Seuraa 

Kommentit (19)

Kyllä näitä nettiEt-keskusteluja lukiessa tulee joskus sellanen epätodellinen tuntu,et oonko minä oikeasti olemassakaan kun en ymmärrä teksteistä välillä ns.
höykäsen pölähtävääkään!
Ihan vieraita sanoja, alkaa ahistaa ja tulee lähes paniikkihäiriö...
Sitten ymmärrän; vika onkin kirjoittajissa, jotka eivät osaa suomea,
ei minussa......
Menee taas "uffo-jutuksi"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun käytin liikaa alkoholia, oli rapulassa sellaisia tuntemuksia.
Loppuivat kun lopetin kokonaan alkoholin käytön.

Erään teorian mukaanhan elämmekin "Kopioplaneetalla", joten ei ihme jos olo välillä tuntuu
"epätodelliselta"....;)

Vakavasti puhuen :tavallisiin arkiaskareisiin keskittyminen ,luontoharrastus,liikunta ovat
monesti auttaneet palaamaan "normaaliin" olotilaan.
Visitor

Joskus on tullut kummallinen tunne peiliin katsoessa:kuka minä olen?
Tunne on ollut pelottava.
Olen ajatellut sen jotenkin liittyvän aivojen toimintaan.
En ole tuntemuksistani kellekään kertonut, ja niitä on tullut vain harvoin.

Tyttäreni kerran sanoi että hänellä on "epätodellinen olo"-- se johtui siitä että hän oli
joutunut valvomaan pitkään,
mikä sekin kyllä vaikuttanee aivojen toimintaan.

Itselläni on ollut ilmeisesti lapsesta saakka jonkinlainen "hahmotushäiriö",
mikä ei ole kuitenkaan arkielämää pahemmin
häirinnyt.
Sotken numeroita keskenään--esim 3 ja 8 näyttävät minusta samanlaisilta etc.
Jotkut asiat täytyy joskus suorastaan "vääntää rautalangasta" itselleen, ennenkuin ne oppii.
Mutta;oppiminen on jatkuva prosessi...tulee hyvä mieli kun oppii jotain uutta, vaikkapa vain uuden sanan. :)

Kiitos Usvalintunen kun toit tämän asian esiin!Luin äsken "Matka tänne jonnekin" väliotsikon alta;
sehän on se sama kokemus joka minulla on ollut peilin edessä!

"Sosiaalisesta naamiosta vieraantumisen tunne" on myös ajankohtaista minulle;
tahdon löytää aidon, varsinaisen minäni, joka pyrkii esiin!
Oli helpottavaa lukea, että muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia, jo satoja vuosia sitten!
En siis olekaan ainut!
"Outolintu"

Lainaus:

"dissosiaatiohäiriöi"

Löytyi googlettamalla !

Minulle ainakin oli tuo sana aivan outo.
Joten myös googletin ja selvisi mitä se tarkoittaa.

Ei ole siis tuollaisesta omakohtaisia kokemuksia !

En pysty sanomaan miten hyvin tuntemukseni depersonaalisatiohäiriöksi mielletään, mutta tuo itsensä ja maailman paljastuminen täydelliseksi mysteeriksi on minulle tuttua.

Keskustelen mielelläni omistani ja kuuntelen toisten tuntemuksia.

Voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen:

flavionety@gmail.com

Lainaus:
Anonyymi 13.10.2010 13:08
Kiitos Usvalintunen kun toit tämän asian esiin!Luin äsken "Matka tänne jonnekin" väliotsikon alta;
sehän on se sama kokemus joka minulla on ollut peilin edessä!

"Sosiaalisesta naamiosta vieraantumisen tunne" on myös ajankohtaista minulle;
tahdon löytää aidon, varsinaisen minäni, joka pyrkii esiin!
Oli helpottavaa lukea, että muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia, jo satoja vuosia sitten!
En siis olekaan ainut!
"Outolintu"


Et ole ainut kokemustesi kanssa "Outolintu". Vahinko, kun usvalintunen on poistanut
mielenkiintoiset kirjoituksensa.

Ajattelin että joku on keksinyt uuden hokeman kun lapsille opetetaan puhumista ja vaikeiden kirjaimien sanomista. Onhan se hienompaa hokea dereaalisaatio depersinaalisatio kuin että ärrän kierrän ympäri orren tai vesihiisi sihisi hississä.

Olin väärässä, tämä otsikko olikin ilmeisesti varattu paljon viisaammille kirjoituksille, sori vaan :)

Ajattelin että joku on keksinyt uuden hokeman kun lapsille opetetaan puhumista ja vaikeiden kirjaimien sanomista. Onhan se hienompaa hokea dereaalisaatio depersinaalisatio kuin että ärrän kierrän ympäri orren tai vesihiisi sihisi hississä.

Olin väärässä, tämä otsikko olikin ilmeisesti varattu paljon viisaammille kirjoituksille, sori vaan :)

Ihan minäkin mielenkiinnosta ryhdyin googlettamaan noita minulle
täysin outoja sanoja. Tällaista mm. löytyi:

Itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00359

Silloin tällöin esiintyvä depersonalisaatio ei välttämättä ole oire mistään psykiatrisesta tai somaattisesta sairaudesta. Niitä ilmenee sekä terveillä lapsilla että nuorilla aikuisilla.

Uskallanko nyt kertoa sen,että olen se usvalintu,joka poistui kuvioista jo muutama aika sitten.
Tapahtui niin paljon kaikenlaista,että en jaksanut enää olla yhteydessä oikein mihinkään tahoon,vaikeuksia,sairauksia.
Sitten oli jo salasana hävinnyt,enkä päässyt sisään ja saanut uutta salasanaa,joten jätin kaiken.
No,nyt olentässä ja olen edelleen kiinnostunut depersonalisaatio/derealisaatio tuntemuksista.Avoimena uskallan kirjoittaa.
Lapsesta asti tämä on ollut minulle "kauhujen kuningas",pelottava,vieras tunne.
Kysyin usein aikuisilta,mikä tämä on;"Onko tämä totta"?Olenko oikeasti olemassa.
Kukaan ei oikein käsittänyt mitä tarkoitin.
Se oli ja on eksistentiaalinen kauhu/olemassaolon yksinäisyys,mutta lapsihan ei sellaista voinut käsittää ja epäilen,ettei silloiset psykiatritkaan olisi tienneet mitä se on.
Olen oppinut tulemaan itseni kanssa. Hyväksynyt" olemattomuuden siskokseni."
Olen myös ymmärtänyt,ettei tällä välttämättä ole dissosiaation kanssa mitään tekemistä välttämättä.
Jos teitä kiinnostaa googlettakaa Martti Siivola/depersonaalisaatio..sieltä löytyy helpottavaa ja luovaa asiaa tästä ilmiöstä.Se ei ole sairaus,joillekin voi kokemus tulla vain kerran elämässä,eikä hän unohda sitä,mutta itse olen elänyt sen kanssa.Kirjoitan mielelläni asiasta,mutta en ole kiinnostunut vinoilemisesta,koska tämä ei ole mikään hupi.Huumorit ovat minulle vakavaa iloa.
Varjoni ja minä.
Tässä kuvassa olen yhdeksänvuotias ja koen juuri pahaa oloa,äiti otti kuvan,minä halusin kotiin-.Toivon,että tälle sivustolle tulevat vain todellisesti asiasta kiinnostuneet,eikä mitään peikkojuttuja.Lämpimin terkuin.ex-usvalintu nyk.Aprilrose

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat