Miksi vietät joulua?

Vierailija

Toiset viettävät joulua kristillisenä juhlana.

Monet ateistitkin viettävät, omanlaistaan, joulua.
Monille joulunvietto on vain perinne, yleinen "tapa".

Kaupallinen joulu lienee yleisin nykyään sekularisoituneessa eli maallistuneessa yhteiskunnassa.
Niin, miksi sinä vietätkään joulua ? ;D

Sivut

Kommentit (18)

valmatar
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Vietämme joulua Kristuksen syntypäivänä, niin kuin meille on lapsena opetettu.
Aikuisena olen itse saanut päättää, kuinka toimin.
Toki annamme pieniä lahjoja läheisillemme. Mutta se ei ole pääasia.
Käymme Jumalanpalveluksessa, viemme edesmenneiden haudoille kynttilät.
Rauhallisesti vietämme Kristikunnan suurinta juhlaa.

Vierailija

Aina ei voi itae päättää joulunvietostakaan!
Haluaisin viettää joulua Vapahtajan syntymäjuhlana. Kirkossakäyntiä, rauhaa, hiljaisuutta ja perhekeskeistä yhdessäoloa. Vaan eihän se onnistu kaikilta osin, kun lähi-omaiset ei paljolti perusta elämänkatsomustaan iankaikkisuuden näkökulmasta.
Olen yrittänyt viestittää, jotta joulun lapsi on tärkein.
Jos jouluna jotain täytyy antaa lahjoja, niin lapsille vain. Enempi voi pitkin vuotta niitä lahjojaan ripotella.
Onhan joulun odotuskin mukavaa aikaa. jouluvalot, kynttilät, piparkakkutalo yms. leipomiset, ruoat.

Ainakin se hyvä puoli oman porukan joulussa, jotta siihen ei viinan juonti sisälly.
Paljon taas on lapsia joiden vanhempien alkoholin käyttö vie jouluilon tykkänään.

Vierailija

Vietän joulua koska on niin ollut tapana tehdä joulukuussa, sen kummemmin sitä miettimättä :D
Juhannusta on myös tapana viettää..

Vuoden loppu:joulu, ja
vuoden keskikohta:juhannus?

Vierailija

Lainaus:

Vietän joulua koska on niin ollut tapana tehdä joulukuussa, sen kummemmin sitä miettimättä :D
Juhannusta on myös tapana viettää..

Vuoden loppu:joulu, ja
vuoden keskikohta:juhannus?

Juuri noin!

Vierailija

Joulu, uusivuosi, vappu, pääsiäinen, isän/äidinpäivän tavaratalojen kliimasjuhlat, kaikki samáa pakkopullaa ja ostohysteriaa. Joulupukki ja Jeesus yhtä uskottavia satuhahmoja. Tässä voittaa vain kauppias.

Vierailija

Kuinka paljon jouluun liittyviä keskusteluja täällä onkaan
- Miksi vietät joulua?
- Joululahjaksi huu-haata?
- Joulunalusaika
- Ahdistaako joulu?
- Pitäisikö uskoa joulupukkiin
- Erikoisin tapasi jouluna
- Vieläkö pikkujoulut jaksavat kiinnostaa?
- Joulumuistot
- Joulua odotellessa

ja joku joulun odotus tai adventtiajan keskustelu taisi olla jo lokakuussa.

Parasta lähteä joululomalle koko palstoilta, tämähän alkaa kohta ahistaa...

Hyvämieli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lainaus:

Joulu, uusivuosi, vappu, pääsiäinen, isän/äidinpäivän tavaratalojen kliimasjuhlat, kaikki samáa pakkopullaa ja ostohysteriaa. Joulupukki ja Jeesus yhtä uskottavia satuhahmoja. Tässä voittaa vain kauppias.

Tosiaan täällä on monelaisia jouluaiheisia ketjujen aloituksia ja aina löytyy puolesta ja vastaan kirjoituksia.
Ylläolevaa anonyymin kirjoitusta lainasin siksi, koska haluaisin kysyä häneltä, että olisiko sinusta parempi, ettei olisi muuta kuin samaa arkea vuodet läpeensä ja mitä tarkoitat tuolla "pakkopullalla"?
Eihän noihin kaupan hulinoihin tarvitse osallistua tai mennä mukaan ja mielestäni ihmisen on käytettävä omaa harkintakykyään tuossa mainitsemassasi "ostoshysteriässä" jos siihen osallistuu. Rittää kun ostaa ruokaa tavalliseen tapaan ja elelee vaikka normaalia arkea olipa sitten joulu tai juhannus. En syyllistä ketään juhlapyhien viettotavoista, sillä olen vapaa viettämään juhlapyhät omalla tyylilläni ja en pahastu jos joku ei tykkää tyylistäni.
Joulun odottaja

Vierailija

Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Vaikka eihän näillä palstoilla tosiaan tarvitse olla. Palataan asiaan tammikuussa.

Vierailija
Hyvämieli


Joulu, uusivuosi, vappu, pääsiäinen, isän/äidinpäivän tavaratalojen kliimasjuhlat, kaikki samáa pakkopullaa ja ostohysteriaa. Joulupukki ja Jeesus yhtä uskottavia satuhahmoja. Tässä voittaa vain kauppias.

Tosiaan täällä on monelaisia jouluaiheisia ketjujen aloituksia ja aina löytyy puolesta ja vastaan kirjoituksia.
Ylläolevaa anonyymin kirjoitusta lainasin siksi, koska haluaisin kysyä häneltä, että olisiko sinusta parempi, ettei olisi muuta kuin samaa arkea vuodet läpeensä ja mitä tarkoitat tuolla "pakkopullalla"?
Eihän noihin kaupan hulinoihin tarvitse osallistua tai mennä mukaan ja mielestäni ihmisen on käytettävä omaa harkintakykyään tuossa mainitsemassasi "ostoshysteriässä" jos siihen osallistuu. Rittää kun ostaa ruokaa tavalliseen tapaan ja elelee vaikka normaalia arkea olipa sitten joulu tai juhannus. En syyllistä ketään juhlapyhien viettotavoista, sillä olen vapaa viettämään juhlapyhät omalla tyylilläni ja en pahastu jos joku ei tykkää tyylistäni.
Joulun odottaja


Minulle taitaa tämä adventtiaika olla parasta joulussa. Odotan hartaasti, että saan lapset meille tapaninpäivään asti - pakostakin viipyvät pari yötä, kun ei bussit kulje, eikä autoa ole kellään. Nyt adventtina käyn ahkeraan kuuntelemassa joululauluja kirkoissa ja joulujuhlissa, siellä tunnelmoin ja muistelen oman lapsuuden jouluja, ja omien lasten kuusijuhlia. Aatto kuluu hyvin nopeasti kun on hautausmaalla käynnit, joulurauhan kuuntelut ja aterian valmistamiset/syönnit. Kun oikein vimmatusti on siivonnut viime tipassa, koittaa sitten aattoiltana ihana rauha uupuneelle emännälle. Stressaavaakin, mutta en minä silti joulua viettämättä jättäisi. Jos ei muuten, niin nuorison takia. - Meidän seurakunta järjestää sinkuille leirin joulunpyhiksi, siellä on kaikenlaista perinteistä jouluohjelmaa. Mielestäni hyvin tehty, onhan kaupungissamme erittäin paljon sinkkuhuusholleja.

Vierailija

Vietän Joulua,koska näkyy olevan allakassa sen niminen juhla.Muuten sivuuttasin totaalisesti koko touhun.
Minulle sen "sanoman" merkitys on hävinnyt aivan täysin.Olen pakana sanan varsinaisessa merkityksessä.
En ole saanut apua,kun olen aikoinaan pyytänyt,enkä mitään voimaa täällä myrskyjen keskellä.Kyllä se ihan itsestä on voima ammennettava.Pahaa on tapahtunut ja anteeksi anto on ihan omasssa sydämessä,jos sitä tarvitaan.
En jaksa loputtomsati luulla,että on "joku" korkeampi voima.En ole ainkaan tuntenut ,enkä nähnyt mitään.

Vierailija

Rakas joulunodottaja,
Kiitos vastauksestasi. Kirjoituksesta´ni kyllä voi saada sen kuvan, että tempaudun mukaan massahysteriaan. Ehkä joskus on näin käynytkin. Tämän joulun, kuten monet ´muutkin olen suuressa sairaalassa töissä, jossa todellakin tunnen olevani omalla paikallani. Siellä jos jossain on aistittavissa joulun alunperinen tarkoitus rauhoittumisesta ja ajan antamisesta läheisille. Suosittelen vierailua hautuumaan ohelle, sairaalassa olevat sentäs ovat vielä elossa.
Hauskaa joulua vaan kaikille palstan lukijoille ja kommentaattoreille. Kukin omalla tavallaan.

Vierailija

En vietä laisinkaan joulua.
Miksikö?
No: ei oo pakko viettää joulua, jos ei taho!
;D :D

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat