sopivan ystävän löytyminen

Vierailija

Kesä tulee, vaikka ei vielä niin tunnukaan sään puolesta. Ihminen tuntee itsensä usein yksinäiseksi, jäätyään yksin joko avioeron tai kuoleman kautta.Kuitenkin on niin, ettei sitä haluaisi olla yksinäinen. On monia harrastepiirejä ja liikunta ym. ajanviete mahdollisuuksia, jos vielä on kykenevä niihin terveyden puolesta. Silti tärkein asia on löytää luotettava ihminen puhekumppaniksi ja joskus seuraksikin.Tapoja ja keinoja on monia ja yksi on tällainen netin kautta tapahtuva tutustuminen.Millaisia ajatuksia ja tunteita tällainen tapa on teissä herättänyt ja onko tullut hyviä kokemuksia.Olisi mukava kuulla.

Kommentit (1)

Timber Jac
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Monet on konstit, sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki. Kyllä tulee mieleen usein että ei nämä deittipalstat ole suurimmalle osalle kuin ajan vietettä. Muutaman vuoden kokemuksella ja kymmenien yhteydenottojen perusteella ei voi muuta sanoa. Jotkut naiset on paljastuneet samanaikaisesti monilta D:sivuilta ja varattujakin naisia on paljastunut monen mutkan kautta. Muutaman kanssa olen ystävystynyt monilla treffeillä vaikka mitään muuta kiinnostusta ei ole syntynytkään. Muutama oli niin ennakkoluuloinen, että he heti ilmoittivat ettei netisssä kannata mitään treffejä sopia,koska ei sitä tiedä mitä hulluja näissä löytyy. Miten siinä sitten voit uskoa että ko. henkilö on edes valmis kohtaamaan ketään livenä, voin vain kuvitella millainen häirikkö hän sitten oikeasti onkaan livenä.
Kyllä olen valmis ottaman yhteyttä täällä, jos joku vielä on aidosti kiinnostunut.
Olen tosin enemmänkin sitä mieltä, että livenä on paljon suuremmat mahdollisuudet tutustua ihmisiin. Mielenkiinnolla seuraan kyllä nettipalstoilla näitä virtuaalihahmojen toilailua ja tästä kyllä juttua ja mielipiteitä riittää.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat