Vierailija

kuinka olet selviytynyt puolison/läheisen kuolemasta

Sivut

Kommentit (88)

Lainaus:

kuinka olet selviytynyt puolison/läheisen kuolemasta

Katselehan aikaisempia keskusteluja sana on vapaa-osiossa, en nyt muista
onko jotain ystävyys-osiossakin. Tosi monia keskusteluja täällä on käyty
tästä samasta aiheesta.

Lainaus:

kuinka olet selviytynyt puolison/läheisen kuolemasta

Otan lämpimästi osaa läheisesi kuoleman johdosta.
Minä olen ainakin aloittanut ihan samasta aiheesta keskustelun anonyymina "sana on vapaa"-osiossa, se on sivulla 3. Kerron siinä tarkemminkin tuosta leskeksi jäämisestä. Käypä siellä palstalla ainakin, jos haluat, ja voit vastailla myös! Kaipaan edelleen kaikenlaista keskustelua aiheesta...! t. outolintu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joopa joo, nyt olen sekaisin kuin seinäkello, miehen kuolemasta pian yhdeksän kuukautta - mutta olen deitti-palstalle kirjautunut ja soitellutkin miesten kanssa.. Millainen ihminen oikein olen, apua, kertokaa???????

Lainaus:

Joopa joo, nyt olen sekaisin kuin seinäkello, miehen kuolemasta pian yhdeksän kuukautta - mutta olen deitti-palstalle kirjautunut ja soitellutkin miesten kanssa.. Millainen ihminen oikein olen, apua, kertokaa???????

Kai oot ihan tavallinen ihminen. Mieheni kuolemasta on ihan yhtä paljon aikaa. En pysty vieläkään ajattelemaan muuta kuin häntä. Kaikki täällä kotona muistuttaa hänestä ja tuntuu kuin hän olis täällä vieläkin. En ole pystynyt vielä hävittämään hänelle kuuluvia tavaroita, vaatteita tai muutakaan. Jos pystyt ajattelemaan elämää eteenpäin tai hankkimaan muuta seuraakin, ei kai kukaan sua voi moittia.

Lainaus:

Lainaus:

Joopa joo, nyt olen sekaisin kuin seinäkello, miehen kuolemasta pian yhdeksän kuukautta - mutta olen deitti-palstalle kirjautunut ja soitellutkin miesten kanssa.. Millainen ihminen oikein olen, apua, kertokaa???????

Kai oot ihan tavallinen ihminen. Mieheni kuolemasta on ihan yhtä paljon aikaa. En pysty vieläkään ajattelemaan muuta kuin häntä. Kaikki täällä kotona muistuttaa hänestä ja tuntuu kuin hän olis täällä vieläkin. En ole pystynyt vielä hävittämään hänelle kuuluvia tavaroita, vaatteita tai muutakaan. Jos pystyt ajattelemaan elämää eteenpäin tai hankkimaan muuta seuraakin, ei kai kukaan sua voi moittia.

Teillä molemmilla on noin vähän aikaa, siitä kun läheinen poistui elämästänne.
Minulla on ystävätär. Hänen miehensä kuoli kohta seitsemän vuotta sitten.
On miehen sänky, pari pukua, alusvaatteita, sukkia, partavehkeet ja kaikkea mahdollista, mitä mies nyt jokapäiväisessä elämässään tarvitsee.
Kuitenkin hän valittelee yksinäisyyttään, mutta ei tee mitään sen poistamiseksi. Ei liiku missään eikä omista kuin pari puhelin tuttua.
Usein kiusaankin häntä, että hänellä täytyy olla entisen miehensä kokoinen mies jossakin jemmassa, kun ei raaski alkaa elää elämäänsä eteenpäin.
Eläkää, älkääkä tunteko siitä huonoa omaatuntoa. Hyvää kevättä kaikille!

Surutyö kestää eri ihmisillä erilaisen ajan, eikä ei pysty millään jouduttamaan. Se kaikki on vaan kestettävä ja odoteltava parempia aikoja.

Lainaus:

Joopa joo, nyt olen sekaisin kuin seinäkello, miehen kuolemasta pian yhdeksän kuukautta - mutta olen deitti-palstalle kirjautunut ja soitellutkin miesten kanssa.. Millainen ihminen oikein olen, apua, kertokaa???????

Millainen ihminen olet, kukaan vieras ei voi sitä sulle kertoilla. Sun on itse pääteltävä minkälainen olet ja kenen mielestä, omasta mielestäsikö vai pelkäätkö muiden ihmisten arviointia.

Sitä elämistä tässä odotellankin, mutta kun se ei kovin äkkiä käy. Aika loukkaavilta tuntuvat ihmisten kommentit, etkö vieläkään ole uutta miestä löytänyt. Suru vie aikansa, toisen ihmisen unohtaminen ei ole pikku juttu.

Hei Anonyymi
Olemme samoihin aikoihin jääneet leskeksi ja minulla on edelleen vaikeaa, prosessi on edelleen pahasti kesken. Olen itse vielä muistoissani niin kiinni, että tuntuu ettei ketään enää voi tulla hänen jälkeensä. Me olemme erilaisia, sinä koet tarvetta ottaa kontaktia toiseen sukupuoleen, älä koe syyllisyyttä siitä, koska emme saa miehiämme enää takaisin, he ovat poistuneet tästä elämästä lopullisesti. Meidän on pakko jatkaa eteenpäin ja jokainen tekee, kuten itselle kokee parhaaksi.
Yritä saada itsellesi mielenrauha.
Terveisin Mummo61v

Kiitos, mummo 61v ja muutkin! Olen tuo "seinäkello"... :) Sitähän minä tässä ihmettelen aika kovasti itsessäni, kun en ole suinkaan vielä lakannut suremasta miestäni, ja silti pystyn jo deittailemaan???? Mitä ihmettä se sellainen tilanne oikein on?
Me emme (onneksi) asuneet tässä asunnossa mieheni kuollessa, vaan ihan eri kaupungissa, mutta muutimme tänne, jotta mies saisi tehokkaampaa hoitoa. (Joka ei kuitenkaan sitten tehonnut, ja kaikki muutenkin tapahtui kovin äkkiä: sairastuminen, kuolema...) Minulla on edelleen myös valokuvia esillä miehestäni.

Hei Anonyymi.
Sinä olet pohjimmiltasi tajunnut, että aika mennyt ei palaa (vaikka et sitä vielä itse tiedosta) ja Sinun on järjestettävä elämäsi vain itsellesi. Kuuluuko siihen uusi kumppani, sen aika näyttää. Minä pyörin vielä menneessä ja olen ahdistunut. Asun yhteisessä kodissamma ja osaksi sekin ahdistaa. Olen miettinyt talon myymistä ja oakkeen ostamista. Minulla on esillä yhteiset kuvamme ja tulee olemaan jatkossakin, koska elimme hyvää elämää, enkä halua mitätöidä sitä.
Me jokainen selviämme omalla tavallamme, eikä siitä kannata kokea syyllisyyttä. Sinä toivut tavallasi ja minä omalla tavallani. Jatka, niin kuin koet itsellesi hyväksi.
Aurinkoista kevät päivää
mummo61v

Ihan olet normaali ihminen.Mieheni kuolemasta tulee jo neljävuotta,mutta kyllä hän mielessä on joka päivä. Tavarat,joita en silloin heti hävittänyt ovat edelleen paikoillaan. Ja taitavat jäädäkin. Aika kuitenkin kuluu ja kokoajan on helponpaa. Voimia Sinulle

Kiitos kaikille kommenteistanne, ihanaa, ettei kukaan tuomitse minua, sillä en oikein taitaisi kestää sitä!! Hyvää kevättä ja VOIMIA kaikille!! Seinäkello

Lainaus:

Päin helvettiä menee, ja komeasti!!!! :( :(

Kerro ihmeessä tarkemmin, tosta kommentista ei paljon parta pauku.

Lainaus:

No, haluaisin vain löytää miehen, vaikka puolison kuolemasta on vasta n. 10 kk, aika tautista, vai m itä...? Olen kyllästynyt olemaan yksin!

Ei ole tautista. Niinkuin aiemmissa viesteissä moni on todennut, koemme jokainen yksinelämisemme aivan omalla tavallamme. Yksi tapa ei ole parempi toista.

Vaimoni kuolemasta alkaa olla kaksi vuotta. Näillä näkymin vietän lopun elämääni yksin. On yllin kyllin mielenkiintoista tekemistä ja muutama hyvä ystävä lähettyvillä. Mitä elämä tullessaan tuo, sen sitten näkee.

Jäin leskeksi aivan yllättäen, aika pian tuli mieleen että olisi mukavaa kun löytyisi mies ystäväksi, näin jälkeenpäin ajatellen ei kai olisi ollut paljon vaatimuksia hänelle, olisi vain ollut joku lähellä. Mutta sen verran oli järkeä kuitenkin että kun ympärillä pyörivät muutama mies olivat asunnottomia viinamiehiä, " tuossa on helppo nakki!" ,niin en heitä huolinut. Nyt vuosien jälkeen olen edelleen yksin, ei enää ole ollut minkäänlaista tarjontaa, miehet eivät edes huomaa olemassaoloani missään ja minulla on kai vaatimukset lisääntyneet että kuka tahansa ei enää kelpaisikaan. Pitäisi olla kunnon mies ja heitä ei tunnu olevan. Siis yksin loppuelämä. Mummo

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat