Muistatko essut?

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Teemme ET-lehteen juttua esiliinoista ja pyytäisimme lukijoiltamme tarinoita:

Millaisia muistoja sinulla on äitisi/mummusi/sukulaistätisi/anoppisi essusta? Milloin essu oli käytössä (koko päivän päällä, leipoessa, siivotessa...) ja millainen se oli? Miksi essu on jäänyt mieleen? Käytätkö itse kenties essua, joka on kulkenut suvussa äidiltä tyttärelle?

Essumuisto voi liittyä ihan mihin tahansa ja tarinasi olla lyhyt tai pitkä.
Kirjoita tähän ketjuun tai lähetä sähköposti et-toimitus@sanomamagazines.fi, otsikoksi "Essumuisto".

Terveisin
Sari Alho
NettiET:n verkkotoimittaja

Kommentit (10)

Vierailija

Minä muistan hyvin essut. Aloitin koulun 50-luvun alkupuolella ja silloin piti aina laittaa essu päälle, kun lähti kouluun ja hiukset piti olla kireällä ponnarilla tai rusetti päälaella. Essut eivät olleet mitään puoliessuja, vaan ne pujotettiin leningin päälle. Muistan, että essussani oli sellaiset rypytet siivekkeet mitä kautta kädet pujotettiin ja takaosassa napitus. Pidin essuja ainakin neljännelle luokalle asti, kuten useimmat muutkin tytöt luokallani. Nykyisin ei juuri essuja näe, enkä minäkään enää osaa essua käyttää edes keittiöpuuhissa. Niin ne ajat muuttuvat.

XBrinna
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Muistan essut ja olen niitä paljon käyttäytkin. Äidilläni oli aina essu päällä, lähes kaikissa kuvissa se on hänellä. Niitähän oli tietysti useampia. Oli navettaessu ja se mitä tuvassa käytettiin, taispa hän laittaa puhtaan essun jos joutui jonkinlaiselle asialle lähtemään. Yhtään ei ole varmaan perinnöksi jäänyt, niistähän tehtiin lopuksi matonkuteita. Essu oli tärkeä koska se suojeli ehkä sitä ainutta leninkiä,siihen pyyhittiin lapsen kyyneleet ja hätätilassa niistettiin nenä. Essun saattoi huuhtasta puhtaaksi saunareissulla ja taas se oli puhdas.
Minulla valokuva jossa olen hyvin pienenä siskojen kanssa ja kaikilla tietysti essut.Kouluun lähdettiin essu päällä ja rusetti päässä.
Myöhemmin kävin ns. kansanopistoa jossa myös käytettiin paljon essua, ja taisimmepa itse ommella ne. Sairaalassa olin sairaala-apulaisena ja meillä oli hohtavan valkoiset essut, tästäkin on kuvia.

Essu on aina kulkenut mukanani, käytetty enemmän tai vähemmän näin vuosien kuluessa. Olen myös ommellut paljon tarvitseville. Tänä syksynä olen tehnyt monta pikkutyttöjen essua, ja niistä tulikin nättejä kuin karamellit. Ne menivät meidän käsityöyhdistyksen kauppaan, koska mummut niitä kyselivät. Lastenlapset tarvitsevat essun kun tulevat mummulaan leipomaan.

Vierailija

Sinulla Brinna on hieno ja omakohtainen muistelu essuista,
eikä pelkästään muistelu vaan ihan nykyaikaakin, kun osaat
ommella kauniita essuja. Pikkutytöthän usein ovat innokkaita
leipureita ja pikkuessuja kyllä tarvitaan vieläkin :)

Vierailija

Siskoni teki koulun käsitöissä valkean
esiliinan jonka rinnuksessa oli kaunis "revinnäiskoristus"
Minä , häntä 10 v nuorempana tein värikkään essun koulun kotitaloustunteja varten.
Opettaja sanoi että valkea on arka väri, ei sovi kuin juhlaessuun ja tarjoiltaessa.
No, en minäkään olisi varmaan käsiäni valkeaan essuun pyyhkinyt, kuten tapani oli....;D

Vierailija
Sari Alho

Teemme ET-lehteen juttua esiliinoista ja pyytäisimme lukijoiltamme tarinoita:

Millaisia muistoja sinulla on äitisi/mummusi/sukulaistätisi/anoppisi essusta? Milloin essu oli käytössä (koko päivän päällä, leipoessa, siivotessa...) ja millainen se oli? Miksi essu on jäänyt mieleen? Käytätkö itse kenties essua, joka on kulkenut suvussa äidiltä tyttärelle?

Essumuisto voi liittyä ihan mihin tahansa ja tarinasi olla lyhyt tai pitkä.
Kirjoita tähän ketjuun tai lähetä sähköposti et-toimitus@sanomamagazines.fi, otsikoksi "Essumuisto".

Terveisin
Sari Alho
NettiET:n verkkotoimittaja


Kylläpä sitä miehi essut muistan. Äit pit aikonaa meleko paljonnii essuja ja taispa olla er essu er tilanteisii ihan niinko tuola joku muukii mainihti. Ol navetta essuu ja kaupale lähtiisä er essu. Ja yleesä ne ol "täyskorkeita" ja melekolaila ympärisuojoovii. Viimesinä aikoinaa en muista äitmuorin enee essuja käyttänee jatkuvasti ainakaa. Ex -anopillai tais essu olla useinnii käytössä. Ja mie ite opin jonnii verra essuu käyttämää ko opiskelin leipuriks ja nyttemminnii jos rupeen leipomaa ni ensmäisiin työvaiheisiin kuuluu essun laitto. Miula on semmonen etupuolen meleko hyvin suojoova malli. Ei mikää pelekkä vyötärömalli niinko leipomoissa käytettii.

T:suapisti

Vierailija

Essu oli varmaankin äidin tärkein vaate.
Arkisin puettin koko-essu ja pyhinä vain puoli-essu, kuitenkin vain kotioloissa. Arki-essu oli kaupasta ostettu, yleensä ruudullisesta kankaasta ja peitti hyvin leningin likaantumiselta. Taisi olla meidän lasten vakio lahja äidille, esiliina.
Sunnuntaisin äidin tehdessä ruokaa hän sitoi puoli-essun eteen ja kyllä se meistä näytti aina hieman fiinimmältä kuin se arki-essu.
Puoli-essut äiti ompeli itse kaupasta löytyneistä jäännöspaloista. Essuissa piti olla taskut, arki-essussa kaksitaskua ja pyhä-esussa vain yksi pienempi.
Mietinkin tässä, että miksi meillä tytöillä ei ollut essuja, mutta kuljimme aina pitkissähousuissa ja ilmeisesti essu ei sopinut pitkiksien kanssa pidettäväksi.
Koulun kotitaloustunneilla oli pakollinen käsityö, valkoinen esiliina joka ommeltiin kokonaan käsin. siinä sitä hikisin sormin kaikki veivasivat neulaa ja lankaa kankaan läpi yrittäen tehdä hienon hienoa ommelta. Voi niitä raukkoja jotka joutuivat purkamaan tekeleensä ja aloittamaan alusta. Kevätjuhlassa esiliinat olivat näytillä pestyinä ja silitettyinä.
Olisihan se mukavaa jos olisi ollut ymmärrystä säilyttää se oma tekemä vaikka muistona.
terveisin Hyvämieli

Vierailija

YKSI PIENI ESILIINA
on vielä tallella. Ädin ompelema kauniilla kukkanauhalla koristettu. Äidit olivat taitavia, oli tehtävä itse, ei niitä kaupoissa myyty.
Alakoulun opettaja oli kerran sanonut äidilleni. Odotin joka aamu, että minkälainen nätti esiliina sillä Maija-Leenalla on nyt päällä. Muistan kirjan kuvan Kyösti Kalliosta, jossa hän istuu pojan tytär Tellervo sylissään. Tellervolla oli kaunis rstipistoin kirjailtu ruutuesiliina. Sitäpä äitini naapurin äidin kanssa tutkimaan. Niinhän me saimme Pirkko-ystäväni kanssa samanlaiset esiliinat.
Sitä en osaa sanoa, selvisikö malli ihan siitä kuvasta, vai mitkä olivat keinot. Rakkaudella ja kaipauksella muistan äitiemme taitavuutta ja ahkeruutta. Se alakoulun opettajan tiedostamaton kiitos oli varmaan arvaamattoman iso asia
äidilleni, koska se on jäänyt minunkin mieleeni.

Vierailija

Muisto sinisen essun käytöstä liittyy mukavan, edesmenneen anoppini tupatöihin. Hän piti jatkuvasti essua ja niitä oli liinavaatekaapin hyllyllä iso pino, monenvärisiä. Itse anoppini luona kyläillessä sain lainata essua tupatöihin osallistuessani. Näihin töihin kuului kaikenlainen ruuanteko, leipominen ja tuvan lämmittäminen sekä siivous. Kun anoppini kuoli, hänen tyttärensä antoivat minulle muistoksi tuon nimenomaisen sinisen essun ja se on nyt koristeena keittiöni naulakossa. Se pysyy hyvässä kunnossa ollessaan vain näytillä. Essu on hyvää puuvillaa ja se on sinistä ruutua, ja essun reunoihin on ommeltu tummansinistä kanttinauhaa. Essussa on kaksi isoa taskua sekä niskanauhat. Kun katselen essua, tulee muistot mieleen. Ne ovat niin lämmittäviä, että essun onkin hyvä olla jatkuvasti silmieni alla. Essulle tuli annettua joskus aikanaan nimikin; sininen-Hilda. Sillä nimellä osasin aina pyytää anopilta sen päälleni. Hänellä oli muita sinisiä essuja vain toinen, joka oli haaleampi ja vähän jo risa. Muiston kertoi Nuppu

Vierailija

Hei.
Essut, nuo vanhat ja uudet niin iloiset asusteet! Tarinoita kantaa mukanaan myös asuste-essut, joita lempparit tekevät. Valmistamme siis kierrätyskankaista essuja. Vanhat mummolan verhot ja lakanapitsit saavat uuden tärkeän tehtävän esiliinoissa. Tutustua malleihin voit osoitteessa www.lempparit.fi lisätietoja Hanna Rannanperä puh 050 5233392

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat