vielä meistä +kuuskymppisistä.

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Tervehdys!
Vilkaisin netti et:stä tekstejä meistä, siis yli kuuskymppisistä ja huokaisin. On meitä moneksi! Löytyy varmaan niitä jotka huijaa kaikenlaisilla jutuilla näin netissä (=helppoa) mutta uskon, että on myös sellaisia, yksinäisiä ihmisiä, jotka ihan aidosti kaipaavat ystävää, elämä vaan on jättänyt yksin. Ei pelkkä syntymävuosi tee ihmistä ikälopuksi, raihnaiseksi ja kotinurkassa kyhnöttäväksi ihmiseksi, löytyy vielä paljon virkeitä, elämänmyönteisiä ikäihmisiä, mutta monen meistä on esim. epämiellyttävää lähteä etsimään tuttavuuksia vaikkapa kapakasta (=tanssipaikka).

Olisikohan paikallaan perustaa jonkunmoinen yli kuuskymppisten sinkkujen kahvila tai tila, sellainen paikka missä ei ikä olisi rasitteena, missä olisi esimerkiksi ikäänkuin lupa tulla juttusille ilman, että katsotaan "tunkeilijaksi". Nuorille tällaisia paikkoja ilmeisesti riittää, mutta missä ovat ikäistemme tilat, onko sellaisia, jos on niin kertokaa.

Nyt mielipiteitä kaikki pirtsakat, reippaat,rehelliset kunnon tyypit!

Sivut

Kommentit (139)

Vierailija

Ei pelkkä syntymävuosi tee ihmistä ikälopuksi, raihnaiseksi ja kotinurkassa kyhnöttäväksi ihmiseksi,

Sepä se, mutta ei tänne uskalla kirjoittaa, että hormoonithan ne. Ei uskalla kirjoittaa edes nimimerkkiä :D :D

Vierailija

Kannatan lämpimästi aloittajan ehdotusta yli 60-kymppisten kahvilasta. Kun vain joku reipas saisi sen toteutettua. Olisi kiva kun tietäisi, että sieltä aina löytyisi halutessaan oman ikäinen juttukaveri maailman menoa ihmettelemään.

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Heips vaan :) samaa mieltä rohkean muiskiksen kanssa. Kyllä ne hormoonit hyrrää koko iän. Mihkä ne sammus?
Olen kanssa miettiny, et kuka alkas ylläpitää kahvilaa tai vastaavaa "olohuonetta" aikuiseen ikään ehtineille :)
En kyllä ite vielä ole 60+, mutta anon jo jäsenyyttä kyseiseen ryhmään.Ikäähän onneksi karttuu koko ajan lisää :D. Kyllä se on niin totta, että on vaikea löytää paikkaa, missä tavata toisia ikäisiään, ellei käy ravintoloissa yms. Minä ainakin olen pudonnut siitä kelkasta aikoja sitten. Eikä se kyllä koskaan ole minun juttuni ollutkaan.
Onneksi meillä on kuitenkin nämä palstat. Täällä voimme alustavasti tavata. Ehkä niitä "olohuoneita " vielä joku haluaisi tarjota :)

Vierailija

En tiedä tällaisesta tilasta varta vasten 60 + henkilöille, mutta harrastuksissa tulee vastaan tilaisuuksia, jotka tarkoitettu lähinnä vähän ikääntyneimmille. Kirkolla näyttää olevan ikääntyneiden kerhotoimintaa.
Itse olen tänä syksynä mennyt Helsingin liikuntaviraston järjestämään seniorijumppaan ja on ollut positiivinen yllätys. Useimmat ovat pitkään käyneitä ja ikääntyneimpiä kuin itse mutta näkee, että liikuntaa on harrastettu . Pitäjä on nuori, todella hyvä ja jumppa energistä, ei "mummoilua" ollenkaan. Joukkoon on uskaltautunut myös muutama vast. mieshenkilö. Hyödyllisyyden lisäksi edullinen yksityisiin jumppiin verrattuna.

Matkailussa kaipaisin vaihtoehtoja ikääntyneille, joilla ei energiaa enää omatoimimatkaamiseen ole mutta kunnossa ja haluaisi vielä reissata. Yksinmatkaavana on kaikki hankalaa järjestellä. Toki voi tavalliselta ryhmämatkalta saada paljon irti. Onko olemassa seniorien matkoihin erikoistuneita matkatoimistoja ? Luulisi, että olisi markkinarako siinä.

Sinänsä tämä keskustelusivusto on ollut hyvä foorumi vähän ikääntyneemmille ihmisille (oli sitten aktiivisempi vielä tai "kotonaoleskelija") kunnes sivustolle on pesiytynyt joku tai jotkut agressiiviset yksilöt haukkumaan ikääntyneitä henkilöitä.
Niin, kuten ohessa henkilö toteaa, että on parempi olla vaan anonyyminä eikä kirjoitella nimimerkillä. Olen itsekin jo tehnyt tämän havainnon. Vähän surullista. Mielestäni on ollut sellaisia ylilyöntejä (häiriköintiä) kirjoittelussa, että kysyy ylläpidon aktiivisuutta. Ikääntyneimmille ihmisillekin pitäisi olla foorumeita kokoontumiseen ja keskusteluun - vaikka sitten netissä ilman että aletaan iän perusteella osoittelemaan ja suoranaisesti haukkumaan. Vaikka takana olisikin sairas yksilö tai sitten sivistystasossa on huomattavia puutteita.
Hyvää itsenäisyyspäivää !

Vierailija

Ihaana kuulla positiivista keskustelua ehdottamastani +60:sten "kahvilasta tms.kokoontumispaikasta"! Kiitos niistä.
Voisin ehkä jonkun sellaisen paikan järjestää, - mikäli tarpeeksi löytyisi halukkuutta - ja tietysti myös aktiivisuutta pitäisi riittää muuhunkin kuin nettimyötäelämiseen. Yksin ei viitsisi siellä kauaa "päivystää". Ikäihmisten törinäpaikka paikka olisi ainakin aluksi täällä pääkaupunkiseudulla, - (voisi laajetakin - ai, ai kun ihan innostuin).
Kirjoitelkaapa edelleen, aktiiviset, rehellisin pyrkimyksin olevat nuorekkaat. Ehkä kehitellään juttua yhdessä, tiedä mitä tästä ajatuksesta vielä syntyy!! :-)

Vierailija

Heippa yksi anonyymi!
Kiitos liikuntaviraston vihjeestä. Käyn niissä satunnaisesti, myös yhteiskävelyjä järjestetään mm.eläkeliitossa ja sydänyhdistyksissä, niissä vain on hyvin vähän osallistujia, vain muutama, usein olen ollut yksin kun ei muita osallistujia ole näkynyt. No, tämä kahvila tms. oleskelutilaidea syntyi yks kaks, koska ainakin tuosta kävelyaktiivisuudesta minulla on sattunut hiukka negat.kokemuksia. Ikäihmisten tilassa ei tarvitsisi välttämättä suuremmin liikkua, mutta tietty jos porukka innostuisi, voisimme lähteä vaikka lenkkeilemään, tanssimaan tai matkustelemaankin (itse kovin innostunut matkustelusta), ensin pitäisi vain tutustua - sepäs se.
pidetäänkö yhteyttä
terv muiskis

Vierailija

Täällä kans yx 60+. Kannatetaan muiskis-1:n ehdotusta! En tiedä olisiko joku paikka, jossa voisi kokoontua? Vaikee ehkä toteuttaa näin maalla jossa minäkin asun. Kaupungeissa ehkä löytyy joitain tiloja - tai vaikkapa jossain kahvilassa piipahtaa päivä- tai miksei iltakahvilla, osa meistä kun on vielä työelämässä.

Ei huono ajatus aloittajalta!

t. mummeli 62v.

Vierailija

Kiitos kirsikankukka55!
Nythän meitä on sitten jo 2 jäsentä "olohuoneella", kiva juttu!!! Lukekaa ihmiset palstaamme ja aktivoitukaa jos koette itsenne yksinäiseksi ja haluatte piristystä, uusia ulottuvuuksia elämään.
Toivottavasti saisimme ihan oikeasti toteutettua tähän "ikäihmisten kasvokkain keskustelu olohuoneen" vai miksi sitä nyt voisi kutsuakaan. Olisi mielenkiintoista kokoontua ja "parantaa maailmaa" aluksi ihan tuntemattomien henkilöiden kanssa. Itselläni heräsi jo lisä ideoita, mutta niistä sitten myöhemmin JOS saadaan aktiivisia, tosimielellä ikäistemme joukkoon tulijoita, Paikka järjestyy, vain porukat ja idean isommat suunnitelmat puuttuu. Luulisi, että sinkkuja ikäihmisiä on pilvin pimein, sellaisia ihania ja uusille ideoille avoimia ihmisiä, jotka eivät välttämättä hakeudu ainoastaan olutsaluunoihin tai liikuntakeskuksiin tai muihin aktiviteetteihin yksinäisyyttään sammuttamaan. Ehkä olisi mukava jutustella vaikkapa kerran viikossa ikäihmisten "olohuoneessa" pääkaupunkiseudulla.
Toivottavasti kukaan mäntti ei latista tätä ideaa, antakaa kaikkien kukkien kukkia, pliis.
terv muiskis edelleen

Vierailija

Kiitos kannatuksestasi anonyymi maalla asuja.
Asutkos niin maalla ja kaukana, ettet pääkaupunkiseudella koskaan liiku?
Toivottavasti aktiivisia "yksinäisyyden syövereihin kyllästyneitä" senioreita löytyy pääkaupunkiseudulta niin että saadaan "juttukahvio" kasattua ja sitten sinäkin tulet ainakin vierailemaan sinne, eikös niin!!
Toivon sinulle parasta mahdollista talven alkua ja iloista mieltä.
terv. muiski

Vierailija

Yksi kahvila ei kaikkia yli 60 vuotiaita tavoita. Pitäisi olla joka kaupungissa ja kunnassa sellaiset omat korttelikahvilat tai muut kokoontumistilat seuraa kaipaaville. Harrastusten parissa tutustuu helposti myös just sellaisissa seniori-ikäisille tarkoitetuissa.

Vierailija

Minunkin mielestäni täältä sinkoilee tosi hyviä ideoita. Ainoa huono puoli siinä tosiaan on että me toisella puolella Suomea ja pienillä paikkakunnilla asustavat jäämme niistä iloista paitsi. Tietysti, ainahan on ainakin periaatteessa mahdollista harkita muuttoa sinne ihmisten ilmoille.
Joka tapauksessa, kannatetaan!!

Vierailija

Kiitos kannatuksesta. Kaikki riippuu TEISTÄ, jotka vastaatte positiivisesti ja tulisitte mukaan ihan tosiaan jutustelemaan, kahvittelemaan tai vaan kuuntelemaan toisten tarinoita.
Olisitko esim. sinä 6.12.klo 12.33 tälle palstalle anonyyminä vastannut tulossa tapaamisiin, siis jos järjestän kohtaamis paikan ikäihmisille , tavattaisi aluksi vaikkapa pari kertaa kuussa määrättyyn aikaan? Jos saamme tarpeeksi uusiin tuttavuuksiin rohkenevia, juttuseuraa kaipaavia ikäihmisiä, meitä yksinäisiä on varmasti silloin muutama vähemmän ja sehän on hyvä se.
Ilmoittele jos oikeasti innostut - ja muutkin joukolla mukaan.
terv. muiskis

Vierailija

Kiitos aloittajalle!
Innostuin niin kovasti, että taidan heti huomenna mennä jututtamaan paikallista kahvilan pitäjää, josko järjestäisi jonain viikonpäivänä kokoontumiskutsun teemalla, 60+, pitäisi ehkä joku kerta ilmoittaa paikallislehdessä ja sen jälkeen tiedottamisen hoitaisi puskaradio. Nythän täälläpäin kokoontuu tiuhaan tahtiin "toriparlamentti", mutta siihen osallistuu vain miehiä.Saas nähdä!
t: vm-46

Vierailija

Onhan noita eläkeläisten kahviloita jo vaikka kuinka paljon. Ei nuoret käy kuin trendikkäissä kahviloissa. :)

Mitä muuten tapahtuisi tässä 60+ kahvilassa jos joku kolmekymppinen vahingossa eksyisi sinne kahveelle? Heittäisikö portimo pihalle? ;)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat