Miten olette pärjänneet osa-aikaeläkkeellä?

Vierailija

Olen pyytänyt eläkeyhtiöstä eläkearvion ja työnantajalta tiedon osa-aikaeläkkeen aikaisesta palkasta, joten tiedän mitä on odotettavissa. Verotusta en ole ihan tarkasti selvittänyt, tehnyt kyllä siitäkin arviolaskelman.

Mutta arveluttaa osa-aikaeläkkeelle siirtyminen, koska joskus on vaikeuksia selvityä edes tavallisella kuukausiplkalla. En ole mikään tuhlari enkä edes kiinnostunut monista asioista, mitkä maksavat, esimerkiksi elämisen ulkoisista puitteista. Silti pärjääminen arveluttaa, kun taloudessa ei ole toista maksajaa. Esimerkiksi työmatkakulut eivät pienene, kuukausilippu on hankittava. En nyt näe muutakaan vähentävää vaikutusta menoihin. Siksi kyselen kokemuksianne, miten olette pärjänneet pienellä osa-aikaeläkkeellä.

Kommentit (13)

Vierailija

Miksi kissa vei kielen?

Täällähän on yleensä niin vilkasta keskustelua. Siltikin, vaikka ei olisi edes aiheentynkää.

Vierailija

Ette ilmeisesti mitenkään. Vai tappaako osa-aikaeläke heti, kun saa siitä päätöksen vai tekeekö mykäksi?

Vierailija

Lainaus:

Ette ilmeisesti mitenkään. Vai tappaako osa-aikaeläke heti, kun saa siitä päätöksen vai tekeekö mykäksi?

Entä jos kukaan ei ole osa-aikaeläkeläinen? Kertoisin mikäli tietäisin. Muutama tuttava on ollut osa-aikaeläkkeellä, mutta raha-asioista ei ole puhuttu. Hengissä ovat kyllä olleet ja ilmeisen hyvinvoivina.

Vierailija

En ole itsekkään osa-aika enkä koko eläkkeellä, mutta kuvittelisin, että jos palkka ei riitä niin miten riittäisi osa-aika eläkekkään? Ne kiinteät menot kun ei yleensä pienene, vaan saattavat jopa nousta, kun on enemmän aikaa kuluttaa.
Jos jostain voi säästää (ehkä) on ruokamenot, kun ehtii tekemään kotona ruuan itselleen ja vaatekulut, kun voi kulkea vanhoissa vaatteissa, eikä tarvitse ostaa uusia. Ehkä se totuus löytyy omasta budjetista ja kirjanpidosta, onko siellä jotain menoja, josta voi luopua jo nyt?

Vierailija

Kiinteät menot ovat kaikilla tiedossa, mutta ketä kiinnostaa muiden ihmisten rahareiät. Aika yksityistä keskustelua, laita paperille menosi, niin voit tarkastella siittä mistä voit luopua tms.

Vierailija

Minusta nämä keskustelupalstat on auki mille tahansa keskustelulle. Jos ei kiinnosta/miellytä niin jatka matkaasi. Ei tarvitse kommentoida edes.

Vierailija

Olen itsekin suunnitelmissa jäädä osa-aikaeläkkeelle. Olen tehnyt päätyön ohella myös sivutöitä. Nyt aion lopettaa nuo sivutyöt ja tehdä päätyötä kolmena päivänä viikossa. Tilasin osa-aikaeläkelaskelman ja ei se hullummalta näyttänyt. Vielä hieman mietityttää tuo lopullinen summa, eläke + kolme päivää viikossa, että mitähän siitä jää käteen. osa-aikaisuus sopii työhöni hyvin. Se tuo väljyyttä ja vapautta. Työni on luovaa joten oman pään tuulettaminen sopii hyvin.

Vierailija

Olen itsekin suunnitelmissa jäädä osa-aikaeläkkeelle. Olen tehnyt päätyön ohella myös sivutöitä. Nyt aion lopettaa nuo sivutyöt ja tehdä päätyötä kolmena päivänä viikossa. Tilasin osa-aikaeläkelaskelman ja ei se hullummalta näyttänyt. Vielä hieman mietityttää tuo lopullinen summa, eläke + kolme päivää viikossa, että mitähän siitä jää käteen. osa-aikaisuus sopii työhöni hyvin. Se tuo väljyyttä ja vapautta. Työni on luovaa joten oman pään tuulettaminen sopii hyvin.

Vierailija

Jäin eläkkeelle 2011. Sitä ennen olin osaeläkkeellä kuusi vuotta. Eli 58 -64 vuotiaana. Olikohan alussa työaika 70%, myöhemmin 60%? Näin ne asiat unohtuu.

Alussa työpäiviä oli 5/viikko. Myöhemmin tein vähän pitempiä päiviä ja työpäiviä oli 4/viikko. Se oli helpompaa koska sain kolme vapaapäivää. 

Ei minulla talousongelmia ollut, koska verotus vähän keveni ja minulla on myös aviomies joka osallistuu menoihin.

lahdenpoika
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olin ennen eläkkeelle jäämistäni(65v) noin kolmevuotta osaaikaisella eläkkeellä. Tein lyhennettyä kaksiviikkojaksoa, olisin voinut ja jaksanut tehdä täyttäkin tuntimäärää. Mutta se nettopalkanvähennys mitä siitä tuli oli niin pieni, että ei olisi ollut paljon hyötyä tehdä täyttä määrää käytännössä. Koska eläke kertymä oli lisäksi korkeampi. Ja ennenkaikkea se oli hyvä aloitus jäädä eläkkeelle, en kadu.

Vierailija

Ihme hyvin on riittäneet rahat sen jälkeen kun siirryin osa-aikaeläkkeelle. Menneen maailman kellokorttiajattelu sen sijaan riepoo.

Raha ei ole ongelma, sen sijaan ottavat päästä työajan rajoitukset eli paljonko työtä pitää vähentää. Onneksi rajoitteet poistuvat tulevilta sukupolvilta eläkeuudistus 2017:n myötä, kun osa-aikaeläkkeen tilalle tulee osittainen varhennettu vanhuuseläke, jossa ei ole rajoitteita työnteolle. Toivottavasti työnantajat eivät niitä kehittele!

Osa-aikaeläkkeellä olo on mennyt noitte rajoitteiden kiertelyyn eli olen tehnyt omalla ajallani töitä enempi kuin sallitaan silloin kun töitä on ollut. Eihän työtä voi tänä päivänä rajoittaa joihinkin kellonaikoihin, jolloin ihminen on fyysisesti läsnä työpaikalla. Menneen maailman kellokorttiajattelua.

Jihaa

Siirryin osa-aikaeläkkeelle 1.1.2017 teen 50% työtunneista tekee n . 3 kahdeksantunnin työpäivää kuudessa viikossa. Olen 61 v ja ollut yhtäjaksoisesti työelämässä yli 40v. Ensi vuonna eli 2018 syys tai
lokakuussa jään "tavalliselle" eläkkeelle. Fiilikset ovat huipussaan. Tulot/menot ovat balanssissa. Velkaa ei ole ja vuokra on pieni (asun Hgin keskustassa) onneksi jo 20v tavoitteena oli oma asunto. Autosta tulee isoimmat menot mutta ei haittaa. Aivan ihanaa olla vapaalla, ei tarvitse miettiä aamuvuoroa eikä mitään vuoroa. Säälittää nuoret työntekijät hoitoalalla eli pieni palkka pueni eläke ja voivat joutua olemaan työelämässä lähes 80 v saakka. Itse olen ollut tosiaan yli 40 hyväpalkkaisessa työssä joten eläke on sen mukainen.

Jihaa

Hmmm ajatusvirhe ("tuore" eläkeläinen), eli 115 tuntia kuudessa viikossa tekee n 19 tuntia vkoa kohden eli n 3 työpäivää/vko.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat