Vierailija

Eihän Kevät vielä ole,mutta kait siitä voi keskustella jo?Päivien piteneminenhän vaikuttaa jo piristävästi monen mielialaan kuitenkin.Kevät ihan parhaimmillaan tuo pirteyden,uudet ideat,odotuksen tunteen.Ehkäpä se uusi rakkauskin tulee kuvioihin sinkuille.Miten koette?Mitä odotatte?
T:kevään fani

Sivut

Kommentit (29)

En pode kevätväsymystä päinvastoin piristyn kun päivät alkaa pidentyä ja aurinko näyttäytyy enemmän. Olen varsinainen valon "lapsi", johtunee kait siitä, että olen syntynyt keväällä.

Kevättä kohtihan tässä menossa ollaan ja kyllähän siitä keskustella sopii. Minä ainakin piristyn päivien pitenemisen myötä. Mitään uutta en varsinaisesti kaipaa, kunhan pääsen mökille kasvimaan ja pihan pariin. Jotain uuttakin kyllä aina keksin istutettavaksi tai kylvettäväksi. Suunnitteleminen alkaa jo syksyllä. Yhden karviaispensaan lisää hankin ainakin ja yhden perennapenkin pistän uuteen uskoon.
Ympäristön vaihdos kaupungista maalle, sitä minä odotan. Nyt kyllä vielä nautin talvesta kun se pimein aika alkaa olla ohi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyllähän Kevään nenässä jo aistii.Voi olla ,että olen niin herkkä "nenänen".Valon lisääntyminen vaan tuo ihmeesti pirteyttä.Ajatella ,että kaikki se ihanuus on edessä päin.Lintujan laulut,lumen sulaminen,luonnon herääminen,tuoksut .Hehkutan niitä,kun se on voiman lähteeni.Paras tulossa!

Kevätväsymystä en pode. Toivon vaan sen kaiken menevän ohi nopeasti. Kun parasta keväässä ja kesässä on edelleenkin se, että sen jälkeen tulee ihana syksy, pimeys, myrskyt ja sateet. Niitä odottaessa jaksaa kevään ja kesänkin. Saahan verhot onneksi kiinni.

Syksyllä loka- marraskuussa olen aiemmin potenut lievää kaamosmasennusta, mutta alettuani vuosi sitten ottamaan päivittäin kalanmaksaöljyä se on jäänyt pois. Eikä ole syys- ja kevätflunssaa ollut; D- vitamiini näköjään on ihan välttämätön piristyksen lähde.

Kevätväsymystä ei yleensä ole minulla ollut, valoisan ajan lisääntyessä alan enemmän ulkoilla, joka antaa aina enemmän voimia. Mikä sen mukavampaa kuin hiihdellä aurinkoisilla keväthangilla.

Kyllä siinä kohtaa, kun aurinko paistaa ikkunoihin ja huomaa miten likaiset ne on.
Yllättäin on niin väsynyt ettei millään jaksaisi aloittaa pesua.

Lainaus:

Kyllä siinä kohtaa, kun aurinko paistaa ikkunoihin ja huomaa miten likaiset ne on.
Yllättäin on niin väsynyt ettei millään jaksaisi aloittaa pesua.

Minä olen palkannut ikkunanpesijän, jos ikkunat ovat tosi likaiset. En viitsi siihen urakkaan itse ruveta, vaikka hyvin jaksaisinkin. Ikkunanpesijät ei ota kovin suuria palkkioita ja jälki on ammattimaisen upeaa. Heillä kun omat niksinsä.

Minä en pode kevät-väsymystä,päinvastoin,minä rupean "heräilemään" valoisuuden myötä.On ihanaa seurata,kun päivä päivältä alkaa päivät pitenemään ja mieli piristymään.

Kevät menee kesää odottaessa. Lokakuu on joskus vaikea; marraskuu ja joulukuu menee joulua odotellessa, mutta tammikuu on pitkä. Helmikuussa alkaa helpottaa kun päivä selvästi pitenee. Työelämässä kun ollaan, aika voimille käypää on kun kevät on niin hektistä aikaa... D-ja B- vitamiinia purkista naamaan vaan!

Podetko yleensä Kevät väsymystä?..
--------------------------------------------------------------------------
En yleensä. Täytyy vaan levätä riittävästi että jaksan sitten lumia sulatella:)
Kohta nähdään!

terveisin Kevät

No heippa Kevät!

Mitä kuuluu? Voisitko kuule mennä suht nopsaan menoillesi, että päästäisi syksyyn. Älä turhia aikaile täällä. Jookos. Tai jos haluat viipyä, niin älä ainakaan anna auringon irvistellä. Ja muista Kevät nukkua, niin pysyy väsymys edelleen poissa.

Kevät keikkuen tulevi...

Sairastelin viime kesän ja vähät kukat jäi huonolle hoidolle.
Helle tappoi loputkin :(

Nyt on kaikki vitamiini-hivenaine-tankkaukset käynnissä,
ja katsastelen siemen-ja kukkaluetteloja Sillä Silmällä....
Tervetuloa vaan, kiltti kevät, Sinua odotellaan jo nyt ;)

Voi,kun oisitkin jo oven takana ,kun aamulla avaan.Se olisi mitä ihaninta.Pakko jaksaa sinua odottaa,kun rakasta konsanaan.Sinun ihanat säteesi joka lämmittää.Voimallasi saat lehdet puihin ja ruohon viheriöimään.Kukat nupuilleen ja kaiken loistamaan:)

Eihän tämä ole enää todellista. Noinko pahasti sanaleikit karahtavat kannokkoon. . . .voi voi. Eipä täällä tosikoiden leikkikentällä taida minua tarvita. . . .

En pode kevätväsymystä, päinvastoin piristyn heti joulun jälkeen, kun päivät pitenevät ja valoisampi aika koittaa! Nyt jo huomaa, kuinka on valoisampaa aamusta ja illasta. On taas ihanaa, kun tulee kevät ja kesä. Odotan tulevaa kesää todella plajon, olen jäämässä eläkkeelle ja kaikki töissä on "viimeistä kertaa". Uuutta rakkautta minun ei tarvitse odottaa, minulla on oma rakas, joka on jo myös eläkkeellä ja sitten yhdessä nautimme olosta vapaana, vailla työpaineita ja huolia. Matkustelemme ja harrastamme liikuntaa kaikissa muodoissaan ja käymme teatterissa ja elokuvissa.

Luulenpa, että kevätväsymys kuului siihen meneeseen aikaan, jolloin kevät tuli keikkuen. Sanonta ei viittaa kevään hilpeään tuloon, vaan entisaikaan, jolloin ihmiset ja kotieläimet kärsivät suoranaista ruoanpuutetta kevättalvella. Jos kevääntulo myöhästyi, lehmille ja hevosille saatettiin syöttää latojen olkikatot heinien loppuessa.
Ihmisten vitamiinivarastot olivat kuluneet loppuun, ruoka oli hyvin yksipuolista joskus varastot tyhjenivät. Eläimet ja ihmiset hoippuivat aliravittuina.
Nykyään meillä on kunnon vaatteet, keinovalaistus ja mahdollisuus hankkia tuoretta syötävää vatsan täydeltä talven pitkinä kuukausina. Apteekin tarjonnasta voi täydentää hivenaine- ja vitamiinivarastoja. Talvi ei voi olla mikään koettelemus kuten esivanhemmille aikoinaan.
Minusta talvi on parasta vuodenaikaa, varsinkin kevättalvi.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat