviän. Naapuri tuli käymään ja toi ruuan ja vahti, jotta söin, koska oli epäillyt, että olenkohan muistanut syödä ja silloin pätkähti päähäni, että olen syönyt aamupuuron kuuden jälkeen ja juonut senjälkeen vain kahvia. Kun olin syönyt, fyysinen olo on nyt aivan hyvä. En vaan yksinkertaisesti muista syödä. Muistin nyt käydä vaalla, paino oli viikossa pudonnut 3 kg. Ennen olin ylipainoinen ja sain sen pudotettua pois ja nyt menen alipainoiseksi, enkä näin halua olevan. Mutta kun ei pätkähä edes huonosta olostakaan päähän, että se on energian puutetta.
Kaipaan miestäni suunnattomasti, kaikki ne suunnitelmat, jotka oli täksi kesäksi ja syksyksi tehty, eivät toteudu, koska ne taphtumat ja liikunnalliset matkat oli suunniteltu yhdessä tehtäväksi, eikä minusta ole siihen yksin, kun ne piti tehdä yhdessä. Suunniteltu patikointimatka Lappiin hääpäivän kunniaksi ei tänä vuonna toteudu, koska se 33 v hääpäivä jäi nyt saavuttamatta. Välillä varsinkin yöllä valvoessa herää viha, että kuinka hän saattoi jättää minut tänne yksin. Vaikka hänellä olikin sairaus, hän itsensä hoiti erittäin mallikkaaksi, ei voinut kuvitellakaan, että hän yks kaks seisovilta jaloilta poistuu lopullisesti, niin kuin viikko sitten tapahtui. Hän kumminkin jo aikaisemmin seisovilta jaloilta suoraan päätyi sairaueläkkeelle, mutta eli kumminkin ladukasta elämää nämä vuodet tänne saakkaa
Anteeksi, tämä on minun ruikutusta, mutta tuli tunne , että pitää purkautua ja kai se on yritystä siirtää nukkumaan menoa,jotta huominen päivä ei olisi niin pitkä, saisin nukuttua aamulla myöhempää.

Sivut

Kommentit (132)

Vierailija

Otan osaa Anonyymi!
Näin meille käy jokaiselle. Hyvin harvoin täältä lähdetään yhtäaikaa. Jälkeen jääneellä on hyvin tuskallista taistella erilaistan tunnetilojen ja muistojen myllerryksessä.
Luin joskus jonkun kirjan(en muista enää nimeäkään) missä oli tutkimus tietoa juuri puolisonsa, tai hyvin läheisen ihmisen menettäneiden ihmisten tuntemuksista ja tunnetiloista.
Siinä todettiin, että ensimmäiseksi tulee suuri hätä siitä, että kuinka minun nyt käy.
Seuraksi tuntee itsensä petetyksi ja hylätyksi.
Pettymys suunnitelmien sotkemisesta ja viha , jota moni ei edes uskalla tunnustaa kenellekkään.
Pelätään toisten mielipidettä, että miten noin voi suhtautua posimenneeseen. Meidän luterilaisessa kasvatuksessammehan kuolema on tabu ja kuolleista ei saa puhua pahaa.
Näiden kaikkien tunnemyllerrysten lomassa on jokaisella vielä monta ihan omaa mielentilaa. Ne vain pitää uskaltaa elää ja vähitellen alkaa tiedostamaan, että minä olen täällä ja elän nyt ihan omaa elämääni. Muistoja ei vie kukaan, mutta elämän on tarkoitus jatkua minun kohdallani.
Anteeksi tämä sepittely, mutta olen seurannut hyvin läheltä monta vastaavaa tilannetta ja näin se on mennyt.
Toivon rauhallista yöunta ja voimaa vielä tulevaan koetukseen.
Surun saa näyttää , kun on sen aika ja siitä saa puhua.
Olen ajatuksissa mukanasi!

Vierailija

Kiitos Atiram. Tämä päivä alkaa nyt hyvin rauhoittuneen oloisena luettuani kirjoituksesi. Sanasi antavat voimia tulevaan päivään. Silloin kun eletään normaalia elämää, ei koskaan tule ajatelleeksi, kuinka paljon lähiomaisten lisäksi on ystäviä,jotka aidosti surevat kanssani ja haluvat kaikella tavalla tukea ja auttaa aivan joka päivittäisten asioiden hoitamisessa. Minä en osaa laittaa edes ruohonleikkuria käyntiin saatikka leikata nurmikkoa. Toinen naapuri oli käynyt ajamassa nurmen ja että he opettavat sitten kesän mittaa, kun tilanne helpottaa. Mietin, miten tulen selviämään yksin isossa omakotitalossa, koska en ole käytännön ihminen. Tyttärellä oli kuitenin suuri hätä, etteihän hänen lapsuuden kotinsa nyt häviä minnekään ja toisaalta en minä halua repäistä itseäni irti yhteisestä kodistamme. Poikani perhe tulee tänä iltana viikon lopuksi ennen ensi viikon lauantain hautajaisia, meidän pitää saada laukaistua pienen 7-vuotiaan pojan henkinen lukko, koska hän ymmärtää ja ei ymmärrä, että ukkia ei ole. Ukki oli hänelle niin tärkeä ja saada ymmärtämään, että hänellä on kauniit muistot, jotka ei häviä. Heille on erittäin raskasta ajaa kahden pienen lapsen kanssa toiselta puolen Suomen peräkkäisinä viikon loppuina, mutta poikani sanoi, että se on tehtävä ja teemme koko perhe yhdessä lopulliset hautajaisjärjestelyt.
Tästä on nyt hyvä jatkaa päivän pakollisia tehtäviä rauhottuneidin mielin ja toivottavasti se jatkuu mahdollisimman pitkälle tähän päivään, jotta saan pakollisia asioita hoidettua.
Tarkoitukseni ei ollut alunperinkään kirjoittaa anonyyminä, mutta eilen illalla en yksinkertaisesti muistanut enkä löytänyt arkistostani salasanaani.

Vierailija

Tuokion vain kukkii elämän joka vaihe,hyve,totuus,
vain aikaansa ei ikuisuutta varten.
Kun kutsuu elämä,siis sydän valmis taas ole uusiin jäähyväisiin.
Uuteen alkuun iloiten lähde,nurkumatta katko siteet entiseen,päin uutta riennä.
On lumousta joka matkaan lähtö
se auttaa elämään se meitä suojaa.

-Herman Hessen-

Näistä sanoista minä olen ammentanut voimaa,elämän suruissa.
Älä kiirehdi,tee surutyösi,sinä selviät kyllä.

tmaria
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Mummo61,

Osanotto Sinulle ja voimia!

Tässä Sinulle Rakel Liehun runo

Lohduta minua

Lohduta minua,
nosta minut Isän käteesi
kuin lumeen pudonnut lintu.
Sivele minut lämpimäksi,
paina minut sydämellesi,
hengitä minuun.
Niin aukaisen taas silmäni
ja viserrän ylistystäsi Lumen maassa
siivet pakkasesta kimaltaen
niin kauan kuin minulle päiviä annat.

-tmaria-

PS. Atiram, hieno kirjoitus Sinulla.

Vierailija

Tuttu tunne tuo, olen käynyt kaikki vaiheet lävitse, mutta kipu ei hellitä,mulla tuota on kestänyt jo lähes 2 vuotta. Pikkuhiljaa on menty eteenpäin, onneksi mulla on tuo koira ja kaks kollikissaa, muuten olisin jo menettänyt järkeni. Siitä huolimatta että tiesimme tuon päivän joskus tulevan, sillä hän sairasti syöpää viimeiset 8 vuotta. Ensin lääkkeet purivat hyvin lähes 6 vuotta ja meitä lohduteltiin että lääkkeitä löytyy vaikka millä mitalla, mutta tauti siirtyi paikasta toiseen eikä luovuttanut, lopulta se löytyi maksasta ja yhtäkkiä ei enää löytynytkään enää lääkkeitä joita piti olla niin paljon. Joo Suomessa on hoitolinja ja siitä ei poiketa, menimme vielä yksityselle puolelle ja hän alkoi "parantua" maksa-arvot tippuivat lähes normaaleiksi, kunnes sitten iski aivoihin ja ei ollut enää mitään tehtävissä ja loppu tuli ihan muutamassa viikossa. Tiedän tunteet joita käyt lävitse, meidänkin yhteinen taival kesti yli 25 vuotta, miksi meille jne.. Toivotan sinulle kaikkea hyvää, onneksi sulla on välittäviä ihmisiä ympärilläsi, mulla niitä ei ole, kaikki yhteiset ystävät ja tutut ovat hävinneet, ihmiset pelkäävät kuolemaa, pelkäävät että se tarttuu. Nyt on hiukan valoa tunnelin päässä, pieni taimi jota pitää varjella huolella. Hyvää kesää siitä huolimatta ja tsemppiä

- Joke-

Ps. kuva on otettu viimeiseltä yhteiseltä lomalta jonka vietimme Kreetalla tietämättä että se olisi viimeinen.

Vierailija

Itse sain suuressa menetyksessä lohtua Jörg Zink´n kirjasta

Surussa on kantavaa voimaa

tässä lainaus siitä:

--- Se tekee hyvää: muisteleminen,
kaiken sen kauniin, valoisan ja
kipeänkin kiitollinen muisteleminen
mitä on eletty, ajateltu ja aistittu.
Muisteleminen auttaa meitä näkemään
millaisesta menneisyydestä me tulemme,
ja sitten etsimään tietä eteenpäin.

Sillä jos elämässämme on ennen ollut niin paljon
hyvää johdatusta, miksei olisi eteenkinpäin?
Jos kerran hyvä Jumala ennen lahjoitti meille
iloa ja terveyttä ja elinvoimaa,
eikö hän vastakin ohjaisi meitä
voiman lähteelle?

Ehkä muisteleminen ottaa vielä tänään voimillesi,
mutta kiitollinen viivähtely menneessä
voi jo nyt huojentaa tuskan kestämistä.

Voimia Sinulle t. Grandmother

Vierailija

Toivotan minäkin Sinulle voimia suuressa surussasi! Kun nyt joudut paneutumaan hautajaisjärjestelyihin ja muihin käytännön välttämättömiin tehtäviin, niin ehkä niistä on apua. Lapsesi ja la lapsenlapsesi ovat myös tukenasi. Sinun pitää hoitaa itseäsi hyvin, sillä tulevaisuudessa olet entistäkin tärkeämpi isovanhemman ominaisuudessasi. Hyvä kun olet vielä nuori ja voit olla pienten ilona pitkään. - Itse samanikäisenä toivon, että terveyttä riittäisi, jotta ehtisin vielä nähdä omat lastenlapseni (jos niitä on tullakseen). Kun olen sinkku, en pysty täysin asettumaan Sinun asemaasi. Toivotan Sinulle kuitenkin kaikkea hyvää ja kaunista kesää. Toivottavasti saat jatkossakin apua omakotitalon askareihin, vaikka sitten pienellä maksulla, jos et itse jaksa kaikkea.

Vierailija

Otan osaa puolisosi menetyksestä.
Antaudu lohdutettavaksi surussasi, monesti on vaikea löytää oikeita sanoja.
Sanojen takaa on nähtävä sydämen mieli. Rakkaus jota osaksesi suodaan, tartu
pienimpäänkin rakkauden osoitukseen halukkaasti kuin vilvoittavaan aamukasteeseen.
Jaksamista Sinulle ja läheisillesi.

Vierailija

Mikään ei ole turhaa mistä jää muisto.

Otan osaa suruusi ,ja toivon voimia Sinulle ja läheisillesi.

Puhu vaan rohkeasti tapahtuneesta ja kirjoita edelleen, olemme kuuntelijoinasi.

t. Brinna

Vierailija

Nyt on päivä jo onneksi näin pitkällä, yksi päivä elämänketjussa ja vaikein tänään on edessä. Lastenlasten kohtaaminen . Kuinka pieni poika reagoi, poikani sanoi, että hän tulee etsimään ukkia ja jotenkin pitäisi hänet saada ymmärtämään ja minä olen edelleen niin itkuinen.
Kiitos teille kaikille eläessänne suuressa surussani mukana.

katrinka
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Rakas ystävä mummo61v

Minäkin tahdon ilmaista osanottoni suruusi.
Älä ota liikaa huolta lapsenlapsesta, kyllä hänen vanhempansakin hänelle selittävät jos et jaksa tai oikein pysty. Minulla ei ole kokemusta vastaavasta tilanteesta, mutta uskon, että sinulla voimia riittää vaikka nyt pelottaisi.
Jaksamista sinulle, kyllä kaikki järjestyy.

katinka.

Vierailija

Haluan myös ottaa osaa suruusi, hyvä mummo61 v.
Päivä kerrallaan eteenpäin, onhan sinulla läheisiä tukena. Lastenlapsille voi kertoa, että ukki on muuttanut pois luotanne taivaan kotiin. Suru on tietenkin lapsella, niinkuin aikuisellakin. Yritä sinäkin levätä ja anna itkun tulla, jos itkettää. Aina ei heti pysty edes itkemään. Lähiomaiseni kuoltua pystyin itse itkemään vasta nähtyäni lehdessä kuolinilmoituksen. Minulle se oli kuin lupa suremiseen, ja itkua riitti sitten kyllä kauan aikaa.

Vierailija

Mutta ehkä ei lasten nähden kannattaisi itkeä. Muistan miten ollessani kymmenvuotias, äidinäiti kuoli asuttuaan meillä vuoden päivät. Kaikkein pahimmalta siinä tilanteessa tuntui, kun näin äidin itkevän.

Vierailija

Suru on hyvä tunne ja kasvattaa yhtä lailla kuin ilokin. Joskus se saapuu vain kutsumattomana vieraana. Itku o, sisäistä `pyykinpesua`ja sen jälkeen sielu jaksaa jälleen iloita. Hyvää illanjatkoa surijoille..

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat