Yhteys

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

"Yksinolo on yhteys,jota läheisempään pääsen harvoin."
Ihminen syntyy yksin,on elämässään yksin vastuussa itsestään aikuiseksi tultuaan.Ihminen lähtee,kuolee yksin.
Totuus on,että me olemme aina yksin.Olemme yksin,vaikka jaamme ilon ja surun jonkun kanssa.
Mutta yksin olo ei ei samaa kuin yksinäisyys.
Joukossa voi olla yksin,ystävien kanssa voi olla ulkopuolinen.
Yksin- on parasta minkä voi kokea,jos sen kokee ystävänä.
Se ei sulje pois ihmisiä,ystäviä,kavereita,tapahtumia.
Olen opettelemassa yksin,yksin olemisen yhteyttä.On kumppani,mutta opettelen yksin olon riippumattomuutta.
Kun on hyvä olla yksin ja tietää olevansa ainutlaatuisen yksin,on vapaa kaikista sisimmän riippuvuuksista.
Se ei tarkoita,että ei huomioisi ja välittäisi muista.
Kun olet yksin yksin,ja olet hyväksynyt sen,voit löytää myös toisen,sielusi kaltaisen.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Hei Usvalintunen,

Jostain syystä tuntuu, että ymmärrän mitä tarkoitat tällä kirjoituksellasi :)
Minä rakastan perhettäni (johon nykyisin kuuluvat lapset perheineen) ja hyviä
ystäviä ja yhteisöllisyyttä.
Kuitenkin rakastan myös hiljaisuutta ja yksinoloa hiljaisuudessa ja perimmäisten
kysymysten äärellä....

- Grandmother -

tmaria
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hieno kirjoitus sinulla Usvalintunen!

Minä olen juuri samaa mieltä, että ihminen on todella yksin syntymästä kuolemaan.
Yksinolosta, joka ei ole yksinäisyyttä, saa paljon itselleen ja ehkäpä siitä voi jakaa
ystävä- kaveripiirilleenkin.
Yksinolo on riippumattomuuden hakemista muista ihmisistä henkisesti ja ymmärrystä siitä,
että olen vain osa yhteistä universaalia.
Poismenon hetkellä, vaikka sängynvieressä olisisi surijoita, kukaan ei pääse sen pitemmälle
saattamaan, yksin on lähdettävä.

Mutta, kuten Usvalintunen ja Grandmother kirjottivat, tämä ei ole pois ystäviltä ja erilaista
yhteyksistä. Itsensä on hyvä tuntea, eikä se ole ollenkaan muutaman päivän juttu.

-tmaria-

Vierailija

Lainaus:

Yksin oot sinä ihminen. Kaiken keskellä yksin. Yksin syntynyt oot, yksin täältä lehtevä oot.

Siis yksin täältä LÄHTEVÄ oot.

Vierailija

Niin...
näin kirjoitti yllä edm.Koskenniemi aikonaan ja pitää paikkansa edelleen.
Voitto Viro kirjoitti joskus,kun ihminen on lähdössä pois tästä maailmasta ja kun hälinä kaikesta on hälvennyt,olet yksin itsesi ja Jumalasi kanssa..kaikki häipyy vähitellen,tuska,muistot,aine,äänet,kosketus, sinä olet siinä /ja rauha laskeutuu sinuun...

Pelkääkö enää silloin?
Kuolema.
Miksi se on pelottava?
Siksi koska ihminen ei tunne sitä ja tuntematon on aina pelottava.
Pelkäänkö minä?
Olen miettinyt sitä paljon.
En osaa sanoa.
Ymmärrän kyllä jos jo kauan elänyt,kaipaa ystäviensä luo,kuten isoäitini 96-vuotias sanoi,"jo haluaisin mennä" ja vanha Simeon Raamatussa" ja hän lähti elämästä kaikkensa saaneena."
Jos on elänyt,voi lähteä,ei ole klisee.
"Hyvin eletty elämä on aina tarpeeksi pitkä",tämä oli erään sairaan nuoreni hoitajien kirjoituksessa.
Mutta.....vaikea elämä on joskus pitkältä tuntuva ja kuitenkaan ei kuolla tahdo.

Ps.olen etsinyt metsänpojan kirjoitusta samankaltaisesta aiheesta,mutta en löydä.<3

Vierailija

Sinkkuleskellä tässä tuli tippa silmään, kun kuuntelin tuon Kari Tapion laulun.....
Kamala kaiho iski, vaikka on miehen kuolemasta jo monta vuotta.....
Sanotaan että maailmassa on miljardeja ihmisiä....paljonkohan on itsensä yksinäisiksi tuntevia?

Oma kokemukseni kun oli että mies ei jakanut kanssani minulle rakkaimpia asioita, ja piti ajatuksensa omina tietoinaan...
"mie rakastan sinnuu ,aina" sanoi sitten viimeisellä elinviikollaan,
spontaanisti...aavisteli kait sydämen
tekevän stopin..
Yli 30 v. oltiin aviossa, sitten vasta sanoi, ihan selvinpäin .. :)

Olen saanut sellaisia yhteydenottoja vanhoilta tuttavilta,
että huomasinkin olevan aika itsekäs, kun olen erakoitunut kotiini,tajuamatta,
että voisin omalla läsnäolollani ilahduttaa joskus heitä....
Pelkkä läsnäolo ja kuuntelu tuntuivat helpottavan erästäkin ikätoveriani,
joka kertoi oman elämänsä oravanpyörästä...ja kuinka miehen kanssa ei voi puhua vakavasti vielä 40 v:n aviovuoden jälkeenkään, toinen kun kääntää kaiken leikiksi..ja mitätöi tavallaan vaimon keskusteluyritykset....
Enpä taida enää haaveilla puolisosta, jonka kanssa voisi keskustella"kaikista asioista", mutta jospa
kuitenkin murtautuisin ulos tästä erakkoelämästäni....

Vierailija
usvalintunen
19.11.10 14:29

"Yksinolo on yhteys, jota läheisempään pääsen harvoin."
Ihminen syntyy yksin, on elämässään yksin vastuussa itsestään aikuiseksi tultuaan.Ihminen lähtee, kuolee yksin.
Totuus on, että me olemme aina yksin. Olemme yksin, vaikka jaamme ilon ja surun jonkun kanssa.
Mutta yksin olo ei ei samaa kuin yksinäisyys.
Joukossa voi olla yksin, ystävien kanssa voi olla ulkopuolinen.
Yksin- on parasta minkä voi kokea, jos sen kokee ystävänä.
Se ei sulje pois ihmisiä, ystäviä,kavereita, tapahtumia.
Olen opettelemassa yksin, yksin olemisen yhteyttä. On kumppani, mutta opettelen yksin olon riippumattomuutta.
Kun on hyvä olla yksin ja tietää olevansa ainutlaatuisen yksin, on vapaa kaikista sisimmän riippuvuuksista.
Se ei tarkoita, että ei huomioisi ja välittäisi muista.
Kun olet yksin yksin, ja olet hyväksynyt sen, voit löytää myös toisen, sielusi kaltaisen.


MEDITAATIO - MATKA ITSEEN

Kuunteleminen
Hiljenny hetkeksi ja kuuntele itseäsi.
Kuuntele, mitä sisälläsi tapahtuu.
Kuuntele sitä, kuka olet.
Kuuntelemisesta alkaa meditaation matka.

Kohtaaminen
Kohtaa itsesi hiljaisuudessa.
Päästä itsestäsi hetkeksi irti.
Avaudu kokemaan kaikki se, mitä olet.
Itsen kohtaaminen on portti meditaatioon.

Yhteys
Tiedosta ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
Eheys on itsen hyväksymistä.
Löydä yhteys syvempään itseen
ja astu meditaatioon.

Eheys
Meditaatio on eheyttä.
Eheys on puhdas tietoisuus.
Meditaatio on tietoisuutta ja yhteyttä siihen, mikä olet.
Kun löydät olemisen eheyden,
olet meditaatiossa.

http://www.selfcon.fi/meditaatio.htm

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat