Kertokaa te, jotka olette jääneet leskeksi, miten olette siitä selviytyneet?

Vierailija

Hei! Jäin leskeksi nuorena, 50-vuotiaana, melko äkkiarvaamatta, sillä mieheni ei sairastanut kauaa, kun tauti sai voiton hänestä...! Minun lisäkseni jäi suremaan kaksi lasta ja kaksi pientä lastenlastakin. Nyt tuosta on kulunut lähes 8 kuukautta, ja alkaahan se jollakin tapaa helpottaa. Mutta välillä on aivan kamalia päiviä, ja muistot koskettavat yksitellen, raskaina. Miten selviydyn loppuelämän? Nyt olotila on niin outo, kun on hyvin vaikea keskittyä mihinkään, vaikka aamulla ajattelisi, että tänään teen jotakin kivaa - mutta sitten jo iltapäivällä iskee väsymys, on pakko mennä lepäämään. En ole edes työelämässä mukana. Elämä heitti kuperkeikkaa, täydellisesti!!
Hyvää jatkoa silti kaikille!
Toivottelee: outolintu

Kommentit (7)

Vierailija

Selviytyyhän siitä, kun on pakko. Vaihtoehtoa ei ole. Kyllä sinäkin selviät. Surutyö vie oman aikansa. Muistot seuraa läpi elämäsi. Näin on.

Vierailija

Ei minulla ole kokemusta leskeksi jäämisestä mutta muita läheisten ihmisten
poismenoja on useitakin. Luulen että puolison kuoleman aiheuttama suru on
toisenlaista. Avioliitotkin ovat erilaisia. Jos puolisot ovat liiton aikana olleet
itsenäsiä toimijoita niin tilanteen voisi kuvitella helpommaksi.
Mutta jos edesmennyt puoliso on ollut liitossa selkeästi toisen "holhoojan
roolissa", hoitanut asioita ja päättänyt niistä niin silloin leski tarvitsisi
enemmän tukea.
Tästä surun käsittelystä on täälläkin useita keskusteluja.

Joku näppärä ihminen voisi hakea linkit niihin:)

Vierailija

Hei Outolintu! On pian kolmevuotta siitä kun jäin äkkiä leskeksi ja tässä sitä vaan ollaan.Silloin ei jaksanut innostua mistään, rakastamani puutarhakin oli omanonnensa nojassa, piti elää vaan sen hetken ehdoilla.Sukulaiset ja ystävät kävivät ja pitivät huolta,yöpymällä, puita pilkkomalla, ruokaa tuoden ym.Lapsi ja lapsenlapset vierailivat usein.Puhelinlaskuni moninkertaistuivat,sain soittaa vaikka yöllä, myös minulle soitettiin.Kävin seurakunnan sururyhmässä, sieltä sain ystäväksi toisen lesken.
En pantannut suruani, itkin, itkin ja itkin, onneksi kukaan ei käskenyt lopettamaan. Luin paljon kirjoja, esim. Elisabeth Kubler-Ross,in Suru ja surutyö antoi paljon.Eräässä kohdassa sanotaan "Suru lahjoittaa mahdollisuuden viedä loppuun ihmissuhde, jota emme koskaan unohda." Tällä hetkellä päällimmäisenä on kiitollisuus eletystä elämästä, kaipaus ja muistot säilyvät - onneksi. Vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä, niin loppujen lopuksi suru on surtava yksin, hiljaisuutta unohtamatta.Voimia ja ilonpisaroita kevääseesi Outolintu,kyllä Sinä selviät, toivoo Liekkonen.

Vierailija

Hei Outolintu
Olemme jääneet leskeksi samoihin aikoihin (mieheni kuoli täysin yllättäen) ja kuvaamasi olotila on hyvin samanlainen kuin minulla. Kävelen paljon, koska ahdistus ulkona helpottaa. Olen liittynyt paikkakuntani eri yhdistyksiin ja tänäänkin iltapäivällä olen lähdössä erään eläkeläisporukan kanssa uimahallireissulle (olen eläkkeellä). Vaikka tuntuu, etten millään jaksa, enkä halua tavata ihmisiä, pakotan itseni. Elämän on jatkuttava, minulla on lapset ja lapsenlapset, olen heille tärkeä. Luotan siihen, että ajan kanssa tämä olotila helpottaa, leskiä on ympärillämme paljon ja he elävät täyttä elämää.
Meidän on kestettävä läheisimmän ihmisen menetys, nauttia muistoista ja jatkaa elämää eteenpäin.
Voimia Outolintu

Vierailija

Katso keskustelun aloittaja erikoisesti "Suru, kuinka tästä selviän"-
keskustelua, Siellä on paljon hyvää asiaa, ja se on juuri edellä kirjoittaneen
mummo61v aloittama.

Sinulle mummo61v haluan toivottaa kaikkea hyvää. Hienoa, että olet jo
jollakin tavoin päässyt "voiton puolelle" surusi käsittelyssä.

t. Karpalo

Vierailija

Hei! KIITOS kaikille keskusteluuni osallistujille, eritoten Sinä, mummo61, olet rohkaiseva esikuva - olen nähnyt tuon suru-ketjusi ja lukenut sitä aiemmin kyllä. Yritän käydä leskien suru-ryhmässä, mutta viime kuukausina en ole oikein siihen pystynyt... Mikä sitten lienee, että on tuntunut niin vaikealta lähteä liikkeelle...

Yritän myös tältä palstalta löytää ystäviä, mutta useimmat asuvat eri suunnalla. Eihän se muuten haittaa, mutta ei ole kovin helppoa tavata. Vaan toki kaikki ystävät ovat todella tärkeitä tässä tilanteessa, asuvat sitten missä hyvänsä!! :) Lapset ja lapsenlapset ovat ihania myös!
Iloa ja valoa kaikille tulevaan kevääseen!!
Outolintu

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat