Aikuisten lasten ongelmat

Vierailija

Hei!

Kuinka selviät henkisesti,kun aikuisilla lapsilla ja heidän perheillään on erilaisia elämän mukana tuomia vaikeuksia?

Pystytkö vain elämään omaa elämääsi, vai vatvotko mielessäsi heidän ongelmiaan?

Itselle tämä on erittäin vaikeaa, tulee tuumattua asioita yökaudet ja vuodatettua useampikin kyynel. Välillä pelkään oman teveyteni romahtavan niitä tuumatessa.

Ne vain surettaa ja vaikka kuin yrittää järkeillä niin aina huomaa ajatusten kiertävän niissä asioissa. Onko kenellä neuvoja ja kokemusta tällaisesta?

Kommentit (2)

Vierailija

Kyllähän sitä väkisinkin lapsiaan ajattelee ja heistä huolta kantaa. Itse pyrin aina välillä ihan tietoisesti ravistelemaan itseäni irti ja ajattelemaan, että en murehtimisellani saa aikaiseksi mitään hyvää. Sen pahan vain, että oma mieli menee matalalle ja yöuni kärsii.

Yritän keskittyä siihen, mitä voin tehdä enkä vain suremiseen. Ja minulle se tekeminen on se, että kannan huoleni Isä- Jumalan tiettäväksi. Se auttaa! Jotenkin tunnen tehneeni jotain todellista. Murhemieli jää sillä kertaa kun tiedän jättäneeni huolet isompiin ja pystyvämpiin käsiin!

Arkijärkisesti ajattelen niin, että aikuisilla ihmisillä - lapsillanikin – on itsellään valta ja vastuu omasta elämästään. He vastaavat valinnoistaan ja toivon mukaan oppivat virheistään. Juttelen mielelläni, jos he haluavat ja annan neuvojakin.

Joskus myös paneudun muistelemaan itseäni samanikäisenä. Silloin aina yllätän itseni siitä huomiosta, että muistan olleeni pärjäävä aikuinen ja aikuisempi, kuin minä omaani pidän nyt kun hän on samanikäinen!

Vierailija

Lainaus:

Kyllähän sitä väkisinkin lapsiaan ajattelee ja heistä huolta kantaa. Itse pyrin aina välillä ihan tietoisesti ravistelemaan itseäni irti ja ajattelemaan, että en murehtimisellani saa aikaiseksi mitään hyvää. Sen pahan vain, että oma mieli menee matalalle ja yöuni kärsii.

Yritän keskittyä siihen, mitä voin tehdä enkä vain suremiseen. Ja minulle se tekeminen on se, että kannan huoleni Isä- Jumalan tiettäväksi. Se auttaa! Jotenkin tunnen tehneeni jotain todellista. Murhemieli jää sillä kertaa kun tiedän jättäneeni huolet isompiin ja pystyvämpiin käsiin!

Arkijärkisesti ajattelen niin, että aikuisilla ihmisillä - lapsillanikin – on itsellään valta ja vastuu omasta elämästään. He vastaavat valinnoistaan ja toivon mukaan oppivat virheistään. Juttelen mielelläni, jos he haluavat ja annan neuvojakin.

Joskus myös paneudun muistelemaan itseäni samanikäisenä. Silloin aina yllätän itseni siitä huomiosta, että muistan olleeni pärjäävä aikuinen ja aikuisempi, kuin minä omaani pidän nyt kun hän on samanikäinen!


Voi sentään, monesti kauhistelen muistellessani omia toilauksiani ja erehdyksiäni nuorena. Oli syömishäiriötä, sinisilmäisyyttä, seikkailunhalua ja muuta. Monesti vain hyvä tuuri pelasti, vai oliko korkeampi varjelus - joka tapauksessa lähetän kiitoksen yläkertaan että sain sentään elää mummuikään asti. - Kun omien lasten asiat huolettaa, pyrin antamaan neuvojani mahdollisimman hienotunteisesti. Olen kanaemotyyppi, siis en voi olla neuvomatta ja huolehtimatta. Kun oikein huolettaa, menen kirkkoon ja rukoilen jälkikasvun puolesta, samaan tapaan kuin siteeraamani kirjoittaja aiemmin. Äidin osa on meillä loppuun saakka, ei siitä mihinkään pääse. Muuan toinen äiti-ihminen murehti, mitenkähän pojan Rovaniemen-matka sujuisi. Poika oli kuuskymppinen, äiti kahdeksankymppinen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat