Törkeetä!

Vierailija

Kopsaan jutun kokonaisuudessaan tähän,
kun viruskammoiset ei kuulema uskalla
avata Ylen linkkejäkään :(

Ruokateollisuus kiertää pakkausten lisäainemerkintöjä
julkaistu tänään klo 19:08, päivitetty tänään klo 19:43

Monet lisäaineet on merkitty elintarvikepakkauksiin E-numeroin. Nyt ihmiset ovat oppineet varomaan näitä E-numeroita, joten ruokateollisuus on keksinyt kiertää ne ujuttamalla tuotteisiin samoja kemikaaleja toisella nimellä.
E-numeroiden varominen on johtanut hyvin merkilliseen käyttäytymiseen, sanoo Elintarviketeollisuusliiton tutkimus- ja lainsäädäntöosaston johtaja Seppo Heiskanen.
- Nyt käytetään esimerkiksi erilaisia kasviuutteita ja marjauutteita ja silloin päästään E-numeroista eroon. Mutta yleensä tuodaan ihan sama kemikaali toisessa muodossa luonnonmateriaalin mukana tähän lopputuotteeseen.

- Makkarassa glutamaatti voidaan korvata hiivauutteella, joka ei koskaan ole ennen ollut siinä tuotteessa. Silloin saadaan e-numero pois, ja ihmiset katsovat, että onpa tää hieno tuote kun ei ole E-numeroa. Kyllä silloin liikutaan jo lähellä ihmisten huijausta, Heiskanen sanoo.
Toinen taikatemppu on se, että tuoteselosteisiin kirjoitetaan aiemmin E-numeroilla varustettujen lisäaineiden, kuten soijalesitiinin ja ksantaanikumin nimet kokonaisina. Näin tuotteessa ei nopealla vilkaisulla näytä olevan yhtään E-lisäainetta.
Viime aikoina on myös dokumentoitu lukuisia tapauksia, joissa tuotteita on jatkettu halvemmilla aineilla niin rajusti, että on kyseenalaista kutsua sitä enää alkuperäisellä nimellä.

Ihmisten epäluulo elintarvikkeita kohtaan on lisääntynyt ja prosessoimattoman ruuan suosio kasvanut.
Ruokakulttuurin tutkijan mukaan kiinnostus raaka-aineiden laatua ja alkuperää kohtaan onkin voimistunut selvästi.
- Ainakin osa ihmisistä on alkanut pohtia, että mistä ruoka tulee ja mitä se on syönyt ennen kun se on ihmisten kasseissa ja lautasilla. Uskon, että näistä asioista keskustellaan tulevaisuudessa entistä enemmän, sanoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Johanna Mäkelä.
YLE Uutiset / Markus Tiittula http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/03/ruokateollisuus_kiertaa_pakkausten...

Kommentit (8)

Vierailija

Älytöntä vouhotusta. Älkää ostako teollisesti valmistettuja tuotteita, valmisruokia/eneksiä jne..jos ette tiedä mitä ne sisältää! Kun ei kukaan osta, niin eiköhän teollisuus ala vähentää tai peräti lopettaa harhauttavat lisäaineet.

Vierailija

Joo, kasvattakaa ituja, syökää kasviksia ja käsittelemätöntä lihaa.
Luomutuotteissa ei ole lisäaineita.

Toisaalta luomutuotteet on hintavia eikä kaikkien ulottuvilla.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta valmistaa ruokansa itse alusta lähtien, vaikka
haluja olisikin.
Kyllä teollisuuden pitäisi lopettaa kuluttajien tahallinen silmään kuseminen.

Isontalon Antti

Vierailija

Etelä-suomessa ilmestyvä tämänpäiväinen sanomalehti kertoo,että suomalainen merkki ei ole tae suomalaisuudesta,moni tuote on made in jossain muualla.
Elovena kauramurot valmistetaan Saksassa,muroja lukuunottamatta kaikki muut Raision Elovena tuotteet valmistetaan Suomessa.
Vaasan Isoäidinpitkon taikina tehdään Latviassa,mutta se paistetaan ja viimeistellään Suomessa.Myös yhtiön laskiaispullat tulevat Latviasta.
HK:n Amerikan pekoni valmistetaan Puolassa ruotsalaisesta porsaanlihasta.Puolalaispekonin lisäksi HK-Scan myy Suomessa myös Virossa valmistettuja lihapullia.
Jyväshyvän Paussi-keksit valmistetaan Tshekissä.
Iso osa Jyväshyvä keksejä tehdään muissa EU-maissa,kuten Saksassa,Portugalissa ja Tshekissä.Suomessa tehdään mm. Jyväshyvän kaurakeksejä ja Domino-keksejä.
Turun sinappi valmistetaan Puolassa.Suomessa tehdään Auran sinappia.
Jenkki-purukumi valmistetaan Turkissa,Tupla-patukkaa valmistetaan Tshekissä,Suomessa tehdään ainakin Sisu-pastilleja.
Että näin siitä suomalaisuudesta.

Vierailija

Siis ,miten tämä voi olla mahdollista? Jos aikoo selvittää sen mitä suuhunsa laittaa,niin kaupassa käynteihin menee rutkasti aikaa,kun selvittää suurennuslasien ja kaikenlaisten listojen avulla mitä ostaa ja mitä syö.
Varsinkin allergikkojen ja lapsiperheiden kannalta hyvin ikävää.Monet lisä-aineet aiheuttavat lapsissa ylivilkkautta.
Tuo E-koodi kikkailu vaikuttaa jo kuluttajien harhaanjohtamiselta ja ilkeilyltä,onko se edes laillista?

Vierailija

Lainaus:

Siis ,miten tämä voi olla mahdollista? Jos aikoo selvittää sen mitä suuhunsa laittaa,niin kaupassa käynteihin menee rutkasti aikaa,kun selvittää suurennuslasien ja kaikenlaisten listojen avulla mitä ostaa ja mitä syö.
Varsinkin allergikkojen ja lapsiperheiden kannalta hyvin ikävää.Monet lisä-aineet aiheuttavat lapsissa ylivilkkautta.
Tuo E-koodi kikkailu vaikuttaa jo kuluttajien harhaanjohtamiselta ja ilkeilyltä,onko se edes laillista?

Tapauksessa jossa joku on allergikko, voi kaupassa käynti olla hankalaa. Onnekseni en ole millekkään ruoka-aineille yliherkkä. Kun käyn kaupassa, en katso edes viimeistä käyttöpäivää enkä muutakaan pikkupränttiä. Turhaa vouhotusta kaikki toi tommoinen. Olen elänyt jo siihen aikaan kunnei päivämäärämerkintöjä elintarvikkeissa ollut, enkä usko kenenkään saaneen oireita. Tieto lisää tuskaa ja näköjään sairauksia.

Vierailija

Oletko töissä jossakin tälläisessa firmassa ja saat etuuksia sieltä,vai oletko peräti firman omistaja?
Muuten en voi ymmärtää sitä,etteikö asialla olisi jotain väliä.

Vierailija

Kyllä sillä mitä syömme on paljon vaikutuksia terveyteen, luulisi
kaikkia kiinnostavan tutkia jo kaupassa mitä sisältää ruoka, jota
aikoo ostaa. Kyllähän parasta ennen-päiväys on myös tärkeä. Ei kai
kukaan halua ostaa vanhoja elintarvikkeita - on ruoka kuitenkin aika
kallistakin.

"Tieto lisää tuskaa ja näköjään sairauksia"
Tieto voi lisätä tuskaa, mutta ei se sairauksia lisää.
Tietämättömyys ja välinpitämättömyys voivat kylläkin lisätä sairauksia.

Vierailija

On se natriumglutamaatti (E 621) semmonen aine, jotta hiipii lähes jokaiseen tuotteeseen. Pitää olla erityisen tarkkana, kun tuota lisäainetta peitetään hiivauute-nimityksellä, E-koodi kun osuu helpommin silmiin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat