Toteutuivatko toiveet, pitivätkö päätökset?

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Noin vuosi sitten jossain keskustelussa kyseltiin uudenvuoden lupauksista. En löytänyt sitä keskustelua, mutta aloitan tämän uuden.
Muistaakseni siinä itse kerroin, että en anna lupauksia, mutta yritän ainakin opetella suvaitsevammaksi toisia ihmisiä kohtaan.
Mutta olenko edes yrittänyt? En ainakaan tarpeeksi. Pitänee yrittää uudestaan.
Miten teidän toisten on käynyt? Oliko toiveita mitkä toteutuivat? Teittekö päätöksiä, annoitteko lupauksia ja miten onnistuitte. Miten ensi vuonna?

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Lupauksia en muista antaneeni, mutta toiveita oli montakin. Yksi niistä oli, että pystyisin lopettamaan tupakoinnin. Nyt voin olla iloinen siitä, että onnistuin. Keväästä asti olen ollut ilman tupakkaa, ja niin on ystänänikin, joka lopetti samaan aikaan. Hyvää terveyttä toivoin ja rauhaa maan päälle. Terveenä olen itse ollut. Rauha maan päälle taitaa olla liikaa toivottu!

Tuo suvaitsevaisuus, se onkin vaikea opittava. Hyvä asia on se, että voi ainakin yrittää.

Tänään vietetään meidän perheessä raitista ja tupakoimatonta jouluaattoa.

Joulurauhaa kaikille!

Vierailija

Olen huomannut että ymmärrykseni ravinnon merkityksestä omaan hyvinvointiini
on kasvanut.
Ruokavalion muutoksien avulla olen voinut vähentää elimistöni "kemikaalikuormitusta."

Kipulääkitykseni tarve on vähentynyt puoleen.
Ajatuskin juoksee kirkkaammin.ainakin omasta mielestäni, ;)

Kirkkaammin ajatuksin tulevaisuuskin näyttää mukavammalta,
ja äksyilen vähemmän ympäristölleni.

Ihan mukava vuosi, kaikkea Hyvää Teille Jotka tämän lukevat ;D

"Kroonikko"

Vierailija

Joskus toiveet toteutuvat...ja on niin satumaista. Toivoin vanhan ajan lämmintä kesää, toivoin vanhan ajan kunnon talvea, taitaa olla jo toinen sellainen peräkkäin.

Vierailija

Lainaus:

Olen huomannut että ymmärrykseni ravinnon merkityksestä omaan hyvinvointiini
on kasvanut.
Ruokavalion muutoksien avulla olen voinut vähentää elimistöni "kemikaalikuormitusta."

Kipulääkitykseni tarve on vähentynyt puoleen.
Ajatuskin juoksee kirkkaammin.ainakin omasta mielestäni, ;)

Kirkkaammin ajatuksin tulevaisuuskin näyttää mukavammalta,
ja äksyilen vähemmän ympäristölleni.

Ihan mukava vuosi, kaikkea Hyvää Teille Jotka tämän lukevat ;D

"Kroonikko"

Hyvä! Jospa minustakin tulisi vähemmin äksyilevä noilla konsteilla. Olen myös päättänyt, että alan laskea ainakin kymmeneen, jos koen jonkun sanomiset ärsyttäviksi. Sitten mietin, että oliko sanominen ehkä aiheellinen ja voisinko itse korjata tapojani sen sijaan, että suutun.

Vierailija

Olen "huumori" mielellä aina sanonut uudenvuoden lupauksen:että en polta!Siksi ,että sen pystyn pitämään,kun en yleensä polta.Että niin vaikeata on lupausten pitäminen yleensä.Vanhana viisastuneena,en siksi voi lupauksia tehdä ja pitää.Laihduttaminen ym..niin tavallisia ja repsahtamiseen tuomittuja .

Tuo SUVAITSEVAISUUS olisi kyllä sellainen ,jota voisi yrittää pitää.Samoin nyt ajattelin päässäni saada sellaisen rattaan pyörimään,että positiivinen ajattelu saisi vallan.Asialla kun asialla on aina kaksi puolta ja että se negatiisisuus jäisi taka alalle.Jos aloittas tästä.

Samoin voisin luvata itselleni,että lahtisin enemmän ihmisten ilmoille täältä kotoa kököttämästä.Moni on kuollut kotiin.

Erityisesti tuo viimeinen lause kolahti. Pois kotoa kököttämästä, sen on nyt pakko onnistua minullekin. Pienestä eläkkeestäni aijon myös yrittää säästää sen verran, että voisin tehdä pienen ulkomaan matkan vaikka syksyllä, jos vielä olen tällaisessakin kunnossa.

Vierailija

Tänä vuonna pääsin jonkunlaiseen alkuun ruokaremontissa. Tulevana vuonna otan sen tosissani ja siihen liittyy myös aiheellinen muutaman kilon painon pudotus.

Vierailija

Lainaus:

Olen "huumori" mielellä aina sanonut uudenvuoden lupauksen:että en polta!Siksi ,että sen pystyn pitämään,kun en yleensä polta.Että niin vaikeata on lupausten pitäminen yleensä.Vanhana viisastuneena,en siksi voi lupauksia tehdä ja pitää.Laihduttaminen ym..niin tavallisia ja repsahtamiseen tuomittuja .

Tuo SUVAITSEVAISUUS olisi kyllä sellainen ,jota voisi yrittää pitää.Samoin nyt ajattelin päässäni saada sellaisen rattaan pyörimään,että positiivinen ajattelu saisi vallan.Asialla kun asialla on aina kaksi puolta ja että se negatiisisuus jäisi taka alalle.Jos aloittas tästä.

Samoin voisin luvata itselleni,että lahtisin enemmän ihmisten ilmoille täältä kotoa kököttämästä.Moni on kuollut kotiin.

Parempi kait kuolla kotiin kuin lumihankeen, jos sattuis kuolo kohdalle.

Vierailija

Minä ainakin mieluummin kuolen hankeen, kuin kotiin, josta minut löydettäisiin parin kuukauden päästä hajun perusteella.

Vierailija

Lainaus:

Minä ainakin mieluummin kuolen hankeen, kuin kotiin, josta minut löydettäisiin parin kuukauden päästä hajun perusteella.

En aijo minäkään jäädä kuolemaa neljän seinän sisälle odottamaan ensi vuonnakaan.
Tmän vuoden tärkein toteutunut toive oli , kun sain vihdoin talouteni tasapainoon. Ei mitään velkaa enää minnekään taholle, ainakaan rahallista. Uudenvuoden lupauksia en ole koskaan antanut, mutta päämääränä on terveellisempi elämä, mm. liikunnan lisääminen.

Vierailija

Onnea talouden kuntoon saattamisesta!!Myös itse voisinkin tuon laittaa "toivomus" listalle ensi vuodeksi.
Ei mitään osamaksulla eikä luottokortilla.Mitenkähän onnistuisin?Siinä olisi päämäärää tuon iänikuisen laihdutus päätöksen kanssa.Siksi toiseksi itsekurista olisi apua moneen muuhunkin.Viime vuoden alussa tosin tein"osto selibaatin",no eihän se onnistunut..nyyyh..

katrinka
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Joku tuolla aikaisemmin mainitsi, että ajatteli saavansa päässään pyörimään sellaisen rattaan, että positiivinen ajattelu saisi vallan. Mielestäni se kulkee käsi kädessä suvaitsevaisuuden kanssa, samoin kuin se, että arvostelua saadessaan miettii ensin, ennen kuin suuttuu, oliko arvosteluun ehkä syytäkin.

Kun ajattelen päättymässä olevaa vuotta, huomaan, että paljon hyvää siinä oli. Oma terveys on pysynyt kohtalaisen hyvänä, samoin omaisteni, ei ainakaan huonompaan suuntaan olla menty. Olen saanut ainakin yhden luotettava uuden ystävän. Olen "tutustunut" mukaviin ihmisiin täällä keskusteluissa kuin myös muissa harrastuksissa. Olen puheväleissä kaikkien ihmisten kanssa
Kesä oli lämmin, sain nauttia mökkielämästä kaikkine puutarhapuuhineen.

Pitäisiköhän laittaa tulevan vuoden kalenteriin muistutuksia noista tavoittelemisen arvoisista asioista?

Tämä kukkanen on teille, jotka olette tänne kirjoitelleet, kiitoksena.
Onnea kaikille hyvissä yrityksissään!

Vierailija

Onnea yrityksiin ja voimia erityisesti teille, jotka haluatte raitistua tai lopettaa tupakan polton. Itse onnistuin, pidän peukkuja teille!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat