Leskelle tukea

Vierailija

Tämä on aivan kamalaa. Mieheni kuoli pari kuukautta sitten, enkä millään jaksaisi enää olla yksin. Suru on kauhea ja tuntuu, ettei kukaan kuuntele minua.
Mistä saisin apua, kuuntelijan, jolla olisi samanlainen tilanne?

Kommentit (13)

Vierailija

Lainaus:

Tämä on aivan kamalaa. Mieheni kuoli pari kuukautta sitten, enkä millään jaksaisi enää olla yksin. Suru on kauhea ja tuntuu, ettei kukaan kuuntele minua.
Mistä saisin apua, kuuntelijan, jolla olisi samanlainen tilanne?

Jos seurakuntasi järjestää tapaamisia äskettäin läheisensä menettäneille,
uskon, että sellaisista tapaamisista saisit lohtua ja kuuntelijoita.

Onhan sinulla varmaan myös läheisiä ystäviä joiden kanssa voit puhua asiasta?
Voimia sinulle, aika kyllä auttaa, mutta kauan se vie. Eihän rakasta ihmistä
koskaan voi eikä tarvitsekaan unohtaa, mutta suru kyllä muuttaa muotoaan
ajan kanssa ja muuttuu enemmänkin mukavien yhdessä koettujen asioiden
muisteluksi.

Vierailija

Lainaus:

Tämä on aivan kamalaa. Mieheni kuoli pari kuukautta sitten, enkä millään jaksaisi enää olla yksin. Suru on kauhea ja tuntuu, ettei kukaan kuuntele minua.
Mistä saisin apua, kuuntelijan, jolla olisi samanlainen tilanne?

Kaltaisia surevia on paljon. Älä tee omasta surustasi ykkösasiaa. Mene vaikka seurakunnan järjestämään sururyhmään. Ota selvää, kuka tilaisuuksia järjestää ja milloin.

Vierailija

Tiedän tunteesi, koska mieheni kuoli neljä kuukautta sitten. Jokainen meistä on yksilö ja omalla yksityisellä tavallaan kokee surun ja epätoivon. Tukea olen saanut mm. täällä kirjoittamalla. Jos luet kirjoitusketjun "suru, kuinka tästä selviän" siellä on paljon eri muodoissa olevaa tukea ja lohduttavia sanoja. Lähde rohkeasti liikkeelle, erilaisia ryhmiä on paikkakunnallasi varmasti olemassa esim. liikunta, kansalaisopisto jne. Esim tänä aamuna olin aivan epätoivoinen, mutta olen lueskellut ja tehnyt kotihommia niin hieman on mielialani korjaantunut. En koskaan ole asunut yksin ja nyt näin on ja vielä omakotitalossa, jossa mieheni teki kaiken kiinteistöön liittyvän ja nyt minun on opeteltava tekemään ne itse. Olen aina ollut"paperin pyörittäjä", jolle kaikki käytännön asiat on aivan vierasta. Nyt elämä opettaa. Kyllä meitä kuunnellaan, mutta emme vain surussamme sitä huomaa. Olen huomannut, että elämä kantaa. Esim viime Lapin reissullani tapasin 44:n vuoden takaisen ystävättäreni, elämä oli vienyt meidät eri suuntaan, mutta nyt ystävyys jatkuu sitä kiinteämpänä tästä eteen päin. Hänetkin tapasin juuri silloin, kun olin aivan epätoivoissani. Minua lohduttaa kirjoittaa Sinulle, kun ymmärrän, että toisetkin kokevat samaa epätoivoa kuin itse koen. Mutta päätetään, me selviämme.

Vierailija

Lainaus:

Kaltaisia surevia on paljon. Älä tee omasta surustasi ykkösasiaa. Mene vaikka seurakunnan järjestämään sururyhmään. Ota selvää, kuka tilaisuuksia järjestää ja milloin.

Seurakunnan sururyhmästä varmaan löytäisit lohdutusta ja vertaistukea.
Ajattelen kuitenkin, että jokaiselle oma suru, kun miehen kuolemasta on
vain pari kuukautta aikaa, on ja saa olla ykkösasia.

Kuuntelehan tänään tämä kaunis lohdutuksen laulu,
tätä toivon elämääsi. Terveisin Karpalo

http://www.youtube.com/watch?v=wNPL4MkbOqw

Vierailija

Kohtalotoverit löisivät toisensa! Hienoa!
Minulla oli jo hetken aikaa kädet ristissä asian vuoksi. Olen varma että pystytte
auttamaan toisianna parhaalla mahdollisella tavalla. Jaksamista.
Joulu on tulossa. Tiedän kokemuksesta että ensimmäinen joulu rakkaan ihmisen
poismenon jälkeen on koskettava ja koettava. Jouluateria ja tyhjä paikka...
Rakkaat muistot kantaa! Aina.

t.metsänpoika

Vierailija

Lainaus:

Kohtalotoverit löysivät toisensa! Hienoa!
Minulla oli jo hetken aikaa kädet ristissä asian vuoksi. Olen varma että pystytte
auttamaan toisianne parhaalla mahdollisella tavalla. Jaksamista.
Joulu on tulossa. Tiedän kokemuksesta että ensimmäinen joulu rakkaan ihmisen
poismenon jälkeen on koskettava ja koettava. Jouluateria ja tyhjä paikka...
Rakkaat muistot kantaa! Aina.

t.metsänpoika

Kiitos metsänpoika hyvästä kirjoituksestasi.
Tulin tänne kirjoittaakseni samasta asiasta, mutta nythän
minun ei tarvitsekaan sanoa muuta kuin, että olen samaa mieltä :)

Vierailija

Missä Sinä olet? Sinusta ei ole kuulunut mitään kirjoituksesi jälkeen. Kerro, mitä Sinulle kuuluu, yritetään tukea toisiamme surussamme.

Vierailija

Puolisoni kuoli 9 vuotta sitten - tapasin tuttavarouvan, jolla oli avioeroprosessi käynnissä. Hän otti osaa suruuni seuraavasti:" sinä se pääset helpolla, kun miehesi kuoli, mutta minun lähti toisen mukaan ". Tuon loukkaavammin ei voi vast´ikään leskeytynyttä mielestäni loukata. Avioerossa on syyt niin syissä kuin sepissäkin! Omalla kohdallani avioliittomme oli harmooninen ja sen tähden yksin jääminen tuntui vaikeaakin vaikeammalta.

Vierailija

Kysyin kalliolta, selviydynkö tästä myrskystä? Ja kallio hymyili ja vastasi tulleensa jääkaudestakin vain sileämmäksi.___-SURURUNO: Sydämessä, jossa suru asuu, asuu myös rakkaus, toivo tulevaan, usko eiliseen, sydämessä, jossa suru asuu, asuu myös voima.____Kaikki alkaa pienestä, kasvaa ja tulee suureksi; vain suru, joka syntyy suurena pienenee ajan myötä._____Meidän piosmenneet Rakkaamme kasvavat edelleen sisälle meihin, tulevat osaksi meitä, antavat meille rakkautensa ja voimansa. Ja lopulta me kannamme heitä näkymättöminä sisimmässämme. ( Jörk Zink: Surussa on kantava voima ). 9 vuotta sitten olin Sinun tilanteessasi ja kirjoitin muutamia silloin saamiani ja lukemiani ajatelmia, jotka näin jälkikäteen ovat tuntuneet auttavan siitä mahdottomalta tuntuneesta elämänmuutoksesta yli. Kirjastosta hain kirjallisuutta, joka käsitteli surun eri tunnelatauksia, jotka velloivat pohjattomasta ikävästä raivostuttavaan vihaan. Kokemukseni mukaan eivätpä kanssaeläjät paljoa voi suruasiassa auttaa - SURU ja IKÄVÄ ovat niin henkilökohtaisia tunteita - ne vai on käytävä läpi, aika - niin mitä se on - on ainoa "lääke" suruun. terveisin : leskivaimo minäkin

Vierailija

Lainaus:

Puolisoni kuoli 9 vuotta sitten - tapasin tuttavarouvan, jolla oli avioeroprosessi käynnissä. Hän otti osaa suruuni seuraavasti:" sinä se pääset helpolla, kun miehesi kuoli, mutta minun lähti toisen mukaan ". Tuon loukkaavammin ei voi vast´ikään leskeytynyttä mielestäni loukata. Avioerossa on syyt niin syissä kuin sepissäkin! Omalla kohdallani avioliittomme oli harmooninen ja sen tähden yksin jääminen tuntui vaikeaakin vaikeammalta.

Olen kuullut useammankin ihmisen sanovan, että avioero on raskaampi kokemus kuin kuolema, varsinkin jos tulee hylätyksi. Kuoleman jälkeen on mahdollisuus vaalia kaunista muistoa. Avioeron kautta luopuminen aiheuttaa pysyvän haavan sieluun.

Vierailija

Eihän tuokaan paljon lohduta, jos toteaa avioeron läpikäyneelle, että syyt on sekä sysissä että sepissä. Rakkaastaan joutuu avioerossakin luopumaan ja surutyö vie pitkään.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat