Olen seurustellut useita vuosia mukavan miehen kanssa. Teimme kaikkea yhdessä. Lyhyesti sanoen nautimme elämästä. Reilu vuosi sitten kaikki muuttui. Olemme kuusikymppisiä molemmat. Minulla on jo 5 lastenlasta 5-10v. Hänen ainut lapsensa sai lapsen 1.5 vuotta sitten ja kaikki muuttui. Hän käy useamman kerran viikossa leikkimässä lapsen kanssa. Ostaa ruoat ja antaa rahaa. Ei tule enää luokseni käymään eikä halua suunnitella mitään kanssani koska hänen on huolehdittava "perheestä".Minä voin käydä hänen luonaan kyllä. Soittelee exälleen ja yrittää pakottaa tämänkin palvomaan jälkikasvua. Exän uusi perhe ei ole mitään, ei edes oikea perhe. Puuttuu kaikkeen lapsen hoidosta alkaen.Sanoi, että hän elättää ja kouluttaa tämän lapsen. Kun sanoin, että se ei ole hänen vaan lapsen vanhempien tehtävä, hän sanoi olevansa isä ja isoisä koko ikänsä ja hänelle kuuluu huolehtia heistä.Sanoin, että lapsella on oma isä joka huolehtii.. Sanoi, ettei voi lähteä kanssani matkalle koska hänellä ei ole aikaa ja rahaa.Seuraavassa hetkessä jo suunnitteli miten vie lapsensa ja lapsenlapsensa ulkomaille lomalle. Jne...jne... Onko kenelläkään muulla kokemusta vastaavasta tapauksesta. Minä olen aivan neuvoton.
Sivut
Tuon jo aistii, että vaikeuksia on luvassa. Ei kukaan lapsen äiti tai isä pitemmän päälle hyväksy sitä, että isovanhemmat määrittelevät heidän elämänsä. Tietysti nyt kun lapsi on pieni ja työllistävä, ottavat he apua vastaa.
Kuitenkin on hyvin tärkeä, että pikkuiseen alusta asti kehittyy hyvä suhde. Siihen tarvitaan yhdessäoloa. Ei isovanhempien ja lapsenlapsen kanssa suhde koskaan tule läheiseksi jos sitä ei hoideta kehdosta asti. Niin se vaan menee. Kerran tai kaksi kertaa tapaamista viikossa. Noin kerran kuussa yökylä. Mielestäni nämä tapaamiskerrat on minimi. Lasteni lapset ovat jo isoja ja voin hyvin nähdä, kuinka tärkeitä vieläkin olemme heille. Tunne on molemminpuolinen.
Odotamme aikuisina, että järjen käyttö on sallittua, tässäkin asiassa. Minullakin on kaikenaikaa lapsiani ja lastenlapsiani ikävä, vaikka tapaamiset hoituu samaan rataan kuin alussa. Hienotunteisuus on avainsana, se käyttöön, puolin ja toisin. Silloin ei tule ristiriitoja.
Mutta kun lapsenlapset asuvat yli 300 km päässä niin on kyllä aika mahdoton tavata heitä kerran tai kaksi viikossa! Peli on siis menetetty, ei kannata tavata edes kerran kuussa, jos kerta ei kuitenkaan synny minkäänlaista suhdetta?
Älä ole noin pessimistinen! Kuitenkin jokainen hoitelee ihmissuhteensa niin kuin parhaaksi näkee.
Tuo minkä aiemmin kirjoitin oli minun näkemykseni ja kokemukseni isovanhemmuudesta. Saan olla kiitollinen, että elämme kaikki samassa kaupungissa.
Minulla ei ole samanlaista kokemusta, mutta ei tässä hurahtamisessa ole kyllä mitään järkeä. Mikähän mukavalle miehelle on tapahtunut. Tiedostatko oliko teillä mikään muuttunut ennen tai jälkeen syntymän. Miksi ihmeessä hän on sinulle niin välinpitämätön. Sitä mietit varmaan itsekin.
Luulenpa ettei tämä kestä kovin pitkään. Ellei lapsi laita pistettä, voisko hurahtanut kaverisi kyllästyä höösäämiseen. No sitä on vaikea arvailla kun ei tunne miestä.
Varmaan mietit itsesi kannalta mitä pitäisi tehdä. Eihän tuossa ole mitään järkeä.
En voi muuta sanoa kuin koita jaksaa joko yksin tai yhdessä.
Mies oli aluksi vihainen kun tytär alkoi odottaa vauvaa.Puhuin paljon vauvan ja tytön puolesta. Olemme tytön kanssa hyvissä väleissä. Hän haluaisi, että mies olisi enemmän minun kanssani.
Nyt minun pitäisi olla miehen luona. Ensimmäisen kerran en halunut mennä. Mies sanoi vain ettei kiellä tulemasta luokseen. Hän ei voi olla poissa lapsen luota.Hänellä on isänä ja isoisänä velvollisuuksia ja oikeuksia.
Vastuunkanto tuosta tilanteesta ja lapsista, on liioiteltu. Kenties hänellä tyttärensä lapsuudessa jotakin, mitä hän yrittää paikata. Ylihuolehtimalla nyt.
Olen kyllä samaa mieltä, että isoisä yrittää nyt paikata jotain omassa historiassaan olevaa asiaa. Surullista, ellei hän ajoissa huomaa ja anna tyttärelle mahdollisuutta kasvattaa omaa lastaan omalla tavallaan. Ja surullista se on myös teidän parisuhteenne kannalta. Kyllä hänellä pitäisi olla velvollisuuksia myös sinua kohtaan. Hän on tietysti tyttärensä isä, mutta tytär on täysi-ikäinen ja hänelle pitäisi olla mahdollisuus elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. On hienoa, että isä on kiinnostunut tyttärensä elämästä ja haluaa auttaa, mutta sen pitäisi mennä tyttären ehdoilla, ei isän.
Toivon sinulle viisautta tässä tilanteessa. Kannattaa ainakin yrittää kertoa, miten itse kokee hylkäämisen. Olet varmaan niin tehnytkin.
Itselläni on kaksi lastenlasta tässä samassa kaupungissa. Tapaamme aika usein, mutta heidän ehdoillaan. En tuputa neuvojani, mutta keskustelemme kyllä paljon monenlaisista asioista. Ja tytär tietää, että voi kysyä neuvoa, jos katsoo sitä tarvitsevansa. Ja kyllä he( heitä on neljä) kysyvätkin :)
Minulla on myös yhdeksän lastenlasta muualla. Heihin yhteydenpito on pakosti harvempaa. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että hyvän suhteen lapsiin tai lastenlapsiin voi luoda milloin vain. Ei tarvitse tuntea ihmistä koko ikää luodakseen häneen hyvän suhteen
Kyseessä voi olla myös halu ottaa etäisyyttä seurustelusuhteeseen tekosyyn varjolla. Pitkä parisuhde on saattanut väljähtyä eikä mies tunne enää mielenkiintoa siinä määrin kuin aiemmin.
Minun mielestäni isoisällä ei ole velvollisuuksia.Toki voi auttaa tarvittaessa, niinkuin isovanhemmat yleensäkin. Jotain tuntuu olevan vialla.
Jos minä vielä ennen kuolemaa lastenlapsia saan, niin aion kyllä iloita heistä niin paljon
kuin vain heidän vanhempansa sallivat. Veri on vettä sakeampaa, ei perheen ulkopuolinen
voi kanssakäymistä rajoittaa - vaikka olisi seurustelukumppanikin. Jos haluaa vielä olla miehen
kanssa, niin minun mielestäni olisi vain sopeuduttava uuteen tilanteeseen, ja iloittava iloitsevan
kanssa. Lapset kasvavat nopeasti, sitten heille tulee kaveripiiri, eikä isovanhemmille aina ole aikaa.
Mietiskelee
Ex-yh
Itselleni tuli mieleen sama kuin tuolla edellä joku mainitsi, eli että lapsenlapsi on nyt hyvä tekosyy vetäytyä pois suhteesta. Kannataa ehkä kysyä suoraan, että mistä on kysymys. Tuskin mies siihen suoraa vastausta antaa, kääntää todennäköisesti koko tilanten sinun syyksesi, mutta yritä edes. Totuuskin on parempi kuin epävarmuus.
Kun seurustelusuhde ei ole väljähtynyt. Mies haluaa minut luokseen ja sanoo suoraan jos on sanottavaa. Ei venkoile tai käytä keppihevosia. Käymme yhdessä katsomassa hänen lapsenlastaan ja minä todella pidän siitä pikkuisesta. Mutta kun kaikki pitäisi pyöriä lapsen ympärillä. Kaikki yhteiset tekemiset ja suunnitelmat ovat loppuneet.
Sen verran on edistytty, että tytärkin on pyytänyt isäänsä olemaan puuttumatta heidän perheensä asioihin liikaa. Lasta saa ja pitääkin rakastaa. Mutta isoisän pitäisi elää myös omaa elämää. Isoisän vastaus on, että hänellä on oikeus ja velvollisuus lasta kohtaan. Kun sanomme. että lapsella on isä joka on tyttären aviomies ja jonka kuuluu hoitaa nämä asiat. on kuin puhuisi kuuroille korville. Tuntuu kuin isoisä yrittäisi saada isän roolin takaisin. Olen samaa mieltä, että isoisä yrittää korjata tai täyttää jotain entisestä. Vai voiko miehellä olla noin vahvat isän vaistot?
En yritä rajoittaa isoisän ja lapsen tapaamisia. Saada vain kohtuutta hänen käytökseensä koska jo tyttären perhe alkaa kärsiä siitä.Tytär itse pyysi minua puhumaan isälleen ja keksimään hänelle muutakin tekemistä. Mutta kun isoisä vaan puhuu oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
Kyllä tämä mies antaa suoran vastauksen. Ei hän ole yrittänytkään syyttää minua. Tietää. että pidän hänen lapsenlapsestaan. Samoin hän pitää minun lapsistani ja lapsenlapsistani. Olisiko yksi syy se, että oli vihainen kun tytär alkoi odottaa vauvaa. Ei toteuttanut isin unelmia vaan omia suunnitelmiaan. Nyt lapset ja sitten työura.
Kerrompa minäkin omani kokemuksen näistä lapsenlapsen hoitamiseen liittyvästä aiheesta.
Itse olin mummona aivan sekaisin lapsista ja koin koko ajan huonoa omaa tuntoa kun en mielsestäni saanut tarpeeksi olla lasten kanssa. Minulla lapsenlapsia on kuusi. Kaikki syntyneet viimeisen 12 vuoden aikana. Asuvat kaikki 30 kilometrin säteellä. Nuorimman tytön saatua lapsensa minä olin ja sain olla tosipaljon heidän perheensä tukena viikottain ja nyt myöhemmin yökyläilyjä on tosi paljon kaikkien lapsien taholta.
Mutta itse olen nyt väsynyt ja haluaisin viettää omaa aikaani nauttien ja tehdä kotona kaikkea mukavaa. Energia ei riitä enää omiin asioihini, tuntuu että koko ajan joudun luopumaan omista haluistani pitää kotia siistinä ja leipoa , tehdä käsitöitä ym. Lapset ovat tosi ihania, ja jos he eivät haluaisi tulla mummolaan niin olisin tosi masentunut.
Meillä taas ukki ei ole läheskään niin halukas jos hänen työkseen jäisi pyytää lapsia tai lähtemään jonnekkin heidän kanssaan tuskin hän mitään tekisi heidän kanssaan. Vähän väliä kehottaa minua olemaan sekaantumatta heidän asioihinsa, auttamismielessähän mummut yleensä sotkeentuukin.
Uskon että aloittaja anonyymin miesystävän hurahdus laantuu viimeistään jos lapsia alkaa tulla enemmän.
Täällä yks mummo jo lähes kymmenen lapsosen kanssa kulkija.Tosin osa jo aikuisia.Sinkku mummo,niinkuin hienosti sanotaan.Kyllä aivan olen sitä mieltä,että vaariuskin voi viedä mukanaan miehet.Heillä ei ehkä ole ollut omien lasten ollessa pieniä ,aikaa ja ehkäpä halujakaan olla täysipainoisesti pienten kanssa.Nyt vanhempana antavat kaikkensa.Eihän seurustelu suhde vedä vertojaan omille lapsille ,saatikka lapsenlapsille.Olen sen kokenut.Niinkuin tuolla joku sanoikin:veri on vettä sakeampaa.
Kyllä toisaalta suhde on ollutkin heikoilla tuossa tapauksessa.Koska muutoin vaari ottaisi kyllä mukaan omiensa kanssa parinsa,jos vakavaa olisi.Näin minä näen asian.
Olen aika pitkälti samaa mieltä. Voi tosiaan olla niin, että kun omat lapset olivat pieniä, heille ei riittänyt töiden takia tms. syystä aikaa. Itse olen mamma kahdelle pienelle. He ovat minulle kaikki kaikessa, ja todellakin haluan olla heille läsnä! Kun lapsemme olivat pieniä ja nuoria, olin itse sairas, enkä aina voinut olla "täyspainoisesti" äiti. Nyt koen tästä huonoa omaatuntoa, ja saatan alitajuisesti myös yrittää korjata tilannetta pienten avulla. Mutta toisaalta, rakastankin heitä yli kaiken!! Toisaalta rakastan myös miesystävääni yli kaiken, ja haluan olla hänenkin kanssaan mahdollisimman usein.
Rakastakaa, rakastakaa...,,Elämässä tärkeintä on rakkaus!
Eihän se voi ainaniin mennä että, omat vanhemmat ei ole lastensa kanssa, " mutta korvaa sen sitten, olemalla lastenlasten kanssa" ei sitä voi korvata.
Eihän kysymys ole korvattavuudesta omille lapsille.Mutta vaarit ja mummot haluavat olla vaan parempia isovanhempia ,kun aika omien kanssa on vääjäämättä ohi.Kyllä kaikilla vanhemmilla on tuo ruuhka aika kovaa,kun on lapset pieniä ja elantoa täytyy tienata.Mikä se ihanampaa,kun lepää sitten laakereillaan ja saa nauttia pienistä jälleen.Tuo on aivan yksinkertainen asia ,jos haluaa ymmärtää.
Ja jos käy niin, että rakastavat isovanhemmat kuolevatkin varhain, niin silloin
lasten vanhemmat oikein vasta ymmärtävät isovanhemmuuden arvon.
Meidän perheessä kävi niin ikävästi.
Ensin raskaaksi tultuani sinkkuna sain kovat pauhut ja koko suvun kauhistelun.
Mutta sitten kun lapsi oli tullut maailmaan, oli hän mummille ja vaarille kaikki kaikessa.
Sivut