klo 23:01 | 4.8.2009
Miksi ET laittoi provosoivasti nettimainokseensa oikein rutistuneen näköisen Mick Jaggerin? Vanheneeko Jagger siis mauttomasti, kun ei suostu leikkauttamaan tukkaansa perinteiseen pappatyyliin. Tai onko Aira Samulin mauton 80-kymppinen värjätyssä tukassaan? Mitä te oikein haluatte sanoa?
Sivut
Hyvä anonyymi lukijamme! ET:n tarkoitus on herättää keskustelua, ei ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. Jokainen varmaan pohtii itsekseen, onko ikääntymisen myötä jotenkin muutettava tyyliä ja käyttäytymistä "arvokkaampaan" tai perinteisempään suuntaan. Voiko isoisä värjätä tukkaansa, sopiiko minihame mummille? Ja kuuluuko se kenellekään?
Minun mielestäni kukaan ei voi sanoa toisesta, että sopiiko olla" jonkun näköinen kun on jo tuota ikääkin karttunut eikä ole enää mikään nuori hupakko". Minulle tulee aina hyvä olo ,kun katson kuvia Airasta. Airan elämän ilo ja myönteisyys rohkaisee toisiakin olemaan oman itsensä. Ihminenhän on juuri niin vanha kuin itsensä tuntee olevan.
Aika hauska kommentti... Tulee mieleen kun joskus takavuosina ajoin taksilla Helsigissä Punaisen Ristin toimistolle, ja heillä oli ikkunassa juliste jossa oli musta mies lääkärintakissa stetoskooppi kaulassa. Alla oli teksi: "Kumman näet ensin?".
Taksikuski katseli mainosta kun kaivelin luottokorttia käsilaukusta ja sanoi sitten: "Eikös tuo ole aika rasistinen tuo mainos?" Minusta ei ollut yhtään, koska olin ensin nähnyt lääkärin :-)
Tietääkseni on jolloinkin ollut oikein sääntö, että ihmisen on pukeuduttava ja esiinnyttävä ikänsä edellyttämällä tavalla. Onneksi ei näin enää ole, ja katson 63-vuotiaanakin voivani kulkea shortseissa, sandaaleissa ja hihattomassa topissa näin kesäkuumalla kiinnittämättä huomiota alleihin tai kyhmyruusuun säärissä.
nimim. "Satunnainen lukija"
Hei!
Paljon on pukeutuminen muuttunut minunkin elinikänäni (kuulun suuriin ikäluokkiin). Muistan miten äidillä oli työmatkallakin aina hanskat kädessä; lämpimänä vuodenaikana ne olivat kevyttä pitsiä, talvella lämpimämpää materiaalia. Ja eleganssin kruunasi aina hattu: kesällä olkinen, syksyllä huopainen, talvella turkishattu. Sama juttu
miehillä, harvoin hatutta kaupungilla kuljettiin. Muukin pukeutuminen oli aika muodollista.
Myöhemmin sitten tuli Suomeenkin teinimuoti, mahtoiko olla 1960-luvulla. Eri ikäryhmät erottautuivat toisistaan pukeutumistyylillä. - Nykyään taas taitaa olla pikemminkin niin, että mitä nuoriso edellä, sitä vanhemmat perässä. Farkkuja käyttävät niin nuoret kuin mummo- ja pappaikäisetkin. Ja mikäs siinä - ikärasismihan ei ole mukavaa tässäkään asiassa, vaan "vaatteet on mun aatteet", vai miten se meni.
Itse olen aina tykännyt urheilutyylisistä vaatteista ja pehmeistä mokkasiineista tai sandaaleista. Käytän sellaisia edelleenkin ikäihmisenä. Tuskin ehdin käyttämään loppuun niitä vaatteita joita jälkikasvulta on jäänyt kaappeihini (kun ovat kotoa muuttaneet). Halvaksi siis tulee, heh!
Mauttomuudesta
No maku tai kauneus on katsojan silmässä. Mitäs siitä jos näyttää samalta kuin 30 vuotta sitten paitsi ruttuisemmalta? Vai oisko rutut pitänyt oikoa? Mielestäni kuka vaan joka värjää tukkansa riekkuvan punaiseksi yli 20 vuotiaana on liki mauton. Vuan tämä on makuasia. Miksi ei ihminen saisi näyttää sen väriseltä kuin oikeasti on? Jager saattaa näyttää....ehkä Airakin, en ole käynyt tarkistamassa....Kauhistuiko anonyymi rypyistä, joita tosiaan ei olisi saanut näyttää... ? Siinä meni nuoruuden kuvitelmat huiskis vaan! Oman ikäisensaä on hyvä olla ja ihan hyvä jos siltä näyttääkin. Lapsista yritetään nykyään tehdä nuoria liian varhain, nuorista aikuisisa liian varhain, aikuiset yrittävät olla nuoria liian kauan, vaarit ja muorit mukaan lukien. Olkoot lapset lapsia, nuoret nuoria, aikuiset aikuisia ja vanhat vanhoja ja näyttäkköt myös siltä. Ei haittoo.
”Jokainen on niin vanha kuin tuntee olevansa” sanotaan usein. Höpö höpö! Nuori on nuori ja vanha on vanha. Nuorella on takanaan ja edessään aivan eri asioita kuin vanhalla. Ja hyvä niin.
Astrid Lindgren sanoi eräässä haastattelussa: ”Vanheneminen on paskamaista.” ja oli oikeassa. Kapinallisen Peppi-hahmon äiti uskalsi vanhanakin kapinoida sekä kielenkäytöllään että nuoruuden ihannointia.
Oma mummoni sanoi aikoinaan, että mieli on kuin pikkupiian, mutta kroppa sanoo toista. Melkein samoin voisin sanoa itsekin.
Olen 63-vuotias. Pukeudun värikkäästi, vauhdikkaasti ja erikoisesti. Harrastan rockia sieltä hevimmästä päästä. Teen työtä it-alalla. Värjäytän punkkarihiuksiini häivähdyksen purppuraa tai lilaa tai vihreää. Luennoin isoissa seminaareissa luovuudesta.
Mutta en yritä olla ”erilainen nuori”. Olen ikäiseni näköinen, ehkä vanhemmankin. Monet sairaudet ovat minut käpertäneet, askeleet hidastaneet. En juokse enää bussien perässä, en hypi enkä pompi innostuksen hetkellä.
Mutta tiedän, mitä osaan. Ja osaan jakaa tietotaitoani niille nuoremmille, jotka haluavat sitä ottaa vastaan.
Minun puolestani ketkä tahansa ihmiset, myös mummo- ja vaari-ikäiset, saavat pukeutua farkkuihin korsetteihin, mustaan nahkaan japitsiin tai vaikka hakaneuloihin. Kaikilla on oikeus ilmentää itseään pukeutumisellaan. Mutta jos sillä tavalla vanha luulee pääsevänsä nuorten joukkoon, niin suuri erreys! Teeskennelty nuoruus vain naurattaa.
Ole rehellisesti vanha. Ota mukaan elämänkokemustesi antama viisaus. Ole ”erilainen vanha”. Sillä tavalla sat nuoria ystäviä, kunnioitusta ja jopa rakkautta.
Kun tyttäreni oli murrosikäinen, hän kerran sanomaan: ”Äiti, toi Sari ja sen äiti on päättäny ruveta kavereiksi. Niin että sari ei sano enää äiti vaan Liisa ja ne kertoo kaikki toisilleen ja käy sillee luottamuksellisia keskusteluja. Voitaisko mekin tehdä niin?” Hyvin lyhyen hetken mietittyäni: ”Jaa, sinä saat kutsua minua vaikka Iines-ankaksi, jos se tuntuu kivalta. Juttu on kuitenkin niin, että olen äitisi ja äitinäsi pysyn. Meillä ja on keskenämme luottamus tai ei ole eikä se ole kiinni mistään muusta kuin meistä molemmista.” Jälkeenpäin paljastui, että kaveri Liisa kertoi Sarille järkyttävän paljon, mutta kaveri Sari Liisalle lähes pelkkiä valheita. Meillä ei käynyt niin.
Ymmärrän Liisaa: hän halusi takaisin nuorten maailmaan. Minä en, edes silloin. Olen edelleen nuorten maailmassa mukana, mutta ikäisenäni, omilla ehdoillani.
Hei, minusta on suurenmoista, että on Aira Samuliinin kaltaisia henkilöitä, jotka uskaltavat elää ja olla kuten haluavat.
Jos kaikki me mummot kuljettaisiin huivi tiukasta leuan alle solmittuina, niin kuka meitä seinästä erottaisi. Aira näkyy ja kuuluu ja hänelllä on paljon tärkeää sanottavaa: Karjala, nuorison pahoinvointi, mielenterveysasiat jne. Ja omalla esimerkillään hän näyttää, että kun itseään hoitaa hyvin, niin on voimissaaan vielä kasikymppisenä
Eläköön minihame, muotitanssit ja punaiset kiharat!
Kiva katsoa Samulinia ja hänen touhujaan, ei siinä mittään. Mutta kaikki eivät voi olla samulineja eikä aina auta hyvinvointiin itsensä hoitaminen. Annettakoon meille koukkupolvimummoillekin oikeus olla erilaisia: värikkäitä, räväköitä ja kantaa ottavia!
Aira Samulin sopii hyvin seuraavan sanonan piiriin:
VANHAN NAISEN SILMÄKUOPISTA KATSELEE NUORI NAINEN !
Tämän sanonnan tunnen hyvin omakseni vaikka olenkin kroonisesti sairas ja vammainen. Olen omasta ja muidenkin mielestä nuorekas 62 v olemalla sellainen kun olen mutta jokaisella on oikeus olla myös erilainen, sehän tuo sisältöä tähän elämään. Saa funtsailla että minkähänlainen ihminen tuon imagon takana on ja löytää monia erilaisia ulottuvuuksia ihmisistä.
Monelta kantilta noita mainoksia voikin katsoa. Itse olen ne ymmärtänyt niin, että pitkällä elämänkokemuksella on paljon enemmän tarinoita ja kerrottavaa kuin nuorella elämänsä alussa olevalla ihmisellä. Siksi kuvat nuoruudesta ja tästä päivästä. Mainokset ovat minusta oikein oivia ja sopivat lukijakuntaan.
On totta nuori ei tiedä millaista on olla vanhana, mutta vanha tietää millaista on olla nuorena. Ei meidän ikäihmisten
tarvitse näyttää yhtään nuoremmilta mitä olemme, mutta ei myöskään hautaan kaatuvista.
Elämän rikkaus näkyy meissä, kantakaamme se arvokkaasti[/i]
Mielestäni äiti ei voi olla lapselleen kaveri vaan ÄITI hän on läsnä silloinkin, kun maailma murjoo lasta.
Lainaan erästä mietettä; "Jos on tyytyväinen siihen, mitä saanut on, se elämään tuo iloa ja valoa auringon."
LÄMPIMIN AJATUKSIN Elämää nähnyt
Ei muuten kuulu muille, miten haluaa olla ja miltä näyttää.Eläkeläinen on jo niin paljon nähnyt maailmaa, että ei häntä saa asettaa jonkun kaavan sisälle.Olkaa hyvät ihmiset sellaisia, miltä tuntuu.Jokaisen itsensä hyvä olo on tärkeintä.Olemme kuitenkin jo siellä ns. loppusuoralla. Siispä nauttikaa omalla tavallanne. Minä ainakin aion. Mukavaa loppukesää kaikille!
Samaa mieltä! Meillä kaikilla on vain yhdet vanhemmat, kavereita tulee ja menee. Jossain lapsellisuus-murkku-vaiheessa lapsi voi toivoa kaverivanhempia, mutta se menee ohi, kun järki kasvaa. Vanhemmilla se järki pitäisi jo olla.
Mitä taas tulee pukeutumiseen, hiuksiin ja käytökseen, niin eikös me jo olla ohitettu se vaihe, jossa toisten mielipiteet meistä vaikuttivat valintoihimme. Me = oletettu ET-lukija, siis ihan aikuinen ihminen. Vaikka itse olenkin tyyliltäni melko sovinnainen, ihailen Airaa sekä Jaggeria heidän energiansa takia. Ja siksi, etteivät he ole ruvenneet kaikenlaisiin kauneusleikkauksiin vaan ovat ikääntyneet kumpikin iloisesti ja avoimesti.
Kerran Kanarialla, olin ehkä 50, koin ahaa-elämyksen nähdessäni vanhoja pariskuntia kulkemassa tyytyväisinä shortseissa ja topissa, ruskettuneina ja ryppyisinä, tissit roikkuen, vatsa pömpöttäen, jollain nivelet turvonneina, toisella selkä vinossa tai polvet linkussa. Kulkivat vapaasti, käsi kädessä, omana itsenään ja nauttien.
Olen 64v. ja minusta tämä on hyvä ikä. En todellakaan haluaisi olla nuori. Ajatelkaa, kaikki virheet vielä tekemättä. Huh!
Kyllä lehden tavoite on mielestäni herättää ihmisiä keskusteluun ja avata heidän silmänsä. Minusta tuo juttu ei tuntunut arvostelulta. Ihmisten pitäisi heti tarttua siihen olennaiseen. Eli mitä vanhuus saattaa tuoda tullessaan. Mehän vanhenemme niin eri tavalla. Toinen pysyy pitempään virkeänä ja hyvinvoivana kuin toinen. Ja monet nykyään haluavat näyttää ikäistään nuoremmalta. Se on taas itsestään huolehtimista, omasta terveydestään ja ulkonäöstä. Mikä siinä väärää? Ei mikään. Jokainen olkoon sellainen kuin haluaa ja meidän muiden on hyväksyttävä se.
"Kun tyttäreni oli murrosikäinen, hän kerran sanomaan: ”Äiti, toi Sari ja sen äiti on päättäny ruveta kavereiksi. Niin että sari ei sano enää äiti vaan Liisa ja ne kertoo kaikki toisilleen ja käy sillee luottamuksellisia keskusteluja. Voitaisko mekin tehdä niin?” Hyvin lyhyen hetken mietittyäni: ”Jaa, sinä saat kutsua minua vaikka Iines-ankaksi, jos se tuntuu kivalta. Juttu on kuitenkin niin, että olen äitisi ja äitinäsi pysyn. Meillä ja on keskenämme luottamus tai ei ole eikä se ole kiinni mistään muusta kuin meistä molemmista.” Jälkeenpäin paljastui, että kaveri Liisa kertoi Sarille järkyttävän paljon, mutta kaveri Sari Liisalle lähes pelkkiä valheita. Meillä ei käynyt niin.
Niinpä niin! Oma tyttäreni - nyt jo yli 30v- varoitteli minua ryhtymästä "teinikisi". Olen ollut alusta asti äiti ja niin olen edelleenkin! (Mummukin jo olen)Pukeudun siististi ja sellaisiin vaatteisiin, jotka pukevat minua. Ja ovat mukavia pitää. Onneksi saan kaupasta hyvin valmiina monenlaista nuorekastakin.
Tässä on kerrankin asiaa: katsotaan pinnan alle, olipa se vanha tai liian vähän vanha. Että kuka siellä sisällä asuu.
Moni kakku päältä kaunis... Silloin kun oma äitini oli minun ikäiseni hän pukeutui melko vanhahtavasti. Farkkuja hän tuskin omisti! Hänellä taisi olla normaalisti hame, vain pihatöissä ja marjametsällä pitkikset. Itse en edes omista kunnon hametta. Juhlavaatteena kuitenkin pukeudun pitkään hameeseen. Ihailen nuoria ihmisiä, haluaisin olla yhtä rohkea, pukeutua enemmän värikkäästi ja ei niin kaavamaisesti... mutta ensin pitäisi pudottaa parikymmentä kiloa. Ehkä tuokin on vain tekosyy.
Minä en ymmärrä ihan täydellisesti ns."rokkimummuja" ja näin pikkukaupungissa he herättävät liiaksikin huomiota. Heille hymyillään takana päin samoin kuin korvakoru korvassa oleville poninhäntä vaareille.
Yritän itse pukeutua nuorekkaasti ,mutta en provosoivasti. Onneksi vaatteita löytyy .
Punatukkaisia "mummoja" on pilvin pimein ja se ei hätkähdytä.
Omien nyt jo aikuisisten lasten kanssa olen sopinut että olen äiti. Joskus meinasivat "mutsitella" se ei mielestäni sopinut savolaisten lasten suuhun.
Nyt olen mummu ( savolainen kun oon) ja se sopii kansainvälistenkin lapsenlapsien suuhunkin hyvin.
Etelä Suomessa on sitten mummi ja vaari.
Persoonallisesti omaan rooliin sopeutuvat esiintyvät taiteilijat hyväksyn mielelään niinkuin Aira Samulinkin on .
Hän puhuu kuitenkin ikäisiensä ihmisten puolella ja ymmärtää itsekin ikänsä. (oma koti saneerattu jo nyt "vanhuuden" päiviksi)
Mielelläänhän sitä haluaisi olla Paula Koivuniemen näköinen,mutta osansa siinä kaudeudessa on tietysti rahallakin. Ei ole ollut vara käydä kosmetologilla kuin kaksi kertaa elämässä ja kampaustakaan ei ole varaa ottaa kuin suuriin juhliin.
Hoiusten hoidosta huolehdin kuitenkin kampaajan kanssa yhteistyössä.
Silti en kadehdi näitä julkisuuden henkilöitä..emmehän jaksaisi katsoa ja kuunnella heitä jos he eivät oli "tip top".
Sinäpä sen sanoit!! Näin minäkin ajattelen.
Sivut