Nuoret ajattelevat, että eihän vanhoilla voi olla seksiä keskenään, kauhea ajatellakin. Ihminen on kuitenkin sama, halut syttyvät ja sammuvat lupaa kysymättä. Joskus seksielämä kuitenkin päättyy, ei ehkä yhteisellä sopimuksella vaan siten, että kerrat harvenevat, halut ohenevat. Näin luulin minäkin, ajattelin että vaihdevuodet ylittäneellä naisella ei kerta kaikkiaan enää ole hormoneita halua ylläpitämään. Sitten tapasin miehen, joka sytytti kaikin tavoin! En ole vielä päässyt niin pitkälle että tietäisin, mitä sängyssä tapahtuisi. Onko kokemuksia?
Sivut
Onnittelut, sillä minua ikäiseni miehet eivät kiinnosta pätkän vertaa. On kauhea vanheta, kun itse ei kiinnosta ketään eikä kukaan kiinnosta itseä.
Olen yli kuusikymppinen nainen enkä ole voinut käyttää edes hormoonikorvaushoitoja muutamaan vuoteen. Mutta minulla on ihana miessuhde ja seksielämä, joka antaa iloa ja potkua elämään. Ikääntymisestä johtuen intiimeissä tilanteissa on käytettävä öljyjä tai geelejä, mutta ei niitä tarvitse piilotella. Päinvastoin niiden käytöstä voi tehdä hyvinkin eroottisen esileikin. Nauti toki seksuaalisuudesta niin kauan, kuin se sinut sytyttää.
Olen yli 50-kymppinen nainen ja parhaassa vaihdevuosi-iässä. Minäkin ajattelin seksistä, että vaihdevuodet vaikuttavat haluun. On se vaikuttanut, halu on laskenut ja kuivuus vaivaa ajoittain. En ole antanut sen kuitenkaan vaikuttaa elämänhaluuni. Erosin samanikäisestä miehestäni muutama vuosi sitten ja tapasin itseäni 15 vuotta nuoremman miehen. Hän on opettanut minulle vaikka mitä. Tunnen taas itseni haluttavaksi ja mieleni on virkeä. Vaihdevuosivaivat ovat elämää ja hän ymmärtää sen hyvin. Niin hyvin, että rakastellessa hänellä on keinot minua herätellä. Vau! Elämä on seikkailu, suosittelen kaikille ikääntyneille naisille hyvällä sydämellä!!
Hei !
Itse olen jo yli seitsemänkymppinen, eronnut, moninkertainen mummi. Ylipainoinen, ulkokuorikin jo vuosien saatossa melkoisen kulahtanut. Aiheutan joka aamu noustessani ja peilin editse nakuna kulkiessani itselleni lähes shokin.
Silti löysin kuusi vuotta sitten itseäni seitsemän vuotta vanhemman ihanan miehen, ja seksi, se on aivan taivaallista. Nuorena en olisi edes voinut kuvitella sen olevan tällaista. Toki iän tuomia rajoitteitakin on silloin tällöin, etenkin hänellä, mutta silloin olemme muuten vaan lähekkäin ja pidämme toisiamme hyvänä. Itse en tarvitse vielä liukasteita, mutta olemme niitäkin kokeilleet, kuten myöskin kauniita asusteita. Olemme myös kokeilleet kaikkea muutakin mikä mieleen juolahtaa ja mistä on aikoinaan jäänyt paitsi, tuntuu siltä, että vasta nyt aivan häpeämättä voin nauttia seksistä ruttuineni ja selluliitteineni rakkaani ruttuja ja pyöreää massua rakastaen.
Seksi tulee olemaan ihanaa, Sinullakin, usko pois.
t. Tuulamarja
Miksi ihmeessä täällä säilytetään iän ikäisiä kirjoituksia eiko voitaisi poistaa kun esim. 1kk ei kukaan ole ketjuun mitään kirjoittanut. hoi toimitus.
Hyvät kirjoitukset pitää säilyttää ja palstoille tulee jatkuvasti uusia kirjoittajia.
Varttuneiden seksihalut löytyy/paranee vasta partnerin vaihdon myötä(kö)?
Olen 57 leskinainen.
Viimeeksi harrastin niitä puuhia v2005.
-sitten tuli vaihdevuodet ja olen unohtanut koko touhut kokonaan :)
Ei tee mieli ja on aikaa muihin harrastuksiin kun ei ole keksit mielessä ollenkaan.
Vapaa olo, kyllä en olis uskonut nuorena, miten mukavaa voikaan olla vapaana koko seksihömpästä ! ;D
"Ihana vapaus"
Eiköhän tuota lie elämässä muutakin ja paljon parempaa,
Miehet vaihtaa nourempaan heti jos vaimo ei pysty eikä jaksa vaikka sairauden takia, moniko nainen hylkää miehensä samasta syystä,
Ai:hylkää miehensä??? Voi teitä seksi hölmöt.Jos nainen ei halua tai pysty ,niin siihenkö pitkäkin suhde onkin perustunut?Kattia kans.Kyllä fiksu mies keinot keksii ilman että nuorempaan vaihtaa.Kokemusta on!
Näin juuri ,ihana vapaus. luulempa että nuo seksihurjastelu jutut on mielikuvituksen tuotteita, että muut luulisi ,että muilla on nui rajua ja meillä näin "tylsää" .
No varmasti mies keksii keinot, alkaa tulla esim. iltamenoja "kavereiden" kanssa.
Anteeksi vaan mutta kyllä naurattaa nämä jonnin joutavan tyhjänpäiväiset lätinät.
Ei mies minnekkään lähde jos on rakkausliitosta kyse.
Moni on kuitenkin lähtenyt, ja nauranut mennessään.
Nainen paljon useammin jää hoivaamaan sairasta miestään, kuin mies vastaavasti sairasta vaimoa.
"Eläköön se pieni ero!" Ja avioero.
Oi, älkää vain poistako näin mielenkiintoista ketjua!!!
Aika mielenkiintoisen otsikon on aloittaja aikoinaan läimäissyt pöytään. Noissa asioissa kun olemassa jokaiselle ihmiselle ikioma ja yksi ainoa totuus, yleistää ei voi.
No siksihän tätä juuri on kiinnostavaa lukea, kun tulee niin monenlaista näkökantaa asiaan! :)
Katsohan kultaseni mitä sait aikaan:) Kymmenkunta kirjoitusta päivän aikana!
Eikä yhtään nahka-asuista...!
Voisit etsiä lisää "hylättyjä" aiheita! Kiiiitos!
Samaa mieltä. Tässäkin asiassa jokaisella on oma totuutensa.
Miehet menee ilman muuta vieraisiin jos vaimo lyö jalat ristiin,tietysti. eihän siinä ole vaihtoehtoja. on niitä minullekin pihtaria sattunu joitai.
Sivut