ET-lehden kuvausaiheet ovat olleet oikein mukavia.
Kiitän myös kaikkia kuvien lähettäjiä, sillä kuvat ovat mielenkiintoisia ja voin aivan kuvitella mielessäni miten nettiläiset katselevat ympärilleen ihan "uusin silmin" etsiessään kuvattavaa. Minun mielenkiintoni on ainakin herännyt uudella tavalla katselemaan luontoa ja miten yksi ainoa pieni ihme saattaa löytyä tutun polun varrelta tai vaikkapa omasta pihasta tai parvekkeelta.
Ehdottaisin seuraavaksi kuvausaiheeksi SAMMALEET.

Sivut

Kommentit (91)

No nyt sinä Hyvämieli ehdit ensin.Minäkin olen pohtinut jotain uutta ja erilaista kuvattavaa,mutta kuitenkin sellaista,joka on lähellä ja sellaista,minkä tietää olevan,mutta aina sitä ei huomaa,tai ei tule edes ajatelleeksi.
Tämä kuvaaminen on vienyt,ainakin minut ihan mennessään,minulla on aina kamera laukussa ja pihalla mukana.
Nämä nyky-aikaiset kamerat ovat lisäksi niin vaivattomia ja helppoja,eikä tule hutikuvia.Tai jos tulee,niin niistä pääsee helposti eroon.
Pitääpä heti huomenna mennä metsään,sieniä sieltä ei ainakaan löydy.Kaakkois-suomessa on ainakin ollut niin kuivaa,etten ole nähnyt minkäänlaisia sieniä,mutta jos sammal-reissussa onnistuisi paremmin.
Näitä "artoja" on tullut kuvattua useasti,niitä ainakin riittää.Mutta huomenna siis lähden sammal-jahtiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sammaleet ovat kuitenkin hyvin suppea aihe. Entä sellaiset ystävämme jotka eivät pääse metsään mutta haluaisivat osallistua. En kannata tuota ehdotettua aihetta. Laajempi aihe on paikallaan.

Lainaus:

Hyvä ehdotus Hyvämieleltä.Vähän uutta ja erilaista,niin pysyy mielenkiinto yllä.

Sammal ja voisihan siihen liittää luonnonvaraiset heinäkasvit. Niitä on ainakin jopa kerrostalon rapunpielessä.

Kyllähän tänne palstoja mahtuu.Sammal-aihe on ihan hyvä ehdotus.
Ne,keille se ei jostain syystä sovi,avaavat sitten toisenlaisen palstan.

Niin,onhan se sammal-aihe aika suppea alue,niinkuin eräs anonyymi tuossa aiemmin mainitsi,kaikki eivät pääse metsään,hän myös muistutti.
Toinen anonyymi kertoili,että sieni-aiheessakin oli mentävä metsään,jos niitä halusi löytää kuvattavaksi,saati sitten syötäväksi.
Kolmas anonyymi taas kirjoitti,että kyllä tänne palstoja mahtuu useammastakin aiheesta.

Mitä sitten sanoo ET? Lähdetäänkö sammalkuvaukseen vai ei?

No ,kävin minäkin etsimässä noita sammalia lähimetsästä,aika heikoin tuloksin.
Sain minä muutaman kuvan,mutta sammalien nimet ovat kyllä unohtuneet jo ajat sitten.

marjutti

Niin,onhan se sammal-aihe aika suppea alue,niinkuin eräs anonyymi tuossa aiemmin mainitsi,kaikki eivät pääse metsään,hän myös muistutti.
Toinen anonyymi kertoili,että sieni-aiheessakin oli mentävä metsään,jos niitä halusi löytää kuvattavaksi,saati sitten syötäväksi.
Kolmas anonyymi taas kirjoitti,että kyllä tänne palstoja mahtuu useammastakin aiheesta.

Mitä sitten sanoo ET? Lähdetäänkö sammalkuvaukseen vai ei?

Kyllä ainakin minusta aihe on tosi kielenkiintoinen ja hieno uusi kuvausaihe!
Mitä mieltä ET-lehti on?

Lainaus:

Lainaus:

Hyvä ehdotus Hyvämieleltä.Vähän uutta ja erilaista,niin pysyy mielenkiinto yllä.

Sammal ja voisihan siihen liittää luonnonvaraiset heinäkasvit. Niitä on ainakin jopa kerrostalon rapunpielessä.

Hyviä ehdotuksia molemmat. Rohken kuitenkin laittaa pari kuvaa, nämäkin ovat jotenkin sammaloituneet.

Lupiini, kesäisten maantiereunojen kuningatar--tänään.

Olisihan se mukavaa jos ET-lehti ottaisi kantaa tähän sammal kysymykseen. Minä ainakin lähtisin mielelläni mukaan.

Minä jättäisin nämä kuva-aiheiden valinnat kyllä ET-lehdelle.
Olen oikein tyytyväinen näihin nyt ja aijemminkin olleisiin kuvausaiheisiin.

Kotu

Minä jättäisin nämä kuva-aiheiden valinnat kyllä ET-lehdelle.
Olen oikein tyytyväinen näihin nyt ja aijemminkin olleisiin kuvausaiheisiin.

Hyvä Kotu, kyllähän sitä voi ehdottaa vaikka onkin tyytyväinen aiempiin aiheisiin.
Oikein mukavaa syksyä sinulle toivottaa
Syysleimu

Kotu

Minä jättäisin nämä kuva-aiheiden valinnat kyllä ET-lehdelle.
Olen oikein tyytyväinen näihin nyt ja aijemminkin olleisiin kuvausaiheisiin.

Et-lehti kyllä valitsee nuo haluamansa kuvauskilpailu aiheet ja
hyvä niin. Mutta tämähän on ihan eri juttu, kun itse aloitamme
kuvaosioita samoin kuin uusia keskustelujakin, onhan niitäkin
vaikka minkälaisia.

Kyllä se varmaan lehdellekin sopii, että lähettelette niitä sammalten
kuvia kenellä sellaisia on. Uusia "kuvakeskusteluja" voi kai avata
muitakin, jos siltä tuntuu. Eikös nämä kuvauskilpailujen ulkopuolellakin
olleet kuvalliset palstat ole olleet ihan mukavia :)

Minusta nämä kuvakeskustelut on kivoja ilman kilpailujakin. Nämähän hienosti innostavat kuvaamaan erilaisia kohteita. Annetaan Et-lehden valita omat kilpailuaiheensa, ja avataan me keskustelijat sitten muuten vain näitä muita kuvajuttuja.

Vierivä kivi ei sammaloidu, vierimätön sammaloituu senkin edestä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat