Vierailija

Positiivisen psykologian ja asenteiden ylimarkkinointi kypsyttää minua. Työelämässä olin varmasti ikävän särmikäs ja hankalakin (mies vm. -45). Yritin sanoa asiat niin kuin ne mielestäni olivat ja ymmärsin vaivatta opponentit. Eläkkeellä tapaan ihmisiä, joiden kanssa en kehtaa olla eri mieltä. Mutta pahin on media; kaikki on mahtavaa, upeaa, juuri minulle tarkoitettua, kuin loton jättipotti.

Koulupoikana opin, että vertailuasteita on käytettävä säästeliäästi, ettei asteikko lopu kesken. Nyt koen olevani rasittava tosikko, kun en osaa yhtyä mahtavaan bailaamiseen. Tunnistan asioissa ikäviäkin puolia, mutta nielen kiukkuni. Onko tämä kaikki vaarallista, auttavatko mielialalääkkeet?

nim. "happanenko?"

Sivut

Kommentit (84)

Kyselet, että pitääkö olla positiivinen, jos ei tahdo?
"Ei oo pakko, jos ei taho" - ja sie et ainakaan taho, niinkö?

Sehän on ihan sinun oma ratkaisusi mitä tahdot olla :-)
Rasittavan tosikon ja mahtavan bailaajan välillä on kyllä
runsaasti valinnanvaraa, ei asia ole niin mustavalkoinen.
Valintahan on sinun - asenne ratkaisee aina.

Kyllä mielialalääkkeet minua ainakin auttoi. Ne ikään kuin poistivat turhan negatiivisuuden enkä enää niin välittänyt pikkuseikosta. Hyvin merkittävästi vähenivät riidat puolison kanssa, loppuivat melkein kokonaan. Osasin ottaa asiat rauhallisemmin, ei jonninjoutavaa stressiä tekemättömistä asioista. Tuli vähän " hällä väliä" -tyyli, ei kuitenkaan niin etteikö olisi huvittanut työnteko.
Negatiivisia puolia lääkitysestä, ainakin minulle, oli lievä painonnousu ja seksielämän kiinnostamattomuus. Lisäksi nukkuessani unten näkeminen oli vilkasta. Mutta melkein kaikilla lääkkeillä on ei-toivottuja sivuvaikutuksia.
Hyvä vinkki; Vähennä meedian seuraamista, se on yhtä hullunmyllyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lähtökohtahan on se miten sinä haluat. Ja tuntuuko se oikealta ja hyvältä. Ei se mitä toiset vaatii - ei enää tuossa iässä. Tai tässä iässä, kuin minä. Elämä on opettanun "siilaamaan" ei kaikkia tarvitse vastaan ottaa. Ole terveesti vain itsekäs, oma itsesi. Ajatelkoot muut mitä tahansa. Elämäsi on sinun, sinhän sitä elät. Positiivisuus on ihana asia. Ja siihenkin voi asennettaan muuttaa, kouluttaa ja ajatella asiat niin, että aina löytyy sitä positiivisuutta.Jos et taho, mitään ei ole pakko. Sanon minä nuppunen joka olen suorittamisesta toipunut :)

Lainaus:

Positiivisen psykologian ja asenteiden ylimarkkinointi kypsyttää minua. Työelämässä olin varmasti ikävän särmikäs ja hankalakin (mies vm. -45). Yritin sanoa asiat niin kuin ne mielestäni olivat ja ymmärsin vaivatta opponentit. Eläkkeellä tapaan ihmisiä, joiden kanssa en kehtaa olla eri mieltä. Mutta pahin on media; kaikki on mahtavaa, upeaa, juuri minulle tarkoitettua, kuin loton jättipotti.

Koulupoikana opin, että vertailuasteita on käytettävä säästeliäästi, ettei asteikko lopu kesken. Nyt koen olevani rasittava tosikko, kun en osaa yhtyä mahtavaan bailaamiseen. Tunnistan asioissa ikäviäkin puolia, mutta nielen kiukkuni. Onko tämä kaikki vaarallista, auttavatko mielialalääkkeet?

nim. "happanenko?"

Mies- vm. -45
...et jaksa mahtavasti bailata! Liekö tarpeen? Kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä ja tuntea positii-
visuutta samoista asioista. Minusta ns bailaaminen on jopa ällöttävää, pikemminkin teatteria. Kuinka
turhasta hössötyksestä jää mitään positiivista elämän eväiksi? Ikäsi huomioiden pikemminkin ihmettelisen, jos olisit "mahtava bailaaja". Tuntuu että etsit positiivisuutta vääristä arvoista.
Elämän tyyneys, rakkaus, rauha antaa todellisen pohjan elämälle, jolle on hyvä rakentaa positiivisuutta,
joka on kestävää ja henkii muihinkin ihmisiin ja lähimmäisiin lämpimiä ajatuksia ja sanoja, tekoja... .
Rehellinen ajatusmaailma ja todellisuus sen myötä! Kannattaa kokeilla.

Nim. Voit olla myös tästä eri mieltä

Bailaamisena käsitän mukavien ihmisten tapaamista kodin ulkopuolella iloisissa merkeissä. En tiedä mitä muut tuosta sanasta ajattelevat, tai edes sanaa ensimmäisenä käyttänyt kirjoittaja. Bailaamisen ei pitäisi iästä ainakaan kiinni olla. Kai jokainen sentään haluaa pitää elämässään hauskaa loppuun asti?

Lainaus:

Positiivisen psykologian ja asenteiden ylimarkkinointi kypsyttää minua. Työelämässä olin varmasti ikävän särmikäs ja hankalakin (mies vm. -45). Yritin sanoa asiat niin kuin ne mielestäni olivat ja ymmärsin vaivatta opponentit. Eläkkeellä tapaan ihmisiä, joiden kanssa en kehtaa olla eri mieltä. Mutta pahin on media; kaikki on mahtavaa, upeaa, juuri minulle tarkoitettua, kuin loton jättipotti.

Koulupoikana opin, että vertailuasteita on käytettävä säästeliäästi, ettei asteikko lopu kesken. Nyt koen olevani rasittava tosikko, kun en osaa yhtyä mahtavaan bailaamiseen. Tunnistan asioissa ikäviäkin puolia, mutta nielen kiukkuni. Onko tämä kaikki vaarallista, auttavatko mielialalääkkeet?

nim. "happanenko?"

"Tunnistan asioissa ikäviäkin asioita, mutta nielen kiukkuni"
Taidat olla pikemmin sosiaalinen, kun et rupea tuulimyllyjä vastaan taistelemaan. Anna heidän pitää mielipiteensä. Turha kuluttaa energiaa, jos siitä ei ole todellista hyötyä kenellekään. En ymmärrä, miksi tarvitsisit mielialalääkkeitä? Vai mikä saa sinut kyselemään ko lääkkeistä. Ei joka pieruun lääkkeitä tarvita! Kylläkin joskus estämään härskiintymistä ja happanemista positiivisisista asenteista.

Se siitä ja lykkyä tykö!

Lainaus:

Bailaamisena käsitän mukavien ihmisten tapaamista kodin ulkopuolella iloisissa merkeissä. En tiedä mitä muut tuosta sanasta ajattelevat, tai edes sanaa ensimmäisenä käyttänyt kirjoittaja. Bailaamisen ei pitäisi iästä ainakaan kiinni olla. Kai jokainen sentään haluaa pitää elämässään hauskaa loppuun asti?

Mielestäni bailaamisesta tulee mieleen alatyyli, jota nuoret esim. diskoissa ja muissa tilanteissa käyttävät. Selvensit ja siis kyseessä väärin ymmärrys. Tottakai pitää olla hauskaa, mutta hauskastakin voidaan olla eri mieltä. Mukavien ihmisten seurassa on luonnollisesti mukavaa ja se luo mukavaa oloa
ja antaa ajattelemisen aihetta käydyistä mukavista ja rakentavista keskusteluista... rakkaus rakentaa...Myös metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Mielipide tällainenkin

Lainaus:

Mielestäni bailaamisesta tulee mieleen alatyyli, jota nuoret esim. diskoissa ja muissa tilanteissa käyttävät.

Mitä on nuorten käyttämä alatyyli?

Nuoret ja vanhemmatkin ihmiset käyvät ulkona tutustumassa uusiin ihmisiin, viettämässä aikaa ystävien kanssa, tanssimassa ja niin edelleen. On aika hassua leimata ulkona ystävien tapaaminen joksikin alatyyliksi. Kääk!

Elämä on vuoristorataa välillä nousuja ja taas laskuja, ei aina voi olla täysillä iloinen,on sallittava itselle laskuja myös,ei kaikki alavireisyys ole masennusta vaikka helposti luullaan,kyllä se mieliala vaihtelee ei heti kannata peljästyä, Oma asenne ja tahto on aika ratkaisevia miten mennään,Itse se positiivisuus nostetaan taas esille jos sattuu alakuloa iskemään.Elämän suorittaminen on rasittavaa,siinä väsyy

nm.m ei kemiaa elimistöön.

Teemakysymykseni tarkoitti sitä, että saako nykyään tuntea muuta kuin mielihyvää, ja superlatiiveja. Televisio-ohjelmat, kauppakeskukset, kaikki mainonta on täynnä "mahtavia", "upeita", "toteuta kaikki unelmasi" argumentteja. Ovatko reaalimaailman asiat nykyään sellaisia?

nim. "happanenko?"

Niin sanotusta ylipositiivisuudesta tulee minulle mieleen nykyään niin suosittu halailu. Tarkoitan sitä kun tuttavat - ja vähän vieraammatkin - heittäytyvät toistensa kaulaan kaupungilla tai kerhossa ynnä muualla tavatessaan. - En tiedä olenko negatiivinen ihminen, kun en tykkää! Tai ei minulla mitään huomauttamista ole muiden halailuun, mutta vain
vastentahtoisesti otan halauksia vastaan (muilta kuin kaikkein läheisimmiltä). Minulla on ikään kuin oma reviiri, enkä tykkää kun klähmitään. Ystävälliset sanat riittävät minulle.
En usko, että tarvitsee myöskään kulkea ympäriinsä pysyvä hymynvirne kasvoillaan, jos ei siltä tunnu - kukin on oma persoonansa, kaikille ei ole luontevaa hymyillä alinomaa. - Itse koetan saada hyvän mielen hemmottelemalla itseäni,
harrastamalla mieluisia asioita, liikkumalla ja kuuntelemalla musiikkia. Hyvä mieli on tunnetusti myös terveydelle hyväksi.

Lainaus:

Lainaus:

Mielestäni bailaamisesta tulee mieleen alatyyli, jota nuoret esim. diskoissa ja muissa tilanteissa käyttävät.

Mitä on nuorten käyttämä alatyyli?

Nuoret käyttävät ilmaisuja - heidän tyyliinsä sopivina ja kuuluu nuoruuteen. Koen että ikäihmisinä kuin itse olen, en ymmärrä, että lähtisin bailaamaan. Kylläkin viettämään iltaa ystävien kanssa, ehkä lähtisimme tanssimaan jne Olen kaiketi liian vanha ymmärtämään bailaamista...olen eri kauden nuori ollut, bailaamisen maiskuttelu kielelläni ei vain maistu. Ystävien tapaaminen ei ole alatyyliin kuuluvaa, mutta ikäihmisen suusta kylläkin "bailaminen" käsitteenä. Kääk! Onpa huvittavan positiivista - ainakin
tulee humoristiselle mielelle. ... kuin juoksisi vasikan kanssa kilpaa!
Pitääkö vääntää rautalangasta? Siitä vaan jatkamaan

Lainaus:

Teemakysymykseni tarkoitti sitä, että saako nykyään tuntea muuta kuin mielihyvää, ja superlatiiveja. Televisio-ohjelmat, kauppakeskukset, kaikki mainonta on täynnä "mahtavia", "upeita", "toteuta kaikki unelmasi" argumentteja. Ovatko reaalimaailman asiat nykyään sellaisia?

nim. "happanenko?"

Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. Olen ikävä ja asiallinen ihminen. Inhoan ääri-ilmiöitä mielipiteissä, inhoan kohkaamista, inhoan makeilua, inhoan hypetystä. Inhoan yltiöpositiivisuutta. En aio lääkitä mielialaani, tämä on realismia, ei sairautta.
Hiljaa on hyvä olla.

No jaa, taitaa ns. huolesi olla vain huulenheittoa, sillä kukapa ja mikäpä sinua estää yhtymästä synkkämielisten ja alati valittavien kansalaisten joukkoon. Sellaisia olemme ainakin toimittaja Seija Sartin mielestä. Varsinkin marraskuu on kaikkien negatiivikkojen mielikuukausi. Miten tämän taas kestää? Jos nykyinen asuinympäristösi on aivan liian positiivinen ja täynnänsä nauravia ja vä'hintään hymyileviä suomalaisia, saatat olla tiettyjen aineiden vaikutuksen alainen ja tai siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Viimeisen vaihtoehdon voit helposti kurkata peilistä. Jollet näe kuvajaistasi, olet jo naamiaisasussa viikonlopun Halloween bailaamista varten. Meno on tietysti taivaallisen hulvatonta.

Oikeastaan on mahtavan ja ylimaallisen upea asia, kerta kaikkiaan superihanaa, omg,omg, että media sentään jaksaa rummuttaa satua positiivisista suomalaisista, joilla kaikilla menee niin tosi hyvin ja meno on kuin silkillä tanssimista tähtein kanssa. Hieman ihmettelen, mistä paikasta Suomessa löytyy se kolo, jossa ei asioita sanota päin naamaa milloin, missä ja kenelle tahansa loukkaantui siitä joku tai ei. Kerro ihmeessä, tulen tutkimusmatkalle. Täällä Helsinkin (kirjoitusvirhe on tahallinen) korkeudella ei turhaa ujoutta enää tunneta. Tervetuloa, jos liika positiivisuus on haitaksi asti.

Huoli pois, olet täysin normaali. Ei kannata ottaa mielialalääkkeitä, voisit vaikka heretä liian hersyväksi ympäristöön nähden. Mutta anna toimittajien ja poliitikkojen pitää satumaailmansa, he tarvitsevat sitä. Kukaties me muutkin. Kunhan ei syvän märkäne sentään.

Lainaus:

Niin sanotusta ylipositiivisuudesta tulee minulle mieleen nykyään niin suosittu halailu. Tarkoitan sitä kun tuttavat - ja vähän vieraammatkin - heittäytyvät toistensa kaulaan kaupungilla tai kerhossa ynnä muualla tavatessaan. - En tiedä olenko negatiivinen ihminen, kun en tykkää! Tai ei minulla mitään huomauttamista ole muiden halailuun, mutta vain
vastentahtoisesti otan halauksia vastaan (muilta kuin kaikkein läheisimmiltä). Minulla on ikään kuin oma reviiri, enkä tykkää kun klähmitään. Ystävälliset sanat riittävät minulle.
En usko, että tarvitsee myöskään kulkea ympäriinsä pysyvä hymynvirne kasvoillaan, jos ei siltä tunnu - kukin on oma persoonansa, kaikille ei ole luontevaa hymyillä alinomaa. - Itse koetan saada hyvän mielen hemmottelemalla itseäni,
harrastamalla mieluisia asioita, liikkumalla ja kuuntelemalla musiikkia. Hyvä mieli on tunnetusti myös terveydelle hyväksi.

Hyvä että löytyi edes yksi kanssani samaa mieltä tuosta tekohalailusta, se on tosi ällöä kun puolitutut tulee kimppuun ihan syyttä, ja varsinkin minua ärsyttää esim telkkarista kun katsoo vaikka eduskunnasta jotain tilaisuuta, nehän ne vasta on toistensa kimpussa, ihmeellistä...ja toinen asia menee tässä samalla, nyt pitää joka tv-ohjelmassa itkeä, aina on niin "tunteet pinnassa" se on tosi rasittavaa katsottavaa, aidollisit,tanssii tähtien kanssa ym, jos joku ei meinaa älytä itkeä, juontaja koittaa sanoa että sinullahan meinaa ihan kyyneleet tulla.

Vosiko olla niinkin, että sinun on vaikeaa suvaita muunlaisia kuin omanlaisiasi? Sillä ihan varmasti on helposti ja aidosti liikuttuvia ihmisiä, näitä naurettavia nyyhkijöitä. Minut saa kyyneliin soittamalla vain torvimusiikkkia, torvea torvelle - juuri niin. On eri asia istua katsomossa arvioimassa vaikkapa Idols-esiintyjiä kuin olla esiintymässä - eikö olekin? Me emme kuule emmekä näe harjoitusten tuskaa tai oivallusten riemua, kun alkaa sujua, emmekä valtaisaa jännitystä ennen esitystä ja sen aikana. Kun paine helpottaa, kyllä se kyyneliin voi saada raavaan miehenkin saati naisen.

Positiivisuus voi olla tietyissä sosiaalisissa tilanteissa pelkkää feikkiä - myönnän toki. Kaikkia ei voi halata, olen siitä samaa mieltä, varsinkin kun on kysymys vamhemman väen sosiaalisista tilanteista. Henkilökohtaiset kemiat sen määräävät ja myös henkilökohtainen ns. reviiriraja. On sosiaalista herkkyyttä tajuta, milloin voi vain muuten onnitella tai tervehtiä ja milloin voi halata. Siis nimenoman tää'llä.

Voi olla niinkin, että tyyli entinen on heltymässä. Nuoret käyttäytyvät toisin kuin vanhat, eivät he muuten olisikaan nuoria. Vai käyttäyidytkö sinä nuorenakin samoin kuin nyt? Ei kai sentään. Ehkä nämä meitä nuoremmat ovat todellakin vapautuneempia, halailu on heille kuin ransakalaisille poskisuudelmat, sillä ei ole syvempää merkitystä. Ehkä he osaavat elää hieman keveämmin, siksi tunteiden näyttäminen ja impulsiivisuus tulee heti pintaan. Se on vain spontaania toimintaa, jota ei ole funtsittu kahta päivää peilin edessä tyyliin: " Noin mää sitte suuni pirän..."

Jos jotain pitäisi oppia, se on oppia elämään vähän keveämmin. Antaa mennä, kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Jos joku haluaa jököttää, siitä vaan ja toinen revitellä, sekin käy. Eikä kaikkeen tarvitse olla kohtalotovereita tai ihmistä, joka on samaa mieltä kuin vaikka minä. Sitä voi olla ihan oma ittensä omine ajatuksineen.

Jokaisen oma valinta haluaako olla sellaisessa seurassa missä voi tulla halaus,joissain yhteisöissä halataan ennen palaveria,en pahoita mieltäni,ajattelemalla miten ne noin tekee,halailu tuo positiivisuutta, Jos emme siedä toisten tapoja joudumme eristäytymään monesta,ja jäämään monesta pois,elämään varpaillamme ettei kukaan vaan tule lähelle,raskaaksi käy, sitä käperrytään omaan kuoreen ja ollaan siellä suojassa kaikelta iljettävältä.Niinkin voi käydä että ne ystävät kaikkoaa läheltä ja kauempaakin,meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille.Tuleepa toi nenäpäivä ja taas halaillaan.

nm, nenäpäivää odotellessa.

Lainaus:

Jokaisen oma valinta haluaako olla sellaisessa seurassa missä voi tulla halaus,joissain yhteisöissä halataan ennen palaveria,en pahoita mieltäni,ajattelemalla miten ne noin tekee,halailu tuo positiivisuutta, Jos emme siedä toisten tapoja joudumme eristäytymään monesta,ja jäämään monesta pois,elämään varpaillamme ettei kukaan vaan tule lähelle,raskaaksi käy, sitä käperrytään omaan kuoreen ja ollaan siellä suojassa kaikelta iljettävältä.Niinkin voi käydä että ne ystävät kaikkoaa läheltä ja kauempaakin,meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille.Tuleepa toi nenäpäivä ja taas halaillaan.

nm, nenäpäivää odotellessa.

Onpa vain hyvä, että ihmiset ylipäätään kokevat halua koskettaa hyvää tarkoittaen toista ihmistä. Suomalaisille on koskettaminen ollut iät ajat luonnollista esim., kun on saunottu, nautittu rentouttavia; eräänlaista bailausta siis ennenkin ja oikein Pohojalaasten häijjyjenkin tuohitupet krapisten. Sese on suomalaisittain ollut yleisin tapa "halailla". Nyt sitä ollaan vähän pehmennetty suomalaista sisua ja jopa sivistyttykin huomioimaan, että on lähimmäinen ja ihan tuossa vieressä, joka kuuluu samaan lajiin kuin mihin itsekin kuulun. Tunteiden - aitojen sellaisten - osoittaminen positiivisella tavalla on rakentavaa.
Voi meitä erakoiksi kasvatettuja. Uskovaisina kirkossa käydessäkin etsimme oman tyhjän penkkirivinkin, jos sellainen vaan on vapaana. Ihminen alunperin on luotu ihmiseksi ja "yhdeksi laumaksi", joka yrittää seurata Jumalaa omaksi ja toistenkin parhaaksi.

Väkivaltatilastojen mukaan, suhteutettuna väestömääräämme, olemme Euroopan kärjessä eli eivät
Suomalaiset niin positiivisia yleensäkään ole etteikö olisi syytä etsiä positiivisuutta ja mainostaa vieläkin enemmän toivossa, että vastinetta alkaisi näkyä myös arjen tasolla!

Ajatelkaapa, millainen maailma olisikaan, jos ei olisi epäsopua, riitoja, sotaa...

Ei tarvitse olla tekohilpeä jos ei taho. On se hyvä, ettei tarvitse pohtia noitakaan asioita, juhlia tms. kun ei ole ketään kenen kanssa mennä ja olla, ei ketään jota pyytää kylään tai joka pyytäisi. Sitä paitsi tanssit, ravintolat, elokuvat, teatterit, eivät kauheasti kiinnosta eikä olisi rahaakaan. Että positiivisuutta tässä sitten.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat