Mistäpä miulle ystävä?

Vierailija

Mistäpä minä sen ystävän/kaverin löytäisin?Puolisoni kuolema jätti minut yskin jo lähes vuosi sitten.Minä kun olen tällainen hiljainen ihminen.En nyt suorastaan pelkää vieraita ihmisiä, mutta lähes tulkoon melkein.Minustapa ei ole kapakkalinnuksi, enkä seurakunnankaan piiristä seuraa löytänyt.Olisi se hienoa, kun olisi joku, jonka kanssa voisi lähteä lenkille, shoppailemaan, höpötellä kaikenlaista jonninjoutavaa. Vaan kun ei ole.Joku, jolle voisi kertoa, että tänään on huono päivä, koko elämä tökkii, tai onpa tänään kiva päivä, mentäisiinkö jonnekin yhdessä.
Kohta joku vastaa tähän, että älä ruikuta, oma syysi, lähde ulos ihmisten seuraan. Totta, oma syynihän se onkin, mutta minkäs seepra raidoilleen mahtaa?
Anonyyminä kirjoitan ihan vain siksi, että en halua kuravettä suoraan silmilleni,Ilkeitä, "muita parempia" ihmisiä kun näiltäkin palstoilta löytyy, valitettavasti.
Meitä tällaisia hiljaisia, yskinäisiä eläjiä löytyy varmaan paljon, tuskin lienen ainoa.
Mikäpä neuvolsi?

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Näitä palstoilla ei tietenkään anonyymisti voi keneenkään lähemmin
tutustua. Live-elämässäkään se ei ole ihan helppoa, jos ei sinulla miehesi
vielä eläessä ollut omia, henkilökohtaisia ystäviä, jos oli vain yhteisiä ns.
perheystäviä.
Itse olen myös aika hiljainen, en halua olla esillä...esiintyä.
Kapakat, tanssit eivät kiinnosta, mutta olen kuitenkin löytänyt samanhenkisiä
ystäviä erään yhdistyksen piiristä ja seurakunnassa voi myös löytää uusia
ystäviä vielä vanhemmallakin iällä. Ystäväpalvelussa ym. vapaaehtoistyössä.
Tietysti mukaan meneminen niihinkin vaatii sitä ensimmäisen askelen ottamista
... siitähän se matka alkaa.

- Emilia -

Vierailija

Tuolta ystäväpalstalta vain valitset henkilöitä jotka asuvat lähellä ja sitten kirjoitat heille. Ei se sen kummempaa ole. Moni vain etsii sieltä uutta naista tai miestä. Ehkä ystävän löytäminen on siten hankalampaa, mutta ei yrittäminen maksa mitään.

On hieman surullista että kaupungeissakin on niin paljon yksinäisiä ihmisiä. Minun sukuni on maalta, mutta asun pääkaupunkiseudulla. Hieman harmittaa kun ei ole lähellä mummoa jonka pihan voisi käydä kolaamassa näin talvella tai muuta vastaavaa. Tällainenkin olisi tärkeä osa jokaisen elämää. Tai ainakin tämmöiselle hyvän kotikasvatuksen saaneelle, reilulle ja avuliaalle keski-ikäiselle miehelle. :)

Vierailija

Hei anonyymi 12:19!
Ei millään pahalla, mutta vinkiksi.
Pääkaupungissa toimii sellainen vappaehtoisjärjestö kuin "Helsinki missio". Siinä saa antaa auttavan kätensä vanhuksille ja syrjäytyneille.
Poikani joka asuu Helsingissä on tässä toiminnassa mukana. Muistaakseni siihen ensin pitää käydä lyhyt kurssi.

SPR:n ystävätoiminta on toinen auttamiskanava.
Varmaan niitä on muitakin, en ole niistä perillä koska asun Keski-Suomessa.

Vierailija

Otahan rohkeasti nimimerkki ja tule tännä keslusteluun mukaan.Pieni askel kontaktia kerrallaan,ja ystävystyä voi netinkin kautta.
Täältäkin voit löytää ystäviä,livenä voi olla vaikeampaa.

Vierailija

Tuttu tunne,minä menin ekakertaa SPR:n ystäväkokoukseen.Ensiviikolla menen mukaan mummoja laulattamaan.Ja sitten ulkoiluttamaan kun säät sallii.Rohkeutta vaati lähteä tapaamaan ihmisiä kun ei ketään tuntenut...mutta ehkä se siitä.Pian olen vuoden minäkin yksin ollut.

Vierailija

Minä olen ollut nyt vuosi ja kaksi kuukautta yksin mieheni kuoleman jälkeen. Välillä on hyviä päiviä ja sitten niitä huonoja . varsinkin nyt kun olen sairaslomalla. Se että on vielä työelämässä auttaa, mutta nyt minulle on tulossa pitempi sairasloma leikkauksen takia ja jo nyt "pelottaa" miten silloin jaksaa. Minulla on kohtalo-toveri naapurissa, joka varmaan auttaa, mutta hänellä on paljon ystäviä enkä aina viitsi häntä häiritä. Nuoret on toisilla paikkakunnilla opiskelemassa. Minusta tuntuu, että vaikka olisi paljon ystäviä ympärillä niin kuitenkin sitä olisi yksin, koska sitä omaa puolisoa ei enää ole. Tämä on tämän päivän tunnelma ja huomenna voi olla taas toisin, toivotaan niin !

Vierailija

Kohtalotovereita kyllä löytyy, varsinkin meillä naisilla, mieheni kuolemasta tulee kesällä kaksi vuotta. Yksin on paljon aikaa vietettävänä. Se, että tuntee olevansa yksin vaikka seuraa on ympärillä, on surutyön yksi muoto. Oon käynyt kanssa ton vaiheen läpi ja se helpottaa ajan myötä. Koita jaksaa.

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei kaikki anonyymit,
Jos voisi ajatella, ettei yksinäisyys ole aina huono asia. Ainakin siinä joutuu miettimään elämän perimmäisiä kysymyksiä aivan uudessa valossa. Tuo on kyllä totta, että seurassakin voi tuntea olevansa yksin tai itse asiassa silloin sitä vasta yksin onkin ja haluaa kenties poistua omiin oloihinsa. Kuitenkin elämä kantaa meitä niinäkin hetkinä, kun tuntuu, ettei valoa näy missään. Yritetään sinnitellä kukin tavallamme.
Terveisin Aluisa

Vierailija

Kiitos sinulle noista ajatuksistasi. Sinnitellään yhdessä, vaikka en tiedä Aluisa mikä sun tilanteesi on.

Vierailija

Niin,kyllä sitä on yksinäinen.Viikon kuluttua tulee vuosipäivä kun mieheni kuoli,tänään on hänen syntymäpäivä.Menen käymään haudalla.
Olenkin ajatellut että onko normaalia että tuntee yksinäisyyttä vaikka on ihmisiä ympärillä?Välillä tuntuu että erakoituu kun on enimmäkseen yksin,voikohan koskaan enää oikein iloita mistään?
Kaikki kyllä sanovat että aika parantaa,haluaisin uskoa siihen.
Terv.mummi62

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei,
Elämän ja kuoleman majesteetti on aina arvaamaton, hänen miekkansa niittää satoaan silloin, kun hyväksi näkee.
Kyllä se niin on, että aika parantaa pahimmat haavat, mutta muistoja se ei vie, ne me kannamme mukanamme aina sinne viimeiselle portille saakka. Toivon mukaan siellä olemme sinut itsemme kanssa ja voimme levollisin mielin sulkea oven, joka ei enää koskaan aukea. Näin ollen yritetään iloita jokaisesta hetkestä, jonka vielä saamme kokea. Iloitetaan niistä arjen pienistä tuokioista, jotka meille on suotu.
Hyvää kevään odotusta kaikille toivottelee Aluisa

Vierailija

Minä olenkin täällä jossain "toitottanut" sitä, aviossa ollessa ystävien merkitystä.Että pidettäis yhteyttä parisuhteessa myös niistä rakkaista ystävistä.Ne kun saattaa unohtua siinä tiiviissä parisuhteessa.Silloin ,kun esim.kuolema toisen korjaa,niin ystävät ovat kultaakin kalliimpia.Näin olen itse yrittänyt muistaa.

Vierailija

Täällä on myös yksi samoista ongelmista kärsivä, jäin yksin kolme vuotta sitten mieheni kuoltua, olen hankkinut pienen koiran, mutta kyllä ihminen siitä huolimatta kaipaa ihmistä juttukaveriksi, mutta mistä sen kaverin saa ????

Vierailija

Lainaus:

Minä olen ollut nyt vuosi ja kaksi kuukautta yksin mieheni kuoleman jälkeen. Välillä on hyviä päiviä ja sitten niitä huonoja . varsinkin nyt kun olen sairaslomalla. Se että on vielä työelämässä auttaa, mutta nyt minulle on tulossa pitempi sairasloma leikkauksen takia ja jo nyt "pelottaa" miten silloin jaksaa. Minulla on kohtalo-toveri naapurissa, joka varmaan auttaa, mutta hänellä on paljon ystäviä enkä aina viitsi häntä häiritä. Nuoret on toisilla paikkakunnilla opiskelemassa. Minusta tuntuu, että vaikka olisi paljon ystäviä ympärillä niin kuitenkin sitä olisi yksin, koska sitä omaa puolisoa ei enää ole. Tämä on tämän päivän tunnelma ja huomenna voi olla taas toisin, toivotaan niin !

Näin kirjoitin tuolloin ja nyt on taas parempi olo. Olen ollut viikon töissä sairasloman jälkeen ja työkaverit ovat taas kerran nostaneet minut pois alakulosta. Olen saanut kehuja uudesta ulkonäöstäni, vaikken ole muuta tehnyt kuin hieman hiustyyliä muuttanut. Kummasti sekin omaa oloa kohentaa, joku jopa sanoi, että kyllä minut joku "kerää" parempaan talteen. Taitaa kuitenkin olla niin, että se vaatii kyllä muutakin kuin uuden hiustyylin. Olisi kiva lähteä johonkin, mutta yksin se ei ole kovin helppoa - ystäväni naapurissa ei ole sellainen että lähtisi esim. tanssimaan tms. En kyllä itsekään tällä risalla polvella oikein tanssimaan pysty - katsotaan sitten uuden polven kanssa!

Vierailija

Niin, aloittajan esittämä kysymys on hyvä ja sitä täällä itsekin aina silloin tällöin pohdiskelen. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa eikä juoruilujen kohteeksi kehtaa alistua. Kauemmaksi pitäisi lähteä mutta siinäpä se kun ravintolat ei kiehdo eikä tanssiminen, ehdottomasti ei tanssiminen ja kun kaikki tuntuvat olevan vain tamssikaveria vaille. Minä kaipaisin vain ihmistä arkeen, Ihmistä, johon voisi oppia luottamaan, jonka kanssa jakaa asioita, hyviä ja huonoja, joka hellisikin ja ottaisi hellyyttä vastaan, jolle voisi soittaa koska tahansa ja joka soittaisi ja kysyisi mitä sinulle kuuluu ja tarkoittaisi sitä ja tulisi mukana kauppaan, kantaisi kauppakassit ja joskus olisi vaikka kotona kun tulen töistä ja sanoisi jo kynnyksellä että kiva kun tulit, minä odotin sinua.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat