Eläkeikää ei kaikki saavuta

Vierailija

Minua on tässä viime vuosina ihmetyttänyt se ,että hyvin monen ihmisen eläkeikä jää saavuttamatta tai jo heti kohta sairastuu. Onko ikä 60-70 jotenkin altiimpi puhkeaville sairauksille? Tunnen monia tuttavia ja naapureita joilla on aivoveren vuoto-tukos tai muu halvaantumiseen johtava sairaus,puhumattakaan sydänperäisistä sairauksista.
Ja tuntuu että kyseessä on paljon juuri itseänsä hyvin hoitavavia liikunnallisia ja terveellisesti eläneitä ihmisiä.
Juuri vasta naapurin rouva 68 sai aivoveritukoksen( en nyt muista oikeaa diaknoosia) .
Hän oli varmasti terveyden perikuva ja harrasti kohtuullisesti liikuntaa ja muitakin harrastuksia oli .Kerkesi olla 2 vuotta eläkkeellä eli omien sanojensa mukaan elämänsä parhainta aikaa . Miniäni isä kerkesi olla eläkkeellä 4 kk kun sai sydän infraktin.
Eilen veimme kukkia mieheni serkun omaisille ja hyville perheystäville. Serkku sairastui haimasyöpään ja menehtyi 3 viikon kuluessa ,sai vielä ennen kuolemaansa aivoinfraktin.Olisi päässyt eläkkeelle ensi kesänä ja odotti kovasti sitä, koska hänelläkin oli paljon harrastuksia jotka odottivat.
Tuntuu olo nyt ihan uskomattomalta ja saa sanoa niinkuin jossain nykylaulussa ,että se" pistää miettimään---"
Mitä te itse ajattelette syyksi ?Itse en keksi syytä ,mutta tuntuu että vaikka ihmisten ikä on jatkunut ,mutta liian paljon tapahtuu sairauksia tai kuolemia liian aikaisin.

Kommentit (2)

Vierailija

Tilastollisestikin on todettu, että vanhetessaan sairastumisen riski erilaisiin sairauksiin kasvaa. Minäkin tiedän miehen, joka oli harrastanut koko ikänsä liikuntaa, juoksi pitkiä lenkkejä ja talvet hiihteli. Kuitenkin sairastui sydäninfarktiin. Tosin selvisi siitä suht entiselleen hyvän fyysisen kuntonsa ansiosta. Ihmisen "koneisto" rapistuu vuosien varrella, kuten vanhalle autollekin käy, tulee monenlaista vikaa. Näin se vaan on, elämä on.

Vierailija

Olen suunnitellut, että jos minulla jokin paha sairaus todetaan, niin pyrin ainakin viimeiseen asti taistelemaan sitä vastaan. Koetan olla ajattelematta sitä sairautta ja touhuan niin kovasti kuin jaksan, sellaisten asioitten parissa jotka koen tärkeiksi. Ehkä sitten terveet solut jaksaisivat pitää pintansa ja saisivat sairaat solut nujerrettua. Harrastaisin liikuntaa, hoitaisin lasteni asioita, tekisin vapaaehtoistyötä. Menisin myös ihmeparantajien käsittelyyn ja rukous-iltoihin.
Mutta sitä en tietysti voi etukäteen tietää, miten tosipaikan tullen suhtautuisin. Toivottavasti en jäisi vain masentuneena potemaan.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat